Brugmansian eli pasuunakukan kylvöjä

Kevään ensimmäiset kylvöt on nyt tehty. Hankin jo viime syksynä brugmansian eli pasuunakukan siemeniä, jotka vihdoinkin käsittelin. 
Liotin siemeniä lämpimässä vedessä ensin n. tunnin ajan. Sen jälkeen kuorin ne pinsettejä apuna käyttäen. Pehmenneen kuoren alta paljastui puhtoinen siemen. 

Tässä näkyy tuo kuoritun ja kuorimattoman siemenen ero hyvin.
Kuorimattakin siemenellä olisi mahdollisuudet itää, mutta hitaanpaahan se toki olisi. Ja liottaminen olisi siinäkin tapauksessa pelkästään eduksi. 

Painelin kuoritut siemenet Jiffyn turvenappeihin. Toivottavasti lähtisivät niissä hyvin kasvamaan. 


Nämä kylvämäni pasuunat ovat brugmansia suaveolens, värit pinkki ja valkoinen sekä Lemon Dream sekä brugmansia aurea, joka tekee keltaiset tai valkoiset kukat. 

Vajaa vuosi sitten hankin ensimmäisen pasuunakukkani Dalen´s Pink Amourin pistokkaana. Se on selvinnyt tähän asti ihan hyvin. Joskin kesällä oikean kasvupaikan löytäminen oli haasteellista. Liiassa paahteessa se näivettyi ja liian varjossa taas kasvua ei oikein tapahtunut. Joten kokeilu jatkuu ensi kesänä. 

brugmansia aurea

brugmansia suaveolens Lemon Dream
kuva pinterest

 Pari kesää sitten ostin Kärkkäiseltä pasuunakukan taimen, joka sittemmin osoittautui datura meteliksi eli hulluruohoksi. Daturaa ja brugmansiaa näkyy käytettävän niminä samassa yhteydessä kun puhutaan pasuunakukista. Ovat kuitenkin eri lajit. Ne erottaa hyvin toisistaan kukan kasvutapa: daturalla kukat ovat ylöspäin kun taas brugmansialla ne roikkuvat alaspäin.

Ja myrkyllisiähän nämä kasvit sitten ovat, joten en suosittele perheisiin joissa on ihan pieniä lapsia. Kukat ovat todella kauniita ja houkuttelevia, sekä tuoksuvia. 

Pasuunakukka kasvaa jopa pari metriseksi, mutta sitä on helppo pitää kurissa leikkaamalla. Se on puutuvavartinen ja varren pätkistä on helppo juurruttaa pistokkaita. Oma pistokkaanikin on juuri tällainen varsipistokas. 
Kasvukaudella pasuunakukka vaatii päivittäistä kastelua ja lannoitustakin viikottain. Kaliumpitoinen kastelulannoite on omiaan edistämään kukintaa. 
Kasvi talvetetaan sisällä, valoisassa ja viileässä, n. 5-10 asteen lämpötilassa. Liian lämpimässä talvetettuna kasvi ei saa riittävää talvilepoa ja seuraavan kesän kukinta saattaa häiriintyä.

Että tällaista tälläkertaa :)

3 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Niinpä! Kun saisikin niistä kasvatettua kukkivia :)

      Poista
  2. Mikä mahtava tunne kun ensimmäiset kukat aukeavat, olet saatellut siemenet hellästi elämänsä alkuun, uskon että ne palkitsevat sinut vielä joskus kukinnallaan<3

    VastaaPoista