Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluaskartelu. Näytä kaikki tekstit

Helppo keskuskoriste joulupöytään

Aatonaattona piti vielä tehdä joulupöytään keskuskoriste eli centerpiece. Pohjana käytin kolmea männynoksaa, jotka sidoin muutamasta kohdasta toisiinsa sidontalangalla.  




Sidontalangan päät jätin niin pitkiksi, että sain niihin kiinnitettyä kolme joulupalloa. Lisäsin vielä rusetin sekä tuikkukupin. Koko komeus lepää puutarjottimen päällä, jolloin sitä on helppo siirtää tarvittaessa. 




Asetelmasta tuli lopulta niin leveä, että joulupöydän keskelle se ei mahtunutkaan ilman, ettei osa havuista olisi ollut ruokailijoiden lautasilla. Siispä siirsin se pöydän päähän, jossa se mahtui hyvin olemaan. Kahvipöytään se pääsi keskuspaikalle kattauksen ollessa vähän kapeampi.  




Näinkin vähällä materiaalilla saa kauniin asetelman tehtyä ja samalla hyödynnettyä jo olemassa olevia koristeita. Tähän voisi myös lisätä vielä leikkokukkaa halutessaan, mutta kaunis se on ilmankin. 

Mukavaa Tapaninpäivän iltaa sinulle ♥

Kasvihuoneen joulua

 

Kasvihuone on saanut olla työtilana näihin päiviin asti, sillä siellä on ollut kranssipaja jo muutaman kuukauden ajan. Aloitin kuivakukilla lokakuulla ja nyt olen tehnyt havukransseja sekä kaikenlaisia asetelmia ym. askarteluja. Högforsin hella on osoittautunut kullanarvoiseksi lämmityksen suhteen. Pari pesällistä kun polttelee niin alkaa jo hyvin tarkenemaan puuhastella. 



Lupasin vanhemmilleni tehdä kranssin ja siihen käytin pelkästään kuusta ja mäntyä. Tuo mänty on mun uusi suosikki! 


Tässä on meidän tämän joulun ovikoriste. En tehnyt meille nyt kranssia vaan ovea saa koristaa jouluswag. Tämä on itseasiassa jo toinen joulujen saatossa. Ensimmäisen näet täältä. 
Swag on ikään kuin kimppu joka on käännetty ylösalaisin. Amerikkalaisittain siitä tehdään varsin näyttävä ja koristeltu. Tästä omastani tulee tänä vuonna hillitympi. 


Ja kun vauhtiin päästiin ja materiaalia oli niin taivuttelin koivunoksista tuollaisen sydämen. Kieputtelin sen muotoonsa sidontalangan avulla ja sitten "päällystin" sen katajanoksilla. Siihenkin voisi lisätä jotain koristetta, mutta luulenpa että se jää tuollaiseksi. 



Kirpparilta ostettuihin isoihin kahvikuppeihin tein myös pienet asetelmat. Pohjalle taivuttelin kanaverkosta puolipallon johon sitten asettelin kuusen ja katajanoksia. Väriksi vähän callunaa ja ruskeita kuivakukkia sekä jäkälää. Koko komeuden keskelle laitoin vielä mehiläisvahakynttilän. Näitä tuli tehtyä myyjäisiä varten aika monta, mutta raaskin ottaa omaankin käyttöön muutaman. 



"Jouluvihta" sai vielä ylleen hillityn valonauhan. 




Joulu alkaa todellakin olla jo lähellä ja kolmas adventtikin ihan nurkan takana. Huomenna on tarkoitus lähteä viimeisille lahjaostoksille ja sitten hiljalleen alkaa keskittyä joulun laittamiseen sisälle. Millä mallilla sinun valmistelut on? 


Havukransseja ja -asetelmia

 Kasvihuoneessa puuhastelut on jatkuneet näihin päiviin saakka. Nyt kylmeni sen verran, että kranssien teko ei kohmeisillä käsillä enää oikein onnistu. Onneksi pahimmat luovuudenpuuskat sain toteutettua jo =D 

Yksi haave kasvihuoneen rakentamisen alkutaipaleelta oli, että jouluksi saisin ripustaa sen parioviin havukranssit. Se toteutui vasta nyt vuosi kasvarin valmistumisen jälkeen. 










Kun kranssihommassa kerran pääsi vauhtiin niin sitten ei malttanutkaan lopettaa! Niinpä niitä valmistui muillekin. Seuraavan kuvan kranssissa havujen kaverina on valkoista callunaa sekä somisteena muutama koristepallo. Tämä kranssi komistaa nyt vanhempieni ulko-ovea. 
  



