Kesäprojekteja osa 1: Syreenipenkin kunnostaminen

Kesän ensimmäinen isompi työ oli Syreenipenkin kunnostaminen. Ensin oli tarkoitus vain puhdistaa se rikkakasveista, mutta jotenkin penkki oli omaan silmään vaikuttanut levottomalta jo jonkin aikaa. Talvella jo hahmottelin paperille uutta suunnitelmaa, jonka sitten piirsin keväällä valmiiksi. Jaottelin kasvit hieman selkeämmin ja päivänliljat istutin väriryhmittäin: punaiset, keltaiset ja vaaleat. Ensimmäisessä kuvassa tilanne viime syksynä.
 

 

Uuteen suunnitelmaan karsin aika paljon kasveja pois. Mm. kuvassa etualalla näkyvät leimurakkaus, maksaruoho ja rantakukka jäivät pois. 
  

Penkin takalaidalla kasvaa nyt jaloritarinkannuksia melkein koko matkalla. Niiden keskellä kasvaa kultapallo, joka sai jäädä entiselle paikalleen. Ajatus olisi lisätä vielä roosaa ja valkoista ritarinkannusta tuohon taustalle. 
Keskirivissä kasvaa syysleimua, päivänliljoja, punakonnanyrttiä ja kuolanpioni. Eturiviin mahtuu vielä lisää kasveja jalopähkämön, tulikellukan, meksikonhanhikin ja pikkusydämen kaveriksi. 
 

Vasemmassa laidassa ritarinkannusten edessä on punalatvaa, kultapiiskua ja koreahohdekukkaa. Ihan tuossa etukulmassa (heikosti näkyy) kasvaa viime kesänä hankittu jalopioni Krinkled White. Kuten näkyy, tälle reunallekin mahtuu vielä asukkeja :)

Ensi keväänä on sitten huvimajan toisella puolella oleva penkki vuorossa. Se saa samanlaisen käsittelyn. Talvella on hyvää aikaa tehdä suunnitelma. Pääsee sitten heti keväällä toteuttamaan. 

1 kommentti

  1. Kivalta kuulostaa. :) Mun leimurakkaudet kuoli kaikki viime talvena, yhtä pienen pientä tainta lukuunottamatta. Vähän jännä väri sillä, vaatii tietynlaisen paikan, mihin passaa...ei oikein meidän pihalta oo vielä sopivaa koloa löytynyt.

    VastaaPoista