Kesäkuu lopuillaan

Niinpä alkaa tämäkin kuukausi olla kohta takanapäin. Päivät etenee edelleen nopeasti, vaikka oikeaa kesää ei vieläkään näy. Kierros pihalla kuitenkin kertoo, että ilmat on olleet useimmille monivuotisille varsin suotuisat. Kaikki vihreä on kovin rehevää.


Uusia kukkijoita ilmestyy melkein päivittäin ja aivan kuin varkain. Näistä akileijoista sininen on siirretty vanhempieni pihasta, samoin kuin edellisissä kuvissa kuunliljojen keskellä keimaileva vaaleanpunainen. Jälkimmäisen kuvan Blackcurrant Ice -lajikkeen sitävastoin olen kylvänyt siemenestä. Sen värit on mielestäni todella kauniit ja tykkään siitä, että se on matalakasvuinen. 


Valkoista väriä tällä hetkellä kukkivista edustavat valkohanhikki ja hopeahärkki. 


Lammen reunalla sininen siperiankurjenmiekka on jo avannut ensimmäisen kukkansa. Vastakkaisella reunalla poimulehti vielä odottelee, että aurinko hellisi sen kukintoja. 


Kuolanpionin kukinta oli tänä vuonna lyhyempi kuin aiemmin. Pari päivää ja ensimmäiset terälehdet jo putoilivat. Eipä tuo ole kummakaan kun joka päivä tuulee ja sateet piiskaavat. Kaunista kuitenkin oli sen aikaa kuin sitä kesti. 



 Muita roosanvärisin kukin kukkivia ovat juuri nyt rönsyleimu ja alppiruusu. Tai no jälkimmäisen kukat ovat enemmänkin lilahtavat. 



 Tänään on monessa puutarhassa suuri päivä kun Avoimet Puutarhat -tapahtuma avaa ovet suomalaisiin puutarhoihin eri puolille maata. Osallistumista olen miettinyt nyt kahtena vuonna ja vielä se tältä vuodelta jäi. Ja hyvä niin, sillä näissä olosuhteissa stressin olisin saanut jos olisin osallistunut! 
Täällä Ylivieskassa tutustumaan pääsee Lenan ja Juhan puutarhaan. Seuraavat puutarhat ovatkin sitten Kokkolan seudulla tai Oulussa. Tänään on tarkoitus käydä ainakin tuolla Lenan puutarhassa. Muutoinkin päivästä näyttäisi tulevan kaunis ja lämpimähkökin, joten pihalle tästä on lähdettävä. Jos laittaisi terassin kesäkuntoon viimeinkin. 

Mukavaa Puutarha Sunnuntaita ja tsemppiä teille kaikille joilla on avoimet ovet tänään! Toivotaan että ihmiset jalkautuvat sankoin joukoin ihastelemaan ja inspiroitumaan teidän upeista puutarhoista! 


6 kommenttia

  1. Kauniilta ja rehevältä näyttää puutarhassasi. Kunpa pääsisikin tutustumaan Kokkolanseudun puutarhoihin sieltä, kun olen itsekkin kotoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin ei virtaa riittänyt lähteä tuonne Kokkolaan, vaikkei matkaa meiltä niin kovin paljon olisikaan. Oli niin kaunis päivä, että halusin nautiskella omalla pihalla. Toki tuohon Lenan ja Juhan pihaan kävin tutustumassa:)

      Poista
  2. Meillä tuli perheeltä jyrkkä ei, kun ehdotin osallistumista avoimiin:) No, ehkä joku toinen kerta...Huomasin pihlajan kukinnan olevan jo ruskettunut. Tuleekohan marjojakaan, kun ei ehtinyt kunnolla kukkiakaan????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, sulla on nyt vuosi aikaa pehmittää perhettä:) Meillä vanhin poika (18v.) kysyi tänään, että milloin meillä on avoimet. Nyt kun ensimmäisen kerran kävin itse vierailulla ja näin miten kyseinen perhe oli päivän järjestänyt, innostuin taas enemmän. Katsotaan nyt riittääkö rohkeus ;)
      Meilläkin pihlaja teki ihan muutaman kukan. Samoin omenapuut kukki todella onnettomasti.

      Poista
  3. Rehevää on ja hienolta näyttää kukinta pihallasi. Olisit vain osallistunut...Itse en saanut käytyä edes Kokkolan avoimessa puutarhassa, vaikka suhteellisen lähellä olenkin. Jotenkin vain jämähdin kotipuuhiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No keräillään tässä vuosi rohkeutta. Tulet sitten käymään, jos päätän osallistua:) Tänään oli kyllä mukava keli puuhastella ihan kotonakin.

      Poista