Satupuutarha

Satupuutarha

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kaunista

On ollut todella kaunis syyspäivä. Eilisen illan ja yön sateesta ei aamulla ollut enää tietoakaan. Olen puuhastellut pienesti, nauttien. Vielä olisi muutamat kukkasipulit istuttamatta, mutta taidan odotella ilmojen viilenemistä. On vähän liian lämmintä nyt. 

Tänä syksynä ensimmäisen kerran olen löytänyt itsestäni piilevän syksyihmisen. Kevät on ollut aina se vuodenaika josta olen eniten nauttinut. On ollut ihana herätä talven jälkeen horroksesta ja lähteä täysillä kohti uusia suunnitelmia. Kesälläkään en oikein osaa vain olla ja nautiskella vaan koko ajan täytyy tehdä jotain. Nyt tänä syksynä huomasin, että virtaa vielä riittää, mutta ei silti ole pakko enää tehdä mitään. Nyt on aika nauttia syksystä, ihanista väreistä ja ilman kirpeydestä! 

Seuraavat kuvat on Better Homes and Gardens -sivuilta. Kauniita. 





Värikästä alkavaa viikkoa!

2 kommenttia: