Haaste - Vuoden 2013 kasvihankinnat

Puutarhuri heitti haasteella tuossa ennen joulua enkä silloin ehtinyt siihen tarttumaan. Nyt on aika vastata haasteeseen Mitä kasvihankintoja aiot tehdä tänä vuonna?

Piti oikein istahtaa soffalle ja ottaa kynä+paperia käteen listan tekoa varten. Ensinnäkin tulevana kesänä en aio aloittaa mitään isompaa projektia. Sivureunan istutusalueet pitäisi kuitenkin käydä läpi ja järjestää kasvit uudelleen. Ovat muutaman vuoden saaneet rehottaa rauhassa ja viime kesänä huomasin, että kaikki eivät ole sopivimmilla paikoillaan. Siinä on hommaa taas alkukevääksi. 

Haaveilen toki uusista kasveista. Esim. havuryhmää pihallamme ei ole minkäänlaista. Viime syksynä jo olin ihan vähällä ostaa muutaman tuijan, mutta jäi sitten kun paikkaa ei ollut valmiina. Ehkä tänä vuonna olisi niiden aika. Ainakin isoon ruukkuun istutettavaksi, että saisi talvella nostaa portaille ja kiepauttaa jouluvalot siihen. 

Uusia siemenluetteloja olen selaillut sekä paperisena että netissä. Mm. akileijat ovat vieneet sydämeni ja toivelistalle nousikin muutama uusi:

aquilegia oxysepala, mantsurianakileija
aquilegia buergeriana `Calimero´
aquilegia flabellata `Cameo Pink and White´
aquilegia vulgaris `Cherry Crown´ja `Black Crown´

Viime keväänä Oulun puutarhamessuilta hankitut lehtoakileijojen `Winky Double Red-White´ja `Miss M.I. Huish´siemenetkin odottavat kylvämistä. 




















Päivänliljat ovat myös yksi heikkouksistani. Viime vuonna ostin vain yhden, upean oranssin `Holiday Delight`in. Haaveissa on joku päivä omistaa myös `Sweet Hot Chocolate`, aivan upean punaruskea päivänlilja. Tähän en vain ole törmännyt suomalaisten taimitarhojen tai nettikauppojen valikoimissa. =(

Eikö olekin syötävän ihana??

Istutusalueiden taustaperennoja olisi myös hankintalistalla. Ritarinkannuksista valkoista ja vaaleanpunaista, soihtunauhus ja sormustinkukkaa (kylvän siemenistä).

Pari uutta kärhöäkin tahtoisin. Ja hankin, mikäli saan niille tehdyksi kunnon tuet. Suunnitelmissa  on joko rouheat harjateräksiset tai jonkinlaiset puuristikot. Riippuen toki sijoituspaikasta.

Yleensä en kovin paljoa suunnittele etukäteen hankintoja. Ostan pikemminkin kun kohdalle sattuu. Usein käykin niin, ettei paikkaakaan välttämättä ole valmiina, se sitten järjestetään. Ei välttämättä maailman fiksuin toimintatapa, mutta eipä tämän homman tartte ollakaan niin totista ja järjestelmällistä. Ja sopii mulle mainiosti näin! 

Heitän haasteen eteenpäin seuraaviin blogeihin:

Karolinan Puutarha
Villi Piha
Kukkapajalla ja Omalla pihalla

Olisi kiva kuulla, mitä teillä on suunnitelmissa hankkia tänä vuonna. 

Mukavaa Sunnuntai-illan jatkoa ja alkavaa uutta viikkoa!

13 kommenttia

  1. Oi, kun ihana akileija ja tuokin päivänlilja! Sinulle on uusi haaste blogissani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Yritän vastata siihen mahdollisimman pian =)

      Poista
  2. Kiitos kiitos, tässäpä mukava haaste ja sopivaan aikaan. Pitää siis alkaa jo muutenkin miettimään.

    Vastailen lähiaikoina, Mukavaa alkavaa viikkoa!
    KArolina

    VastaaPoista
  3. Calimero-akileijan minäkin ostin viime kesänä.Mutta tuo Sweet Hot Chocolate on kerrassaan upea ilmestys!!!Tuo TÄYTYY saada! Alan etsimään ja vinkkaan sinullekin,jos löydän :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta, tätä on kiva miettiä! Laitan ilmoille kun saan vähän mietittyä oikeasti asiaa.=) Mukava oli lukea omista aikomuksistasi.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kävinkin juuri lukemassa mistä kasveista sinä haaveilet.

      Poista
  5. Sinulle on vuorostaan tunnustus blogissani.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustuksesta! Mukavasti lämmittää sydäntä =)

      Poista
  6. Kauniita kasveja suunnitelmissa. Minä haaveilen varjoliljoista, syyssyrikästä ja syysvuokoista. Mukavaa lauantai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti jotkut hankinnat toteutuvatkin :)
      Olen joskus yrittänyt kasvattaa siemenestä varjoliljaa, onnistumatta kuitenkaan. Syyssyrikän sain kasvamaan siemenestä viime kesänä. Nyt jännityksellä odotan kuinka taimi selvisi talvesta.

      Poista
  7. Hei, mulla olis sulle tärkeää asiaa, otatko yhteyttä pihapuutarhuri@wippies.fi, pitäisi ihan soittaa ja jutella :) Ei mitään kamalaa, älä huolestu. ;D Mut ois kiva, jos ens viikon aikana jossai välissä tai nyt nopeamminkin saisin sut "langan päähän".

    VastaaPoista
  8. Mulla ois täällä sulle (ja muillekin.. kts. blogini ;) lisää taimikuvastoja. Mistään en nyt vaan löytänyt sulle mitään yhteystiedon poikasta että olisin voinut laittaa s.postia. Joten jos sulla vielä ei ollut Särkän taimikuvastoa niin menepäs blogiini ja laita s.postia mulle niin voin sen sulle lähettää. :) Ja ilokseni sinut myös mukaan kesätapaamiseen toivottaa!! ;)

    VastaaPoista