Floralia 2017 -puutarhanäyttely

Otsikko sen kertookin, nimittäin tämän sunnuntai päivän ohjelman. Kaksi päiväinen Floralia #100satoa - näyttely järjestettiin Oulun Seudun Ammattiopiston Kempeleen yksikössä, jonne minäkin aamulla täältä Ylivieskasta ajelin. Olimme sopineet rakkaan tätini kanssa treffit paikallisen marketin pihalle, josta sitten samalla kyydillä ajelimme itse näyttelypaikalle. Ollaan molemmat hurahdettu näihin puutarhajuttuihin ja siksi tuonnekin yhdessä suunnistimme. Sitäpaitsi vain toinen yhtä hurahtanut voi ymmärtää kaltaistansa! 

Tämän vuoden näyttelyn teemana oli tietysti Suomi 100-vuotta ja sen myötä suomalaiset taiteilijat kuten mm. Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg ja Rudolf Koivu. Myös kalevalainen mystiikka on ollut inspiraation lähteenä näyttelylle. 

Hugo Simbergin Kuoleman puutarha




Akseli Gallen-Kallela Liekki-ryijy
Yksi Suomen tunnetuimmista taidetekstiileistä on taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema Liekki- ryijy. Tästä Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn Suomen paviljongin Iris-huoneeseen suunnitellusta ryijystä on taitelija tehnyt useita versioita. Kempeleen ryijy oli tehty täysin luonnonmateriaaleista nimittäin jäkälästä. 
 


Rudolf Koivu
 Tämän osaston asetelmat olivat kuin suoraan satukirjasta! Eipä ollut vaikea arvata, että innoittajana on ollut Rudolf Koivun teokset.  
 




Vesi oli yhtenä elementtinä aika suuressa roolissa näyttelyssä. Oli useampi pieni lampi ja sitten tämä yksi vähän isompi, jonne vesi laski tuollaisia puukouruja pitkin. Huomaatkos minkä muotoinen tuo lampi on? 



Ad astra
Tämä teos on toisinto Akseli Gallen-Kallelan samannimisestä maalauksesta. Maalaus kuvaa punaisessa meressä seisovaa alastonta naista, jonka hulmuavat hiukset muodostavat auringon kehän kaltaisen kehyksen hänen kasvoilleen. Kosteasilmäisen naisen kädet ovat kohotettuina taivasta kohti ja kämmenissä naisella on stigmat. Taustalla paistaa suuri täysikuu. 
Näyttelyn teoksen on kasvillisuuden keinoin toteuttanut opiskelija Kati Juvanti 



 Lapsiakaan ei oltu unohdettu, sillä näyttelytilassa oli mm. undulaatteja ja ihania kaneja!





Näyttelyhallin lisäksi alueella oli myyntikojuja, joista sai ostaa mm. taimia. Itseä jäi mietityttämään kovasti myynnissä olleet pähkinäntaimet. Lajiketta myi Nuojuan Yrttitila ja kyselin Inga Nuojualta sen talvenkestosta ja kasvupaikkavaatimuksista. On kuulemma kestävä eikä ranttuile paikan suhteen. Ristipölytystä varten pitäisi olla kaksi tainta. Jäin sitten miettimään pihallamme sopivaa paikkaa ja kun en sitä heti keksinyt niin taimetkin jäi ostamatta. No olenpa nyt ainakin viisaampi tuon lajin suhteen jos joskus toiste sattuu kohdalle! 

Oppilaitoksen alueella oli myös monta kasvihuonetta, joista yksi oli avoinna yleisölle. Siellä kasvoikin trooppisessa ilmastossa vaikka mitä!
 Esimerkiksi tämä huonekuusi! Tarvitsee ollakin jo vähän isompi huone...



Peikonkämmen oli päässyt myös kasvamaan astetta isommaksi kuin mitä täällä kukkakaupoissa näkee..


Kaktuksista en kovin piittaa, mutta olihan ne komeannäköisiä vähän kookkaampana. 
 

Lähteissä ostimme vielä kukkia oppilaitoksen myymälästä. Minä kotiutin kimpun jaloleinikkejä. Niitä kun ei meilläpäin ole kohdalle sattunut. 

