Kevätraportti



Muutaman viime päivän aikana on kevät tullut kohisten. Lämmintä on ulkona ollut jopa + 16 astetta ja lämmön vaikutuksen on huomannut hyvin puutarhassa. Ruoho vihertää jo ja kukkapenkeistä puskee jos minkälaista uutta elämänalkua. 


1024|768

Sinivuokot kumartelivat ilta-auringolle kuin kiittäen lämpimästä  ja aurinkoisesta päivästä. Krookukset sen sijaan eivät kumartele vaan ojentavat itsensä illan tullen jopa entistä suorempaan. Ukkolaukka levittelee lehtiään joka suuntaan ja kuolanpioni vasta ujosti mullan seasta uskaltautuu hieman kurkistelemaan. 



Tänään oli altaan puhdistusilta. Eilen jo pumppasin talven seissyttä vettä pois ja tänään loput. Sitten katuharjan kanssa kuurasin allaskumin puhtaaksi. Reipas kaksi tuntinen siinä vierähti ennenkuin pesuvedet oli pumpattu/äyskäröity pois ja uutta puhdasta saatu laskettua pohjalle. Huomiselle on jo luvattu sadetta, joten täyttö hoituu sillä. Tai ainakin pääsee hyvään alkuun. 

Tuonne altaan pohjalle aion vielä laittaa zeoliittiä pitämään veden puhtaampana. Syksyltä oli lehtiä putoillut ihan kiitettävästi tuonne lampeen ja painunut sitten pohjaan. Sellaista mössöä sieltä sai ämpärillä nostella ylös...Täytyy ahkerammin niitä haavilla puhdistella pitkin kesää niin on helpompi siivous ensi keväänä. 

Eilen nostin lumpeet puhdistuksen ajaksi pois lammesta ja vähän jännäsin, että selvisivätkö tuolla vedessä talven yli. Uutta kasvua näytti jokaisessa olevan, joten sain huokaista helpotuksesta niiden suhteen. Istutan ne vaan tilavampiin koreihin niin saavat sitten rauhassa kasvaa ja lisääntyä :) Mahtavatkohan kuinka pian tehdä ensimmäiset kukat? 




Sisällä talvetetut pelargoniat ovat vankistuneet kovasti. Talvehtivat ihan yläkerran kattoikkunan alla koko talven. Maaliskuulla leikkasin ja vaihdoin uusiin multiin. Muutama yksilö ei kunnialla selvinnyt talven yli, mutta ehdottomasti suurin osa kuitenkin. Paras onnistumisprosentti ikinä! Muutamat tekeekin jo kukkanuppuja, enkä millään raaski niitä nypätä pois. Saavat kukkia kun niin hienosti talvehtivat. Substraalia olen näille antanut joka kasteluvedessä. Olen yleensä ollut todella laiska lannoittamaan ja ravitsemaan, mutta tänä keväänä olen sillä saralla ryhdistäytynyt!

Tänään nautittiin auringosta ja lämpimästä säästä. Huomenna on helatorstaista huolimatta siivouspäivä, kun en tänään raaskinut sisällä olla. Teille muille toivottelen heleää Helatorstaita, toivottavasti jonkin muun puuhan kuin siivoamisen parissa! 

 







2 kommenttia

  1. Eilen oli kyllä niin suloisen lämmintä. Kauniita kevätkukkia ja pelargoniat näyttävät jo tosi tanakoilta. Mukavaa helatorstaita myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikea ratkaisu eilen olla ulkona. Tämä aamu on harmaa ja sateinen, joten oikein passeli siivoamiselle!

      Poista