Satupuutarha

Satupuutarha

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Vieroitusoireita ja kylvöjä

Pari viikkoa sitten olin vielä nuutunut ja kävin ikäänkuin tyhjäkäynnillä. Viime viikon lomailin ja johtuuko siitä vai tuosta valoisan ajan lisääntymisestä, että nyt moottori käy ja ihan kohtuu kierroksilla!
Lomalla ulkoiltiin joka päivä ja raitista ilmaa tuli nautittua aimo annoksia. Vähän onkin ollut vieroitusoireita kun on pitänyt olla sisätiloissa päivät. Iltaisin olen kyllä mielihyvin käynyt lenkillä, että on saanut happivajetta paikattua. 

Viime viikonloppuna pääsin vihdoinkin tekemään enemmästi kylvöjä. 

Nämä kaikki olen hankkinut tänä keväänä. Sunnuntaina 9.3. kylvin asterit `Bridesmaids`ja `Chinensis Mix`, ahkeraliisan `Symphony Rose`, punahatun `Starlight`, sekä viime syksynä hankitut mantsuriankärhön, vaaleanpunaisen palavan rakkauden ja japaninesikko `Apple Blossom`siemenet. 

 
 Yllä olevista siemenistä kylvin nyt tarhaorvokin `Wittrockiana hybrid mix` ja tähkälaventelin. Näiden siemenpussien olemassaolon olin jo tyystin unohtanut. En muista tarkkaan milloin ne on ostettu, mutta viime vuonna kuitenkin. Eiköhän niistä vielä jotain tule. Alarivin pussit saavat vielä odotella multaan pääsemistä. 
Huhtikuullekin jäi vielä paljon kylvettävää. Lähteeköhän taas mopo käsistä näiden kanssa??? Viimeistään siinä vaiheessa kun on aika koulia taimet taas muistaa, että miksi olisi hyvä joskus hieman rajoittaa hommia. Mutta kun se on niin MUKAVAA! Nytkin tekisi mieli kylvää jotain sellaista nopeakasvuista ihan vaan siitä ilosta että näkisi jotain vihreää pilkistävän sieltä mullan seasta! Hullua!

Onhan mulla kyllä jotain itänyttäkin jo. Helmikuun alussa laitoin kaupasta ostetusta vesimelonista siemenet multaan ja kappas; joka ikinen siemen iti. Kylläkin vasta kun olin ne parin viikon jälkeen siirtänyt takan päälle lämpimään. Kahdessa päivässä nousi verso pintaan ja siitä nopeasti mittaa tuli lisää vaikka siirsin ne viileämpään ja valoisaan. Lopulta versot olivat liki 20 cm:n mittaisia ruipeloita, joissa oli vasta sirkkalehdet. Tein sitten Jorin ohjeen mukaan ja kieputtelin vartta ruukun reunoille ja istutin ne syvempään. Eivät ainakaan huonoa näyttäneet tykkäävän. 


Bauhausista siementen lisäksi mukaan tarttui kärhön `Multi Blue`juurakko. Muutaman sentin mittainen versokin siinä jo oli, joten alku näyttäisi lupaavalta. Kyseisessä liikkeessä olisi ollut niin paljon muitakin kivoja perennanjuurakoita tai kukkasipuleita, mutta maltoin mieleni. Toistaiseksi. 
 

Tänään virittelin vihdoinkin suojat alppiruusulle ja pallotuijille. Luntakin on kuulemma säätiedotus mennyt loppuviikolle lupaamaan, mutta saisivat olla mielellään väärässä. Kaikki istutusalueet ovat tällähetkellä lumettomia ja saisivat sellaisena pysyäkin. 

Tulevana viikonloppuna ohjelmassa olisi talvetettujen pelargonioiden uudelleen ruukutus ja leikkaus. Hain viime viikonloppuna kellarissa talven olleet pelakuut kotiin ja aika honteloilta vaikuttivat. Elämää oli kuitenkin näkyvissä. Yläkerrassa talvehtineet pelakuut puolestaan ovat varsin terhakan näköisiä. Laittelen vaikka kuvia kun ehdin niin näette eron. 

Pysykäähän kuulolla, tulossa on nimittäin Satupuutarhan ihka ensimmäinen arvonta lähiaikoina :)


5 kommenttia:

  1. Onpas tullossa kukkaloistoa kerrakseen! Kivan näköiset siemenet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekevät onnettomat noista pusseista niin houkuttelevan näköisiä, että järki pakenee päästä samantien kun niitä pääsee kaupassa hypistelemään! Toivottavasi kylvöt onnistuu :)

      Poista
  2. Ompas siellä ahkeroitu :) Kaikkea kivaa näyttää pääsevän multiin. Vesimeloni kuulosti aika mielenkiintoiselta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on pitänyt välillä jarrutellakin, kun ei millään kaikkia mahdu kasvattamaan mitä mieli tekisi! Vesimeloni on mullekin uusi tuttavuus kasvatettavissa ja yllätyinkin todella kun lähtivätkin kasvuun :)

      Poista
  3. Sinulle näyttää tulevan ihanan kukkainen kesä:)

    VastaaPoista