Kylvösuunnitelma: Maaliskuu 2017

Ensimmäiset kylvöt on sitten tehty! 
 Tein oikein kylvösuunnitelman ja niputtelin siemenpussit kolmeen nippuun kylvökuukauden mukaan. 
Maaliskuun nipussa oli hieman hyötykasveja ja enemmän koristekasveja. 

Tomaatit `Tigerella`, avomaan pensastomaatti `The Amateur`ja avomaantomaatti `Bonner Beste` kylvin jo viikko sitten, 5.3. Kaikissa näkyi jo itämisen merkkejä. 


Tein näistä samoista lajikkeista myös toisen kylvön 9.3. Päätin kokeilla idättämistä talouspaperin välissä. Suurin haaste on saada pysymään kylvös kosteana. Hain sille tasaisen lämmintä paikkaa ja päädyin takan vieressä olevaan syvennykseen. En ole vielä kurkannut papereiden väliin, että onko mitään tapahtunut. Odotellaan pari päivää. 

Taidetaan olla näiden(kin) taimien kanssa vielä pulassa, jos kaikki siemenet itävät. Ei tuonne omaan kasvihuoneeseen kuitenkaan montaa tomaattia mahdu kasvamaan. Onpahan jotain millä ilahduttaa ystäviä!

Tomaatti Tigerella 
  • aikainen lajike, kasvatetaan kasvihuoneessa tai suojaisessa paikassa ulkona
  • keskikokoiset tomaatit joissa kullankeltaiset juovat
  • viihtyy ravinteikkaassa ja läpäisevässä maassa
  • tarvitsee tukea, varkaat poistetaan  
Pensastomaatti The Amateur 
  • aikainen lajike, kasvatetaan avomaalla tai suojaisella parvekkeella
  • aromikkaat punaiset tomaatit
  • latvotaan 3-4 kukkatertun yläpuolelta jotta ehtii kypsyttää hedelmät
  • viihtyy esim. isossa ruukussa, runsasravinteisessa mullassa
  • varkaat poistetaan
 Runkotomaatti Bonner Beste/Tanskan Vienti
  • vanha, kestävä ja suosittu lajike
  • voidaan kasvattaa avomaalla tai kasvihuoneessa
  • perus hyvänmakuinen runkotomaatti
  • viihtyy ravinteikkaassa ja läpäisevässä maassa
  • tarvitsee tukea, varkaat poistetaan
  • kun ensimmäinen tomaatti kypsyy, poistetaan kolme alinta lehteä viikossa
Odotan ihan innolla kevättä ja sitä, että pääsee istuttelemaan taimia tuonne kasvihuoneen uuteen altaaseen! Multatilaa siinä pitäisi olla kyllä tarpeeksi ja tiilen luulisi varaavan jonkin verran lämpöäkin. Tomaattia ja kurkkua siihen ajattelin istutella. Ehkä etureunaan vielä muutamia yrttejä jos mahtuu. 
 Tänään kylvin sitten vuorostaan kesäkukkia. 


Kiinanasterit `Bridesmaids`ja `Chinensis Mix`. Molemmat pussukat omista siemenvarastoista. Pitkään aikaan en ole kesäkukkia siemenestä kasvatellut ja olikin mukava taas kokeilla. Kun hurahdin tähän puutarhahommaan ja ensimmäisiä siemenkylvöjä tein niin asterit ja ahkeraliisat oli ne ekat kesäkukat joita kasvatin. Silloin ainakin koin asterit helppona kasvatetavana. Kuten näkee kylvettyjen siementen määrästä niin sellaiset määritelmät kuin "kohtuudella" ja "maltilla" ei taida kuulua omaan sanavarastoon! Tässä vaiheessa tuppaa unohtumaan se purkkien määrä minkä nämä vaatii koulittaessa...


Lisäksi laitoin tarhadaalian siemeniä Jiffy-briketteihin kasvamaan. Daalioita en ole montaa kertaa edes kokeillut kasvattaa, muttakun tuolta omista varastoista tällainen pussi löytyi niin samahan se on kokeilla. Laitoin 2-3 siementä/Jiffy ja ripottelin päälle vielä hennon kerroksen multaa. Näiden brikettien kanssa on kätevää pelata kun taimet voi suoraan sellaisenaan istuttaa isompaan ruukkuun eikä tarvitse varoa samalla lailla kuin koulittaessa. 

Tarhadaalia Redskin
  • aikainen ja melko säänkestävä lajike
  • suuret ja kerrotut kukat
  • viihtyy runsasmultaisessa ja kuohkeassa maassa
  • taimet latvotaan ja ensimmäiset kukkanuput poistetaan jotta varret tanakoituvat 
   


Löytyipä vielä tällaisetkin pussukat. Kuva on tärähtänyt, pahoittelut siitä...
Näitäkään siemeniä en muistanut minulla olevan. Viime kevät menikin siinä remonttisumussa eikä kylvöjä tullut tehtyä juuri nimeksikään. Siksi kai nämäkin on unohtuneet. Ja aika moni muu pussi...

 Kaunopunahattu Double Decker
  • monivuotinen, helppohoitoinen ja säänkestävä
  • tekee ensimmäisenä vuotena ihan tavalliset kukat, mutta toisena vuotena kukinnot ovat erikoiset tuplaterälehtiset
  • kukkii pitkään ja sopii hyvin leikkokukaksi   
 
Kesäpäivänhattu Cherry Brandy
  • vankka pensasmainen kasvutapa
  • ensimmäinen punakukallinen kesäpäivänhattulajike
  • kukkii koko kesän aina pakkasiin asti
  • on edukseen suurissa kukkapenkeissä tai isoissa ruukuissa
  • sopii hyvin leikkokukaksi 
 
Sormustinkukka Candy Mountain Peach
  • persikkainen väri ja kukinnot osoittavat ylöspäin
  • kukkii yleensä vasta toisena vuotena, mutta saattaa kukkia esikasvatettuna jo ensimmäisenä vuotena
  • kylväytyy itse
  • myrkyllinen!
 
