Pihalammen pesua ja kitkentäpuuhia

Hellurei!
Täällä sitä ollaan pikkuhiljaa entisellään. Viikko sitten juhlittiin keskimmäisen ylioppilasjuhlia ja niistä toipumiseen itsellä meni noin viikko! On siinä vaan monenlaista miettimistä kun tuollaiset isommat juhlat järjestää. 
Tämä viikonloppu onkin tarjonnut kunnon puitteet toipumiselle sillä aurinko ja lämpö on hellinyt molempina päivinä. Eilen istuteltiin esikoisen ja hänen tyttöystävänsä kanssa heille kesäkukat ja samalla muutamat itsellekin. Haksahdin sujauttamaan ostoskassiin vaaleat isosamettikukat sekä nämä kauniit pelargoniat. 


Juhlaviikonlopulle laitoin jo amppelit, joihin tuttuun tapaan tuli riippapelargonit, riippalobelia sekä murattia. 


Meillä oli juhlapöydissä kukka-asetelmissa ruukkuruusuja ja murattia. Ne siirsin alkuviikosta ruukkuihin ulos. 


Tänään oltiinkin sitten koko päivä pihalla. Säätiedoitus lupaili iltapäiväälle sateita ja niiden uhka niskassa aloitin tämän kevään kitkentäurakan tuosta Omenapuupenkistä. Ajattelin saavani osan penkistä kitkettyä ennenkuin alkaa satamaan, mutta sainkin kokonaan! 




 Kitkemisen välissä tyhjennettiin ja pestiin tuo pihalampikin. Jälleen kerran totesimme, että sitä hommaa ei voi jättää tekemättä. Onhan siitä oma vaivansa, mutta toisaalta kun sen saa tyhjennettyä, itse pesu käy aika nopsaan. 


 Vesi pumpataan ylimenoputkeen, joka laskee sadevesiviemäriin. Ihan viimeiset vedet joita pumppu ei saa pumpattua, lapioitiin ämpäriin ja siitä kottareihin. Kottikärryt tyhjennettiin tuohon samaiseen viemäriin. 


Pesen allaskumin ihan katuharjalla, vettä välillä suihkuttaen. Lammen pohjalla olevat möhkäleet ovat allassubstraattia, jotka laitoin tuollaisiin verkkopusseihin. Nostan ne keväisin tuolta lammen pohjalta pesun yhteydessä ja suihkutan ne päällisinpuolin puhtaaksi. Ensi keväänä täytyy varmaan jo uusia nekin. 
Nyt vain odotellaan huomista sadepäivää, jotta lampi täyttyisi. 

Aika uskomatonta, että viime lauantaina meillä oli +6 astetta lämmintä ja nyt on ollut liki 20 astetta enemmän! Kyllä sen tuolla pihalla huomaakin, että lämpö on viimein tullut. Kasvit oikein ampaisivat kunnon kasvuun ja moni on kaksinkertaistanut kokonsa viime viikosta. 

Tämä Syreenipenkki näyttää tällaisenaan aika hyvältä, eikä rikkaruohoja liiemmälti ole. Tähän ehdin jo istuttaa lahjaksi saamani pionit. 



Tarhakalliokielo 

Kotkansiivet availevat kippuraisia päitään 
Omenapuutkin ovat ihan juuri puhkeamassa kukkaan!



Ja kasvihuonekin on tyhjentynyt siitä purkkien määrästä mikä siellä vielä viikko sitten oli. Altaaseen sain viimeinkin istutettua tomaatit ja kurkut. Aika surkimuksia ovat vielä, mutta jospa siitä vielä tukevoituvat. 


Ja ne purnukat, ne muuttivat tänne: 


 Ihana ja rentouttava viikonloppu siis takana! Toivottavasti oli sinullakin!
 

18 kommenttia

  1. Kaunista ja paljon sait aikaan! Meillä satoi vähän väliä. Kitkemishommia oli täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tainnut jokainen puutarhuri olla pyrstö pystyssä viikonloppuna:)

      Poista
  2. Pajon sait kaikenlaista tehtyä. Täälläkin olisi pihalammen pesu vielä tehtävänä. Tällä viikolla on pakko otta itseään niskasta kiinni ja ryhtyä toimeen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muistakaan milloin olisi pesun kanssa mennyt näin myöhään, mutta nyt oli juuri sopiva aika.

      Poista
  3. Viime päivinä onkin ollut mukavat säät tehdä pihahommia. Lämpö ja sade on saanut kasvit suorastaan räjähtämään kasvuun ja kukintaan.
    Suloisia kasvimättäitä omenapuun alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, puutarha räjähti kasvuun :) Pitää täysin paikkaansa!
      Nuo mättäät näyttää lisääntyvän joka kevät ja se ei ole ollenkaan huono asia :)

      Poista
  4. Onnittelut ylioppilaalle. Upeat kielot. Lämpö ja sade on saanut puutarhan parissa päivässä viidakoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Aika hurja on kasvuvauhti ollut parina päivänä!

      Poista
  5. Siisti tuli lammikosta, kyllä palkitsi pesijänsä. Juhlissa on kova järjestäminen, hyvä että osasit rentoutua ja levätä jälkikäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta se tuntuu joka kerta kun lammen saa pestyä. Tänään odotin sen täyttyvän kunnolla kun näytti se sadepilvi pysähtyvän tähän ylle sääennusteen mukaan. Toisin kävi, nuo substraattipussit ovat juuri ja juuri veden peitossa...

      Poista
  6. Ihana viikonloppu on täälläkin takana. Ihanat pelargonit olet hankkinut, tuo kaksivärisyys on hurmaava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Joo, en voinut jättää ostamatta kun oli niin kauniin väriset ♥

      Poista
  7. Viikonloppu meni täälläkin ihan pihalla. Keittiön taso näyttää nyt kumman autiolle, kun kaikki taimet sain kasvihuoneeseen:) Eilen istutettiin perunat. Perennapenkit odottavat vielä vuoroaan....Mukavasti on sinullakin tuota purnukkaa kasvihuoneen kupeessa:)

    VastaaPoista
  8. Pihalampea tekisi kovasti mieli minunkin. Ehkä ensi kesänä olisi jo sen aika. Kauniin näköisenä on pihasi suuntaamassa kohti kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain suositella lammen tekemistä :) Vesi on niin rauhoittava elementti.

      Poista
  9. No on sulla purnukoita! :D
    Tuo lampi on kyllä ihan unelma! Vaatiihan se toki hoitoa, niinku kaikki muukin pihalla, mut on kyllä sen arvosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita kertyny ja pihalta tulee vielä vaikka kuinka monta kun on noita siementaimia siellä täällä! Et tarttis jotain??
      Lampea en kyllä pois antaisi, on se niin kiva:)

      Poista