Sukkasatoa

Nyt kävi niin, että syksyllä kun innostuin neulomaan, ei siitä ole näyttänyt loppua tulevan! Pääasiassa olen neulonut sukkia kun sen taidon viimein opettelin. 
Tyttö sai raitasukat, joista tulikin aika pirteät. Lankana näissä Novitan Suomalainen Sukkalanka ja Gjestalin Maija. 



Omaan jalkaan tein sukat lyhyemmällä varrella. Lankana seiskaveikkaa mustana ja Viidakkona. Varsi palmikoitu.


Alennusmyynneissä lankahyllystä minulle huuteli kauniin vihreä Novitan Kajo -lanka enkä voinut muuta kuin napata ostoskärryyn pari kerää. Kilkuttelin sitten välillä tuubihuivin ja pipon itselleni. 




Ja kun neulomisessa oli päästy hyvään vauhtiin niin eihän sitä osannut lopettaakaan. Olin ihaillut Anelmaisia pitkin syksyä, mutta en vaan saanut aikaiseksi aloittaa. Pari viikkoa sitten törmäsin Niina Laitisen ihaniin Taimitarhan Syyssukkiin ja nehän kolahti heti kerralla. Niinpä etsimään lankoja omasta lanka-arkusta. Pohjavärin löysinkin ja kuviolangan kävin ostamassa. Vähän hirvitti, että mitäköhän tästä tulee. Kirjoneuletta olen kyllä ennenkin neulonut, mutta aikaa on jo ainakin toistakymmentä vuotta. Onneksi ohje vaikutti todella selkeältä, joten uskaltauduin. Viikonloppuna sain kuvassa olevalle sukalle parinkin valmiiksi. Tytär taisi nämäkin jo varata itselleen :)




Lankana näissä sukissa on seiskaveikka raita sekä Novitan Tuomas sukkalanka. Tuohon pohjaväriin en ihan ole tyytyväinen. Olisi saanut olla tumma, että kuvio erottuisi paremmin. No tästä otamme opiksi seuraavaan kertaan! 

Tällaista on tullut väkerettyä ja uutta on taas puikoilla. Välillä kyllä jo ompelinkin. Laitan siitä dokumenttia kunhan ehdin kuvata. Iltaisin on vielä sen verran pimeää, että tulee ihan kökkölaatuiset kuvat.

P.S. Fontitkin meni sitten miten sattuun, joten pahoittelut siitä. En saanut niitä muutettua samanlaiseksi vaikka yritin miten :\

8 kommenttia

  1. Ahkerana oot ollu. Mä en saa iltaasin mitää järkevää aikaaseksi. Kivoja nua liukufäriätyt langat. Niillä saa näppärästi ilimettä töihi. Hianot kirijoneulesukat ja valtavan suuri töiset, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tahtoo aina käydä näin kun innostun jostain uudesta :)

      Poista
  2. Kivoja ja kauniita sukkia ja käsitöitä.

    VastaaPoista
  3. Oletpa ollut ahkera! Kauniita sukkia! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista