Kesällä otettujen pistokkaiden tilanne nyt

Alkukesästä innostuin ViherPiha -lehden innoittamana ottamaan pistokkaita. Kokeiluun pääsi Mustilan hortensia, lumipalloheisi ja unkarinsyreeni. Pistokkaat ovat viettäneet koko kesän kasvihuoneessa ja sinne ne jäävät myös talveksi. 


Lumipalloheisi on pärjännyt pistokkaista parhaiten. Jokaisessa on uutta silmua näkyvissä. Jos kaikki selviävät vielä talvesta, niin ensi keväänä onkin luvassa terhakoita taimia. 

 
Mustilan hortensian onnistumisprosentti on huomattavasti pienempi. Yhdessä kolmesta näyttäisi olevan jotain elonmerkkiä. Toivottavasti vielä ensi keväänäkin...


Unkarinsyreenilläkin menee heikosti. Kymmenestä varresta ainoastaan kolmessa oli elämää. Onhan toki olemassa mahdollisuus, että muutkin pistokkaat ovat kasvattaneet juuria. En lähtenyt niitä irroittelemaan ja katsomaan. 

Sen suuremmin en ole näitä pistokkaita hoidellut. Ovat olleet kasvihuoneessa lattialla hieman varjossa ja kastellut olen kerran pari viikossa. Kosteus on pysynyt hyvin kun aurinko ei ole päässyt suoraan paistamaan ja kuivattamaan. 
Mukavia ja edullisia kokeilujahan nämä ovat ja koen onnistuneeni jos yksikään menee talven yli. 
Sitä odotellessa.

5 kommenttia

  1. Onnea pistokaslisäykseen. Kiva kuulla keväällä mikä on onnistumisprosentti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten toivoisin Mustilan hortensioiden selviytymistä. Se kun on niiiin kaunis kukkiessaan :)

      Poista
  2. Minä kokeilin ruusujen pistokkaita kasvatella, mutta huonolla menestyksellä. Toivottavasti sinulla onnistuvat ja selviävät vielä talvenkin yli!

    VastaaPoista
  3. Ruusujen pistokaslisäys onkin mulle uusi tuttavuus! Pitääpä laittaa korvan taakse :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin kokeilin pistokkaita. Jotkin onnistuvat paremmin kuin toiset. Onnea kasvatukseen.

    VastaaPoista