Eräällä kauppareissulla mukaan tarttui poistohintaan eukalyptus kimppu, josta riitti materiaalia useammankin kranssin koristukseksi. Tässä käytetty päämateriaalina liekoa ja somisteena callunaa sekä eukalyptusta. 




Tänne on mukava työpäivän jälkeen vetäytyä puuhastelemaan ♥ 






Tiilialtaaseen haettiin omasta metsästä muutamia pikkukuusia, joihin laitoin valoköynnöksen. Näin kasvihuoneeseen saa tunnelmavalaistuksen silloin kun haluaa vain istua ja nauttia tunnelmasta. 




Nyt kranssipaja on siivottu pois ja kasvihuone saanut vielä muutaman jouluisen koristeen lisää. 





Ensimmäiset glögit lämmitin kasvihuoneen hellalla ja nautiskelin piparin kera. Tällaiset hetket ovat itselle sitä arjen luksusta ♥ 




Ensimmäinen adventti ja ohje kynttiläasetelmaan

 

Niin se joulu sieltä vaan lähestyy ja tänään sai sytyttää jo ensimmäisen adventtikynttilän. 

Viikko sitten haettiin pihalle ja kasvihuoneeseen joulukuuset ja samalla nappasin mukaan sammalta, omassa metsässä kun oltiin. Jouluasetelmia olin suunnitellut tekeväni ja siihen sammalta tarvitsin. Tämä adventtikynttiläasetelma syntyikin sitten ihan sivutuotteena ja ex tempore. 

Tällaista asetelmaa varten tarvitset: 

* vanhan piirakkavuoan tai vastaavan laakean astian

* oasis sieniä

* 4 kpl kruunukynttilöitä

* sammalta (muista maanomistajalta lupa) 

* koristenauhaa, pitsiä, käpyjä tai jotain muita jouluisia koristeita

* rautalankaa

 

Käyttämäni oasis sienet oli lieriön mallisia, jotka halkaisin kahtia. Niiden keskelle painoin kruunukynttilät pystyyn. 

 


Seuraavaksi askartelin rusetit. Taitoin pätkän koristenauhaa nelinkerroin.



Kieputtelin rautalangan nauhataitoksen keskeltä kiinni niin, että nauhasta tuli rusetin muotoinen. 





Täytin kynttilöiden välit sammalella ja laitoin rusetit paikoilleen. 




Helppoa ja kaunista! 


Ovikranssi 2020

 Tämä on nyt kolmas vuosi peräkkäin kun ulko-oveamme on joulun aikaan koristanut itsetehty ovikranssi. Sen muoto on vaihdellut ja vasta nyt tein ensimmäistä kertaan perinteisen pyöreän mallisen kranssin. Perinteinen havukranssi tämä ei siltikään ole. Nekin ovat kauniita, mutta toistaiseksi en ole itse kokenut sellaista omakseni. 

Valmistelut aloitin jo viikko sitten kun haimme muutaman kuusenoksan omasta metsästä. Lisäksi kuivattelin appelsiinisiivuja sekä ostin pussin kanelitankoja kaupasta. 


 

Tänään oli sopivasti aikaa ja inspistä alkaa sitomaan kranssia. Niinpä tarvikkeet esille ja suunnittelemaan! 

 


 

Lähtöajatus oli tehdä tähän aikaan sopiva ja ehkäpä jopa muodikaskin toispuoleinen kranssi. Pohjaksi ostin Halpahallista kaksi erikokoista metallirengasta, joista päädyin käyttämään vain isompaa.  

Niputin havuja aina useamman samaan ja sommiteltuani ne sopivaan kohtaan, kiinnitin ne sidontalangalla renkaaseen. 


 

Kuten aina, niin tälläkin kertaa poikkesin alkuperäisestä suunnitelmasta ja annoin ajatuksen lentää! Pikainen pyörähdys askartelutarvikelaatikolle ja mukaan tarttui juuttinarua. Siispä kieputtelin sitä osaan kranssia antamaan vähän itselle rakasta maalasiromanttista vivahdetta. 

 


Kranssipohja alkoi olla valmis, vain koristeet puuttuivat. Kiinnitin kaksi kuivattua appelsiinia niin, että työnsin pätkät sidontalankaa niistä läpi ja sitten kieputtelin ne kranssiin kiinni. Samoin tein kanelitangolle.