Sainkin kylvettyä kaikki suunnitelman mukaiset siemenet. Nyt vain odotellaan, että itävät. Ja että huhtikuu tulee pian, sillä silloin on seuraavan kylvön aika. 
 
Nyt toivottelen sinulle mukavaa sunnuntai-iltaa! Pian alkaa mun yksi lempparisarja, nimittäin Rimakauhua ja rakkautta. Sitä ennen ajattelin herkutella vielä savukalapizzalla. Nam!     

24 kommenttia

  1. Ihania kylvöjä olet tehnyt, herkkuja ja kukkaloistoa luvassa! Hauskaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistumisprosentti on vielä arvoitus, mutta yritystä ainakin on :)

      Poista
  2. Sinulla startti kylvöihin on sitten alkanut ja monenlaista kaunista ja hyödyllistä onkin päässyt kylvövalikoimaasi. Tuo tarhadaalia näyttää tosi kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä aika mahtavaa jos tuo daalian kasvatus onnistuisi:)

      Poista
  3. Onnea taimikasvatukselle! Ihanaa kukintaa on tiedossa kesällä. Hieno on tuo tarhadaalia. - Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että pääsee näiden kukinnasta nauttimaan :)

      Poista
  4. Ihania kylvöjä olet jo laitellut ja tuo muurattu allas on todella mahtava, siinä kyllä tomaatit varmasti viihtyvät, ja yrtitkin myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en tiedä miten maltan odottaa siihen asti kunnes pääsen tuohon altaaseen istuttamaan :)

      Poista
  5. Sulla on kevään kylväpuuhat jo hyvässä vauhdissa. Tomaatit varmasti viihtyvät kasvihuoneen tiilialtaassa. Mahtuuhan siihen hyvin multaa. Kukkiakin olet laittanut jo paljon, Mahtavat suunnitelmat ja kauniit kukat. Minäkin laitoin jo tomaatit kasvamaan. Sinulta saadut siemenet laitoin kylmäkäsittelyyn istutuspöydän hyllytasolle. ( Siis kylvin ne jo multaan) Viime vuonna homma toimi. Toivottavasti onnistun tänäkin keväänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäis kans kokeilla tuota kylmäkäsittelyä noille monivuotisille :)

      Poista
  6. Tulevalla viikolla on tarkoitus tehdä tomaattikylvöt, samaa Tigerellaa on mullakin hankittuna. Hauska tuo sormustinkukka. Viime kesänä mulla ei kukkinut yhtään sormustinkukkaa, muutama ruusuke ilmestyi, ehkä nyt sitten tulevana kesänä olisi luvassa kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen välillä nyppinyt sormustinkukat kaikki penkistä pois kun se siemensi niin vallattomasti. Nyt sitten olen kaipaillut kun sitä ei ole ollut...:)

      Poista
  7. Tomaatinsiemeniä minäkin haaveilen istuttavani. Ehkä myös joitain yrttejä laittelen. Tästä se kevät lähtee!

    VastaaPoista
  8. Ompas ihania valintoja kesäkukiksi! Siis sielläkin "panostetaan" myös yksivuotisiin kesäkukkiin. Aiheesta on nyt arvonta blogissani. Tällä vastauksella voit jo sinne osallistua. Jos ei tykkää poron papanoista, niin voi valita suklaan tilalle, arvontapalkinnossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna ajattelin panostaa taas vaihteeksi kesäkukkiinkin, tai niiden kasvatukseen. Toivottavasti onnistuu! Pitääkin käydä vastaamassa kun oli kivat palkinnotkin :)

      Poista
  9. Mielenkiintoisia kasveja olet kylvänyt. Toivottavasti itävät ja kasvavat hyvin. :)
    Komea tuo tiilinen kasvuallas kasvarissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan nyt kuinka reilusti lähti mopo taas keulimaan näiden kylvöhommien kanssa :) Olisihan se kiva jos kasvatukset onnistuisi. Siinä säästäisi pitkän pennin kuitenkin. Ja tuota tiiliallasta kyllä ihan rakastan vaikka siinä mitään en ole vielä edes kasvattanut ♥

      Poista
  10. Hyväs vauhris on jo sun kylyvöt. Mäki alootin esikasvatukset aikoonani kiinanasteriilla ja onnistuunki mukavasti jo heti ensimmääsellä kerralla. Nyon ollukki muutama välivuasi, mutta ny meinaan kokeella taas. En oo koskaa kasvattanu tomaattia. Ehkä sitte, jos joskus saan sen kasvarin. Sulla onki viälä lisäpoonuksena tua tiiliallas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiliallas kyllä polttelee siihen malliin, että sais kevät jo tulla! Tomaatinalut on venyttäny ittensä jo kolmen sentin mittaiseksi :)

      Poista
  11. Kesäkukkien kasvatus siemenestä on mukavaa puuhaa, kunhan muistaisi kylvää niitä järkevästi, jotta kouliminen ei olisi järkyttävä urakka. Minä en ole sitä vielä oppinut...

    VastaaPoista
  12. Hyvä meininki! Meinaan suorakylvää enimmät kesäkukat, koska ei oikein mahdu minnekään... Meillä on sama lemppariohjelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! En minäkään tiedä minne nämä kaikki oikein mahtuu...Viime keväänä jäi kylvöt pääosin tekemättä remontin takia ja nyt sitten tehdään ilmeisesti senkin edestä!

      Poista