Satupuutarha

Satupuutarha

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Neiti Kevät

Kevät keikkuen tulevi! 
Ainakin meidän suunnalla pitää paikkaansa. Neiti Kevät antaa välillä ymmärtää, että talven selkä taittuu ihan just. Sitten nakkelee niskojaan ja heittää lumi/räntä/vesisade ryöpyn vielä peräänsä! Saattaapa puhallella vielä kunnon viiman koko komeuden päälle. 

 Neidin ollessa suopealla päällä tässä eräänä päivänä, kävin pyllistelemässä ja kuvailemassa tuolla penkeissä. Lunta on silti vielä aika runsaasti eikä montaakaan paljasta paikkaa pihalta löytynyt. Ruusupenkki on täysin sula lumesta. En ole nyt ihan varma osaanko tulkita ruusuja kun ne ovat vielä mulle uus juttu. Näytti kuitenkin siltä että elävien kirjoissa olisivat. 


En saanut tarkennettua kännykällä kuvaa tuon tarkemmaksi, mutta ovatko nuo "terveitä" silmuja? Näin itse ajattelisin...
Ruusujen tyvelle laitoin syksyllä kunnon multakerrokset ja koko penkin päälle vielä lehtiä suht paksusti. Olen varovaisen toiveikas niiden talven yli selviämisestä! 

Säleikkövilliviinissäkin silmut jo pullistelivat, ihanaa! 


Sen sijaan tälle näylle en paljon hurraillut: 

Huvitus -omenapuu oli rusakolle maistunut. Ärsytti! Moneen vuoteen ei ole enää voinut/tarvinnut suojata omenoita kun puut on jo niin isoja. Tämän matalalla olevan oksan kylkeen se oli sitten hampaansa iskenyt. Toisaalta olen aikonut jo monesti leikata tämän oksan kokonaan pois, joten ehkä nyt on pakko. 



Syksyllä saadut harjaneilikat ovat aikas pirteän näköisiä tuolla kasvihuoneen sivulla vauvalassa! 



Ja omenapuiden alla kasvavat esikot puskevat silkan jään läpi! 

Ja mikäs se tämä sitten on? 
 Pariin kertaan ollaan miehen kanssa ihmetelty, että minneköhän ulkosaunan kynnysmatto on oikein joutunut? 
Täällähän se, ihan muina miehinä leikkii varjoyrttiä

 
  Aurinkoja loppuviikkoosi!

24 kommenttia:

  1. Meillon Neiti Kevät saanu oikee kunnon raivarit. Lunta maas ja lisää tuloo koko aijan. Pakkaastaki oli yällä melekee kuus astetta. Voi rähmä!!!! Ei palio naurata. Vanhaa lunta ei onneksi enää palio ollu ja piippojaki on noussu jo ihan kivasti.
    Näyttääs ruusu olevan hyväs voinnis. Hyvin naamiootunu kynnysmatto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kuus astetta oli mittarissa täälläkin tänä aamuna. Ei kyllä paljon naurata =( Lunta meillä on vielä paikoitellen useampi kymmenen senttiä. Tätä vauhtia kestää kyllä tovin että se sulaa....

      Poista
  2. Mutta miten se kynnysmatto tuonne joutui?? Hmm.. Ensin tuli mieleen että ovatko myyrät sen sinne raahannut. On meilläkin jo minun mielestä kevät, mutta ei nyt noin pitkällä. Se on taas tätä aikaa, kun ei voi puhua samana päivänäkään lumitilanteista siellä ja täällä. Odotellaan kevättalven otteessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että tuuli maton on tuonne lennättänyt, mutta sen on täytynyt tapahtua jo viime vuoden puolella kun päällä on kunnon kerros lunta! Äläkä anna kuvien hämätä, meillä on lunta vielä kovasti kaikkialla pihassa. Tälläviikollakin on satanut ihan kiitettävästi lisää...

      Poista
  3. Ihana kevät! Ja kiva blogi sulla,liityin lukijaksi

    VastaaPoista
  4. Taitaa olla kylmin huhtikuu moneen vuoteen. Pihapuuhiin ei ole kiirettä eikä intoakaan touhuta tuolla kylmässä. Kerätään voimia sitäkin kiihkeämpään puutarhakauteen, kun se oikeasti alkaa. Kyllä sun ruusuissa elämää näyttää olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kyllä äkkiseltään muista ihan tällaista olleen viime vuosina. Olis kyllä ihana jos nuo ruusut selviää ♥

      Poista
  5. Erikoinen varjoyrtti :D Tai sitten matto siirtyi palelevia varjoyrttejä lämmittämään, fiksusti toimittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, tuota en ajatellutkaan! Kylmähän tällaisilla keleillä tulee :)

      Poista
  6. Täällä ei pilkota lumen keskeltä mitään, ei edes tuota kynnysmattoa! Saapa nähdä, milloin neiti Kevät innostuu oikein kunnolla? Kiva kuulla, että harjaneilikat ovat jaksaneet talven yli:) Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa teille päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edes pientä lämpenemistä toivoisin kyllä. Mukavaa pääsiäistä sinnekin ♥

      Poista
  7. Lunta ja pakkasta. Pitkittyneet kylmät keväällä on rannikkoseudulla ihan tavanomaista. Mutta aina niin hermoille käypää. Tuuli vei multakin muutamia mattoja ja muutakin irtonaisen oloista. Ne löytyy lumien sulaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai tässä toisaalta mitään kummallista ole, mutta kun talven jälkeen tekisi niin kovin jo mieli päästä touhuamaan pihalle! Ja saa nähdä mitä muuta tuolta paljastuu lumien sulattua :)

      Poista
  8. Silmut, piipot, tiipit ja hiirenkorvat ovat keväisin ihan parhautta! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mukavaa Pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  9. On sinulla terhakkaita harjaneilikoita, omani olivat maassa ja kukkapenkissä, josta ne on syöty maantasalle :( Hyvästi odotettu kukinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kurja! Minäkin ehdin osan istuttaa tuonne kukkapenkkiin, mutta ovat vielä täysin lumen peitossa. Saas nähdä mitä sieltä aikanaan paljastuu...

      Poista
  10. Aurinko olisi paikallaan. On hyytävän kylmä! Mukavaa Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä on täällä pilkahdellut, mutta lämmittämään asti ei ole päässyt. Mukavaa Pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  11. Ihania pikku uutisia puutarhasta :) Oikein hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  12. Hih,aamunaurut saatu tuosta ikivihreästä varjoyrtistä. Muutenkin ihania lupauksia keväästä, omassa pihassa tuntuu kaikki olevan vielä lumen ja jään alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just eilen miehen kanssa juteltiin, ettei muisteta näin lumista huhtikuuta ihan hetkeen olleen. Toivottavasti tämä enteilee lämmintä ja pitkää kesää :) Mukavaa Pääsiäisen jatkoa sinulle!

      Poista