 


Mietin vielä mitä tähän lisäisi, mutta taitoa on sekin, että osaa lopettaa ajoissa. Siispä lopetin koristelun tähän. Yllätyin itsekin kuinka "minimalistinen" tästä lopulta tuli! 



Vähän vie aikaa tottua tähän kun aiempina vuosina ovikoriste on ollut jokseenkin runsaampi. Vaihtelu virkistää kumminkin ja ensi vuonna tehdään sitten taas jotain ihan muuta! 



Ihanaa ensimmäisen adventin iltaa sinulle ♥

Ovikoriste havuista

Käsityöblogini Joulukalenterin luukusta nro 13 paljastui tänään katajan oksista tekemäni ovikoriste. Vieläkään en perinteistä kranssia tehnyt vaan lähdin kehittelemään ajatusta olemassa olevan materiaalin pohjalta. Kätköistä löytyi isohko puukehys, johon lähdin rakentamaan tuota koristetta. Niputtelin katajanoksia ja sovittelin niitä kehyksen päälle.


Halusin jättää kehystä näkyviin, joten asettelin oksaniput toiseen reunaan ja kehyksen yläosaan ja kiinnitin ne sidontalangalla.



Kun olin tyytyväinen oksien määrään, lisäsin muut koristeet: pari isoa koristekäpyä, kultaista nauhaa sekä pari kultaista kuusenpalloa. Enemmänkin olisi koristeita voinut laittaa, mutta halusin tästä selkeän, joten jätin tähän.




Siinä se saa nyt joulun yli olla ja toivottaa ovesta kulkevat tervetulleiksi! 

Viime vuoden koristeet voit käydä katsomassa täältä: 



Mukavaa viikonloppua sekä joulunodotusta Sinulle! 


Itsetehdyt havukoristeet

Askarteluinto ei ole viime aikoina osoittanut yhtään laantumisen merkkejä. Melkeinpä päinvastoin, sillä ideoita vilisee pää täynnä ja kaikkia pitäisi ehtiä kokeilla! Viikonloppuna pääsin viimein käsiksi nippuun kuusenhavuja, joita mieheni toi metsänharvennuksesta kun nätisti pyysin. 
Ajatuksena oli tehdä ulko-oveen koriste joulun ajalle. Olin nähnyt Pinterestissä kivoja, ei kranssin mallisia koristeita, joihin ihastuin ihan kympillä. Sellainen piti saamani omaankin oveen! 

Tällaisia siellä ihastelin: 

Christmas door swags 

Jokin tuossa muodossa kiehtoi, vaikka onhan kranssitkin kauniita. Tämä "Christmas Swag" kuitenkin tuntui omalta, joten sitä oli kokeiltava. 

Koko köynnöksen pohjaksi käytin bambuisen köynnöstuen, jonka olin hoksannut säästää kesältä. Siinä sattui olemaan oikea muoto, jonka päälle oli helppo lähteä rakentamaan köynnöstä. 

 
 Tähän lisäsin kerroksia kunnes kehikko oli piilossa kokonaan ja haluttu muoto saatu rakennettua. Havut kiinnittelin vihreällä rautalangalla, joka lienee tähän tarkoitukseen ollutkin. 

Ihan amerikkalaisen överiä en koristelusta halunnut, mutta näyttävyyttä kylläkin. Nauhalaatikolta löytyikin rulla tuollaista säkkikangasnauhaa sekä kapeampi satiininauha. Joulupallot olin jo heittämässä roskiin, sillä osasta puuttui ripustusmahdollisuus. Mielessä kuitenkin käväisi ajatus kierrätyksestä ja tässä niitä nyt sitten tarvittiin. Tuon kävyn nappasin myös eräästä vanhasta joulukoristeesta, joka on kulkeutunut meille lapsuudenkodistani. 



Jos metalliväreistä saan valita niin hopea on se minulle mieluisin. Tähän kuitenkin kulta sopii just eikä melkein! 

Havuja jäi vielä tämänkin jälkeen, joten tekaisin niistä toisenkin koristeen kun kerran vauhtiin pääsin. 


Hieman yksinkertaisempi vaakakoriste, mutta hyvin se paikalleen passaa! 


Havuja jäi vielä näidenkin askartelujen jälkeen, joten saattaapi olla, että teen vielä lisääkin. Ja olipa sitäpaitsi ihan mukavaa hommaakin. Taas mieli lepäsi kun pääsi käsillä tekemään :) 

Oletko sinä innostunut havutöistä tai muista jouluaskarteluista?