KESÄ HOI, TULE TAKAISIN!

Eipä ole viime päivinä tarvinnut ulkona paljon puuhastella kun taivaalta on tullut vettä joka välissä tai koko ajan. Kyllä nyt saisi jo riittää tällä erää! 
Mielen virkistykseksi muutama kuva, jotka otin ennen sadeviikkoa.

Akileija 'Blackcurrant Ice'


Tähtililja



Alimman kuvan vaahterantaimi on kasvanut purkissa nyt muutaman vuoden. Oli siemenestä kasvanut kukkapenkissä ja siitä sen poimin talteen. Ei meillä kyllä tälle ole tontilla tilaa...saisiko sen pysymään leikkaamalla pikkupuuna??


Tämä tammentaimi on kasvanut myös purkissa pari vuotta. Ostin sen muistaakseni Ruissalon Kasvitieteellisestä puutarhasta. Tälle on paikka etupihalta katseltuna. Pitäisi vain tarttua lapioon:)
 

 Viikontakainen kuva kukintaansa aloittelevista pioneista. Kovin paljon pidemmällä se ei vieläkään ole. Sade ja viileys hidastaa. 


Kuunliljat sitä vastoin tykkäävät tästä kelistä. Ovat suorastaan villiintyneet!



Olen purkitellut jakotaimia sekä karkulaisia elokuun Puutarhapäivää varten. Luulenpa, että näitä ehtii tulla vielä lisääkin :)


'William Baffin' ruusukin kukkii jo vaikka ihan äskenhän sen istutin!
 

Tikkaat siirtyi talon seinustalle. Eivät oikein sopineet tuohon pihasaunan seinää vasten enää. Näissä kasvaa KodinKukilta tilatut punainen 'Royal Night' ja valkoinen 'White Glacier' pelargonit. Kukinta ei ole kovin runsasta, mutta ehtiihän tässä vielä. 
 

Seinäamppelin väripari ottaa vähän silmään. Kaipaisi jonkin kolmannen värin tuomaan syvyyttä. Jospa alennusmyynneistä löytyisi jokin sopiva. 

Tällaisissa tunnelmissa kohti viikonloppua. Tuokoon se tullessaan edes hitusen aurinkoa ja lämpöä. 
 

17 kommenttia

  1. Kylläpä juuri, tuo alituinen sade pistää mielen kyllä vähän matalaksi. Mutta hyvinhän sinulla kasvit ovat pärjänneet, pionitkin ovat ihan kauniita ja pysyneet pystyssä. Kauniita myös nuo kukka-astiat! Pelargonia on niin ihana ja kiitollinen kukka, ja vielä jos sille on talvisäilytyspaikka varattuna:)
    Toivotaan parempia säitä, säätutka näyttää että alkaa selkiintymään ensi viikolla ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voisi alkaa lämmin kausi mun puolesta. Maa on saanut vettä niin että kyllä se jonkin viikon pärjää aivan huoletta. Aurinkoa kehiin, pliis!

      Poista
  2. Pilvet saisi jo väistyä, minun silmäni kaipaavat aurinkoa ja samaten päänuppi. En oikein saa tartuttua mihinkään hommaan, kun odottelen pilvien repeämistä. Toivotaan että tämä sää vielä iloksi muuttuu. Nuo sinun jakotaimesi kiinnostavat, ehkä sieltä löytyy jotain minullekin sopivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään käytiin tytön kanssa pyörillä tuossa keskustassa. Olipa ihana nuuskutella raikasta ilmaa kun on viikon viettänyt melkein sisätiloissa. Toisaalta mulla on ompelukone surrannut koko viikon, joten tavallaan olen ollut tyytyväinen tilanteeseen.

      Poista
    2. Niin ja jakotaimissa on kyllä kaikenlaista kivaa...:)

      Poista
  3. Tänään oli peräti taukoa sateesta ja kiertelin pihalla koirien kanssa. Voi tavaton mikä märkyys siellä vallitsee! Kukat makaa pitkin ja poikin, pionit ruskeina, samoin ruusut. Ainoat mitkä voi hyvin, on vesiheinät!
    Kauniit kuunliljat sinulla ja mikä namu akileija :) Hyvä kun olet purkitellut taimia, saat myytyä niitä varmasti avoimet ovet-päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukista saa käydä täälläkin ravistelemassa enimmät vedet, makaavat aika maata myöten. Pionit on yllättävän hyvin meillä selvinneet.

      Poista
  4. Kaunista kukintaa sinulla on. Kaunis on tuo kukkapenkki missä pioni on. Meillä loppui sade eilen, tänään on tullut vain muutama pieni kuuro. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä tuo säätila tästä pikkuhiljaa poutaantuu:) Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Sade saisi tosiaan jo loppua, huoh! Ihana tuo akileija, tosi hienot värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon akileijan väreihin silloin itsekin ihastuin ja sehän oli sitten saatava:) Siemenestä oli helppo kasvattaa.

      Poista
  6. Tähtililijasta sitte tuannempana kukkakuviaki. Onko kukinto aiva valakoone vai vähä vihertävä? Oon sitä meinannu hankkia, mutta en oo viälä ostanu. Kesäkukat tarttis sitä aurinkua. Tänää jo pikkuusen vilahti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää muistaa laittaa kuva kukkivasta tähtililjasta. Kukinto on vihertävä. Kannattaa hankkia, on ollut helppo kasvatettava. Meilläkään ei ole tänään satanut, mutta aurinko ei ole jaksanut näyttäytyä tuolta pilvien takaa.

      Poista
  7. Nythän tuo aurinko paistaa ja on lämmin. :) tosin loukkasin selkäni ja en pääse liikkumaan, niin kipee, eikö pääse uloskaan touhuaan :( lääkärin puheille mentävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti selkäsi on jo paranemaan päin! Itselläni on toinen käsi pois pelistä. Huomenna kans käytävä lääkärissä. Huonoon saumaan tuli kun olis vaikka mitä tekemistä tuolla pihalla =/

      Poista
  8. Tulin kurkkimaan blogiasi, vastavierailulle! Oletkos sinäkin Pohjanmaalta? Hienon näköistä puutarhassasi, pitää ajan kanssa lueskella vanhat postauksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit! Pohjanmaalta ollaan, Ylivieskasta :)

      Poista