Meillä juhlittiin nuorimmaisen ripille pääsyä heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Ensimmäistä kertaa tein itse kahvipöytiin kukka-asetelmat ja voi että, se olikin mukavaa!
Pionit aloittelivat juuri kukintaansa, joten ne luonnollisesti olivat asetelmien runkokukkina. Kaikki muutkin kukat ja vihreät lehdet löytyi omasta pihasta.
Koska aiemmin en ollut koskaan asetelmia tehnyt niin katsoinpa Youtubesta muutaman videon aiheeseen liittyen. Jotain käryä hommasta oli itselläkin, mutta vähän tarvitsi vahvistusta omille tiedoille.
Edellisenä iltana keräsin jo kaikki kukat valmiiksi ja ne saivat olla vedessä yön yli, jotta nestejännitys kukkavarsissa olisi parhaimmillaan asetelmaa tehdessä.
Tein kaksi asetelmaa, toisen matalaan lasimaljaan ja toisen hopea-astiaan. Pohjalle laitoin kukkasienen, joka oli saanut imeä itsensä reilusti vettä. Muotoilin sienen reunat pyöreämmiksi, jotta asetelmasta tulisi kauniimman mallinen.
Alimmaisen kerroksen asetelmassa muodostivat lehtivihreät. Tässä käytin pionin lehtiä sekä kotkansiipisaniaista. Viherkerroksen jälkeen asettelin pionit paikoilleen. Nyrkkisääntönä asetelmaa tehdessä on muistaa käyttää pariton määrä kutakin kasvia. Tällöin asetelmasta tulee tasapainoinen eikä turhan raskas.
Pionien lisäksi valitsin tähän asetelmaan keskuskukaksi jo kukkineen jättilaukan kukinnon. Se toi vähän terävyyttä muuten hempeään asetelmaan.
Välit täytin jättipoimulehden kukilla sekä sinisillä tädykkeen kukilla.
Toinen asetelmista muodostui pionista, jättipoimulehdestä, ruohosipulista sekä hopeatäpläpeipistä. Samalla periaatteella rakennettu, mutta silti hieman erinäköinen.
Tässä vain yksi iso pionin kukka sekä muutama nuppu, jotka kyllä ehtivät myöhemmin juhlien jälkeen aueta kukkaan. Ruohosipulin kukka toi mukavasti vähän väriä ja hopeatäpläpeipin lehti kontrastia.
Täytyy sanoa, että olin itsekin hieman yllättynyt, miten hyvin nämä onnistuivat! Sattui löytymään juuri oikeat kukat ja tuskin tällaisia olisin saanut jos olisin ne kukkakaupasta tilannut.
Ihanaa ja helteistä viikonloppua Sinulle! Nyt nautitaan kesästä!