Tänä jouluna muistin läheisiä työkavereita kuinkas muutenkaan kuin itse kutomillani villasukilla! Malliksi valikoitui Jonna Nordströmin JonSukka, hieman varioiden. Halusin tehdä sukista käyttäjänsä näköiset ja siten, vaikka malli on kutakuinkin sama, sukista tuli silti ihan erilaiset.
Näitä tehtiin ihan sarjatyönä, sillä kun edelliset tipahtivat puikoilta, loin silmukoita jo uusia sukkia varten 😅
Marraskuun alkupuolella aloitin ensimmäiset ja viikkoa ennen jouluaattoa sain viimeiset ja viidennet valmiiksi. Ihan hyvä vauhti ottaen huomioon työt, harrastukset ja muut pakolliset hommat!
Kuvia selaillessani huomasin, että yhdet sukat oli sitten jäänyt kuvaamatta. Tuossa yhteiskuvassa ne onneksi näkyvät.
Ostin vielä tuollaisia hopeanvärisiä sydämiä, joissa on teksti "Made for You", merkiksi käsityöstä.
Tänä jouluna meidän paketit käärittiin kaikki hyvin neutraaleihin kääreisiin.
Suosituin käärepaperi olikin ruskea voimapaperi ja nauhoista tämä
mariannekarkkien värinen nauha ♥
Kahdelle työkaverille tein jouluiset pajukranssit valmiista kranssipohjista. Lisäsin vain keraamiset laatat, joissa luki hyvän joulun toivotukset.
Itse tehdyistä lahjoista tulee itsellekin niin hyvä mieli. Perheen kanssa juteltiin, että nyt kun lapsetkin ovat isompia, niin eniten odottaa sitä omien lahjojen antamista. Ei niinkään enää lahjojen saamista.
Antamisen ilo on joulussa parasta!
Teetkö sinä lahjoja itse? Entä saitko lahjaksi jotain itsetehtyä tänä jouluna?