Satupuutarha

Satupuutarha

lauantai 21. syyskuuta 2013

Kasvihuoneen ympäristön maisemointi valmis!

Kesän viimeinen urakka on siis valmistunut. Pientä säätöä tuli matkan varrella niinkuin mun jutuissa tapaa aina tulla. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen, eikä homma vienyt ihan kaikkia mehujakaan vielä :)

Eka kuvassa on vielä kivituhka-alue kesken, mutta herukat oli ihan pakko jo istuttaa, että ehtivät juurtua. Kasvualusta niillä on sitä peltomultaa, reilusti kalkittuna ja lannoitettuna. Pintaan sekoittelin Kekkilää. Herukat vasemmalta oikealle: Valkoinen suomalainen, Katri (punaherukka) ja Mikael (mustaherukka). Mikaelin viereen istutin talvehtimaan kolme Pink Panda -mansikkaa. 



Tänne kasvihuoneen kulmalle päästyäni kivituhkakasa oli huvennut jo reippaasti ja oli pakko keksiä jotain, että saisi sen riittämään. Antiikkikiviä oli tuosta nurmikon rajaamisesta jäänyt kymmenen kipaletta, joten niillä tein vähän pykälää ja loppuosalle saatoin laittaa vähän ohuemman kerroksen tuota kiviainesta. No sittenkään se ei ihan riittänyt. Tarvittiin lisää luovia ratkaisuja.




Tässä vaiheessa muistin ystäväni keväällä tarjoamat lavakaulukset, joita en silloin huolinut kun ei niille ollut paikkaa. No nytpä tilanne olikin toinen. Siispä kilautin kaverille ja sain kuin sainkin kaksi kappaletta puolikkaita kauluksia. Käsittelin ne samaisella puuöljyllä kuin aiemmin kesällä valmistuneen portin. Nyt oli akileijoille ja muutamalle muullekin taimelle talvehtimispaikka valmis!


Laatikot on vuorattu muovilla, jotta kestäisivät paremmin

Upottelin vielä talveksi muutamia taimia tuohon herukkapenkkiin talvehtimaan. Muutama ruukku pitää vielä laittaa vähän syvemmälle, jottei vesi jää juurelle seisomaan. Muuten kesä alkaa olla paketissa tämän urakan myötä. 



Kasvihuoneen vieruspenkin ympärille on tarkoitus tehdä tuollainen luonnonkivireunus koko matkalle

 

Ihan vaan muistin virkistykseksi vielä kuva ennen muutosta:



Näyttäähän se vähän erilaiselta! 

Siitä vapaapäivän työlistasta on enää tekemättä yksi kohta. Kesäkukat pitäsi kerätä pois. Mulla ei olekaan pelargonioiden lisäksi kuin  pari ruukkuhortensiaa, muutama daalia, runkoverenpisara ja äitienpäiväruusut, jotka aion ruukusta siirtää tuonne penkkiin talveksi. Pelargonioiden kanssa astioissa on murattia ja poutapilveä. Muratit siirrän sisälle, mutta onkohan tuon poutapilven talvettamista kukaan kokeillut? Se nimittäin kukkii yhä runsaasti. 
Viime syksynä istutin muraatteja tuonne lammen viereen ja kokeilin talvehtisivatko siellä. No kolmesta selvisi yksi kirjavalehtinen. 

Tammelan kaunottaressa on uusia kukintoja!

Runkoverenpisaran kukinta yltyy vaan!

Ensiviikolle on lupailtu kylmenevää, joten viisainta alkaa keräillä kukat sisätiloihin. 
Mukavaa viikonloppua!
 
 




6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä tyytyväinen itsekin :)

      Poista
  2. Todella hieno lopputulos. Kyllä nyt kelpaa antaa syksyn tulla, kun työ on tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Nyt on loputkin hommat tehty, kun sain kesäkukatkin tänään kerättyä pois. Nyt saa syksy tulla!

      Poista
  3. No tulihan se päivitys, mä oon monta kertaa joka päivä käyny kurkkiin, että joko ois uusia kuvia. ;) Aivan tosi hieno, ihana! Muuttaa tuon nurkan ilmeen ihan kertaheitolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, vähän kesti saada kuvat tänne :) Kiva kun olet odotellut!

      Poista