Itsetehdyt havukoristeet

Askarteluinto ei ole viime aikoina osoittanut yhtään laantumisen merkkejä. Melkeinpä päinvastoin, sillä ideoita vilisee pää täynnä ja kaikkia pitäisi ehtiä kokeilla! Viikonloppuna pääsin viimein käsiksi nippuun kuusenhavuja, joita mieheni toi metsänharvennuksesta kun nätisti pyysin. 
Ajatuksena oli tehdä ulko-oveen koriste joulun ajalle. Olin nähnyt Pinterestissä kivoja, ei kranssin mallisia koristeita, joihin ihastuin ihan kympillä. Sellainen piti saamani omaankin oveen! 

Tällaisia siellä ihastelin: 

Christmas door swags 

Jokin tuossa muodossa kiehtoi, vaikka onhan kranssitkin kauniita. Tämä "Christmas Swag" kuitenkin tuntui omalta, joten sitä oli kokeiltava. 

Koko köynnöksen pohjaksi käytin bambuisen köynnöstuen, jonka olin hoksannut säästää kesältä. Siinä sattui olemaan oikea muoto, jonka päälle oli helppo lähteä rakentamaan köynnöstä. 

 
 Tähän lisäsin kerroksia kunnes kehikko oli piilossa kokonaan ja haluttu muoto saatu rakennettua. Havut kiinnittelin vihreällä rautalangalla, joka lienee tähän tarkoitukseen ollutkin. 

Ihan amerikkalaisen överiä en koristelusta halunnut, mutta näyttävyyttä kylläkin. Nauhalaatikolta löytyikin rulla tuollaista säkkikangasnauhaa sekä kapeampi satiininauha. Joulupallot olin jo heittämässä roskiin, sillä osasta puuttui ripustusmahdollisuus. Mielessä kuitenkin käväisi ajatus kierrätyksestä ja tässä niitä nyt sitten tarvittiin. Tuon kävyn nappasin myös eräästä vanhasta joulukoristeesta, joka on kulkeutunut meille lapsuudenkodistani. 



Jos metalliväreistä saan valita niin hopea on se minulle mieluisin. Tähän kuitenkin kulta sopii just eikä melkein! 

Havuja jäi vielä tämänkin jälkeen, joten tekaisin niistä toisenkin koristeen kun kerran vauhtiin pääsin. 


Hieman yksinkertaisempi vaakakoriste, mutta hyvin se paikalleen passaa! 


Havuja jäi vielä näidenkin askartelujen jälkeen, joten saattaapi olla, että teen vielä lisääkin. Ja olipa sitäpaitsi ihan mukavaa hommaakin. Taas mieli lepäsi kun pääsi käsillä tekemään :) 

Oletko sinä innostunut havutöistä tai muista jouluaskarteluista? 

16 kommenttia

  1. Hienoja! Jälkimmäisessä koristeessa punainen rusetti kultaisen pallon kanssa on just täydellinen ja söpöt lyhdyt kruunaavat vielä kokonaisuuden. Eilen katselin pihallamme kasvavan ison siperianpihdan paria alaoksaa sillä silmällä, että ovat vähän tiellä... Niistä saisi aika paljon materiaalia vaikka mihin :D Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, siperianpihta kuulostaa mahtavalta materiaalilta ♥ Ihanaa joulunodotusta Sinulle!

      Poista
  2. Kauniita ovat molemmat! Vaihtelua, ei tarvi aina olla kranssi.

    VastaaPoista
  3. Uusia ideoita - kiitoksia! Minulla työn puolesta piisaa heti monen mallin havuja, joten voisihan sitä inspiroitua tuomalla töitä kotiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! Olen sitä mieltä, että työt on hyvä jättää työmaalle, mutta ehkä tässä tapauksessa voisi tehdä poikkeuksen ;)

      Poista
  4. Tosi kauniita ja ei niin tavanomaisen mallisia!
    Juuri olen kaksi iltaa viettänyt kukkasidontakurssilla; eka iltana valmistui asetelmia oasis-pohjaan ja eilisen illan tulos oli perinteinen havukranssi ulko-oveeen. Mukavaa hommaa ja luonnonmateriaalit ilman liikaa krumeluuria ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella miten kauniita asetelmia olet kurssilla loihtinut! Tai ehkä näen niistä kuviakin, eikä tarvitse tyytyä vain kuvittelemaan ;)

      Poista
  5. Blogissani on muuten sinulle haaste, käyhän kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulevi! Voi olla, että menee joulukiireet edelle, mutta vastaillaan kun ehditään :)

      Poista
  6. Todella kivan mallinet havukoristeet . Ja kivasti olit nauhan rypyttänyt ekaan. Minä tein liekosta ja kävyistä kranssin ja nyt vanhasta ladonseinälaudasta pöytäkoristeen. Käy kurkkaamassa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkohan se oli käydä katsomassa mitä olet tehnyt ja kauniita ovat. Tykkään tuollaisesta rouheasta tyylistä ja varsinkin jos siinä on hyödynnetty vanhaa.

      Poista
  7. Kauniita ja ihana kun on vähän erilaistakin pyöreän kranssin sijaan :) Olen myös jonkin verran tehnyt havujuttuja tässä kuukauden mittaan. Olisi ihana tehdä enemmänkin, mutta aika ei anna myöten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mullakin havuja jäi vielä, mutta levittelin ne sitten ruusupenkin suojaksi. Mukavaa puuhaa kyllä tällainen askartelu :)

      Poista