Satupuutarha

Satupuutarha

lauantai 30. marraskuuta 2013

Kaktuksen risteyttäminen

Uusimmassa ViherPiha -lehdessä oli juttu kaktuksen risteyttämisestä. Homma vaikutti niin mielenkiintoiselta, että päätin kokeilla. Lehdestä löytyy hyvä kuvasarja risteyttämisen vaiheista, joten tässä jutussa vain muutama kuva. 

Risteyttämisessä siitepölyä siirretään kukasta toiseen ja sitten vain odotetaan siementen kypsymistä. Tässä mun tapauksessa siirsin fuksian värisen marraskuunkaktuksen siitepölyä heleänpunaisen marraskuunkaktuksen emin luotille. Siirtämiseen käytin lehden ohjeen mukaisesti vesiväripensseliä. 

Pölyttymisen onnistumisen merkkinä kukka ei kuihduttuaan tipahda pois vaan jää kiinni kasviin. Kukkapohjus alkaa turvota hedelmäksi parin viikon kuluttua pölytyksestä. 
Kun hedelmä alkaa olla viininpunainen, ovat siemenetkin kypsiä. Kypsyminen voi kuitenkin kestää puolikin vuotta ja marraskuunkaktuksen hedelmä pysyä kiinni kasvissa jopa puolitoista vuotta. 



 Vasemmalla kukka, jonka siitepölyä vein oikealla olevan kukan luotille. Toisaalta värit eivät niin suuresti eroa toisistaan, että mahtaakohan risteymä onnistuessaan olla kovinkaan poikkeava? Harmi vaan, että valkoinen marraskuunkaktukseni heitti henkensä alkuvuodesta. Se olisikin ollut mielenkiintoinen kokeilu, kun kukkakin oli erimuotoinen kuin näillä kahdella. 

Nyt sitten vaan odotellaan, että onnistuiko pölytys ja lähteekö hedelmä turpoamaan. Jos ja kun niin käy, kypsä hedelmä irroitetaan varovasti ja se halkaistaan. Hedelmäliha levitetään talouspaperille kuivumaan, jotta siemenet irtoavat. Siemenet kylvetään keväällä  hajakylvönä kostutettuun taimimultaan, eikä niitä peitetä. Itämisaika on muutama viikko. 

Palataan tähän aiheeseen sitten kun on lisää raportoitavaa. Nyt lähden valmistautumaan pikkujouluihin. Mukavaa viikonloppua teille kaikille!
  

Jutun lähteenä Viherpiha 12/2013 s.70

 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

KruunuVuokko Puutarhan Lumo -blogista heitti haasteella. Tehtävänä on valita kuusi kuvaa kesästä 2013. Aihe on vapaa, mutta näin puutarhablogina kuvani valikoituvat tämän teeman mukaisesti :)

Toukokuussa tehtiin Annille oma kukkapenkki
Rakennettiin kauan suunniteltu portti

Vierailtiin blogiystävän puutarhassa
Maisemoitiin kasvihuoneen ympäristö

Juhlittiin keskimmäisen ripille pääsyä


Sopivasti työtä ja huvia mahtui viime kesään. Aika monta uutta projektia pihaan liittyen valmistui, mutta muistimme myös nauttia ja lomailla sekä hieman juhliakin. 

Tämä haaste lähtee eteenpäin seuraaviin blogeihin:


Olkaatte hyvät!

 
 

lauantai 2. marraskuuta 2013

SIEMENET TALTEEN

Tänäkin vuonna keräilin siemeniä talteen pihani kasveista. Ihan kaikkia en itse kylvä, mutta lahjoittelen sitten muille. Millään en niitä raaski kuitenkaan paikoilleenkaan jättää. Osan kylvin jo nyt purkkeihin ja tuonne kasvihuoneeseen pääsivät talveksi. Osa saa odotella ensi kevättä.

Yllätyin todella kesällä, kun huomasin karmiininpunaisen kiinanpionin tehneen muhkeat siemenkodat. Siemenien kypsyminen kesti ja kesti. Lopulta en enää malttanut odottaa, vaan keräsin ne talteen. Olivat tämän näköisiä: 

Melko pian menivät kuitenkin mustaksi, samannäköiseksi kuin kuolanpioninkin siemenet. Kaikissa siemenissä jäi näkyviin sellainen vaaleampi kohta, ikäänkuin itu, mistä se lähtee itämään. Tiedä häntä? Näihin päätin kokeilla kahta idätystapaa.
 #1. Osa on kostean vermikuliitin  seassa minigrip-pussissa ja ne ovat saaneet jo lämpökäsittelyn. Tänään heitin pussin jääkaappiin kylmäkäsittelyyn. Saavat olla useamman viikon kylmässä, jonka jälkeen siirrän ne taas lämpimään, ellei elonmerkkejä aiemmin näy. 

#2. Osa on kylvetty ihan multaan ruukkuihin ja ruukut on nyt kasvihuoneessa. Tarkoitushan on, että tarvittava kylmäkäsittely hoituu talven aikana ja keväällä auringon lämpö saisi siemenet itämään. 

Näiden emokasvi näyttää tältä: 

Vaaleanpunaiset, todella vanhaa kantaa olevat pionini eivät tee siemeniä ollenkaan. Siksipä tämä löytö olikin melkoinen yllätys. 

Keräsin myös kellokärhön siemeniä tänä vuonna eka kertaa talteen. Niistäkin osa pääsi heti multaan kasvihuoneeseen. Puutarha.netin keskustelupalstalta kävin lukemassa niiden siemenlisäyksestä ja kokemukset siellä oli erittäin positiivisia. Pienikukkaiset kärhöt ovat ilmeisesti helposti itäviä. Tarvitsevat kuitenkin kylmäkäsittelyn, joten oikeassa paikassa nyt ovat. Kellokärhöni näyttää tältä:


Näiden lisäksi kylvämistä vielä odottavat mantsuriankärhö, japaninesikko "Apple Blossom" ja vaaleanpunainen palavarakkaus.


Mantsuriankärhö ja esikot kylvetään syksyllä ruukkuihin. 2-3 siementä/ruukku ja päälle 0,5-1 cm multaa/vermikuliittia/hiekkaa. Ruukut voi laittaa ulos kohopenkkiin reunojaan myöten ja peittää ohuella harsolla. Talven tullen voit peittää vielä lumella. Keväällä harso otetaan pois ja ruukut pidetään kosteana. Siemenet itävät kesän aikana. 
 
 Viimeisenä mainittu palavarakkaus kylvetään maalis-huhtikuulla sisälle ja idätetään muovin alla 
+ 20 asteen lämpötilassa. Itämisen jälkeen muovi poistetaan ja kun tila käy ahtaaksi, koulitaan taimet halkaisijaltaan 7-10 cm:n ruukkuihin, 1 taimi/ruukku. Istutetaan alkukesästä lopullisille kasvupaikoilleen. 
 
Suorastaan rakastan tällaisia kokeiluja! Vaikka odottaminen talven yli onkin vaikeaa malttamattomalle niin mahdollinen uusi kasvunihme keväällä kyllä palkitsee odottamisen moninkertaisesti!