Päivä oli kyllä erittäin antoisa eikä suinkaan päättynyt tähän vaan jatkoimme vielä matkaa. Siitä teenkin sitten ihan oman jutun. Pysykää kuulolla! 

 

17 kommenttia

  1. Mulla on Ingan kantaa oleva pähkinäpensas, joka on istutettu 2009. Ei koskaan mitään talvivaurioita. Ja sille kaveri on hankkimatta edelleen.

    Kiva kun laitoit kuvia Floraliasta, kun en itse jaksanut lähteä Kempeleeseen. Priorisoin oman pihan puuhat nyt korkeimmalle. Mutta näiden kuvien myötä pääsin kuitenkin näkemään mitä siellä oli. Kiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllä nyt harmittaa tuo pähkinäpensas, mutta siellä oli niin paljon katseltavaa että unohdin sen täysin. No jospa sitten parin viikon päästä sen saisi jos tulee tuonne Ruukin Puutarhamessuille lähdettyä.
      Olisi ollut kyllä sopiva päivä pihahommiin, mutta nyt meni hyvä seura ja hyvä kohde edelle:)

      Poista
  2. Olihan meillä mukava päivä ja seura mitä parhain:)
    Koskaan en lakkaa ihmettelemästä,kuinka paljon näistä puutarhaan liittyvistä asioista saa hyvää mieltä ja energiaa. Tällä energialatauksella tulevaan viikkoon....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oli loistava päivä! Jäi kyllä pitkäksi aikaa hyvä mieli:) Kiitos vielä kerran seurasta ♥

      Poista
  3. Kiva kun kävit ja laitoit kuvia meille nähtäväksi. Itsekin vähän mielin käyntiä tuolla näyttelyssä, mutta pihapuuhat veivät voiton. Joskus olen käynyt tuolla Kempeleen näyttelyssä, mutta en moneen vuoteen. Hieno idea, tehdä maalaukset kukkateoksiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle oli ihan ensimmäinen kerta ja kannatti!

      Poista
  4. Tuolla minäkin tämän aamupäivän vietin, postaus vielä odottaa syntymistään, jos kuvat ovat missään määrin julkaisukelpoisia. Luulen että pyörittiin ihan samoihin aikoihin kuvaamassa ja kyykkimässä tuolla. Ainakin etäisesti olin tunnistavani tuosta profiilikuvastasi. Kiva nähdä muidenkin otoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En äkkiä keksi mukavampaa tapaa viettää sunnuntaipäivää kuin rakkaan harrastuksen parissa ja vieläpä hyvässä seurassa! Kunpa olisin tunnistanut sinut niin olisin tullut juttelemaan :)

      Poista
    2. Ensi kerralla uskaltaudun ehkä juttusille 😊. Jos innostut lähtemään sinne Ruukkiin, niin olen siellä puutarhayhdistyksen bussiretkellä.

      Poista
  5. Kiitos kierroksesta! Kauniita ja inspiroivia kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Oli kyllä monenlaista nähtävää ja ihmeteltävää :)

      Poista
  7. Tualahan oli palio monipualisemmat ja irearikkahammat näyttelyosastot ku Tamperehella. Ihanat nua kivistä teheryt jalaanjälijet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo jalanjäljet oli minustakin ihana idea ja miten yksinkertainen toteuttaa! Tampereen messuja on moni vähän moitiskellut. Itse en niillä ole koskaan ollut, joten ei ole vertailupohjaa. Paljon oli kuitenkin nähtävää Kempeleessä.

      Poista
  8. Upea näyttely! Ihanan raikas Rudolf Koivu osio. Tänä vuonna Oulussa ei ollutkaan piha ja puutarha messuja, ja jäi sitten nämäkin itseltäni käymättä, harmillista kun en päässyt, mutta ehkäpä joku vuosi. Hienoa että sinä pääsit! Anti näyttää olleen kuitenkin runsaasti kun pääsi vielä kasvihuoneisiinkin, sielläkään en ole käynyt. Suunnitelmissa vähän oli että jos johonkin pääsis, mutta ei nyt sitten mihinkään tällä kertaa.

    VastaaPoista
  9. Onpas ollut upea puutarhanäyttely! En tuostakaan tiennyt, kun Kalevaa ei itselle tule. Tosi upeaa siellä on ollut! Kiitos kun jaoit kuvia!

    VastaaPoista