Kyllä nyt on lämpö vihdoinkin hellinyt meitä!
Eilen kylläkin kovan tuulen kera, mutta tänään ei ole tuulesta ollut haitaksi.
Sään paraneminen mahdollisti yhden projektin loppuun viemisen.
Pari viikkoa sitten miehen kanssa iltapuhteena naputeltiin kasaan tällainen kehikko. Eilen se sai värin pintaansa ja näytti illalla tältä:
Talvella syntyi ajatus tehdä kasvihuoneen viereen tällainen kasvilaatikko. Metsästelin tähän ikkunoita pitkin talvea, kunnes eräänä sunnuntain sitten hain ne lapsuudenkotini naapurista. Tämä laatikko tehtiin täysin ikkunoiden mittojen mukaan ja siitä tulikin täydellinen.
Vähän penkki lyheni aikaisemmasta, mutta kasvualustasta tulee tässä uudessa laatikossa huomattavasti paksumpi. Käytin vanhan mullan kokonaan ja sekoitin siihen kompostia. Pintaan tulee sitten ihan säkkimultaa. Toivottavasti siinä olisi kasvien hyvä kasvaa.
Kauan mietin tuon maalin kanssa, että millä uskallan maalata, jos siihen tulee syötävät kasvit kasvamaan. Lopulta päädyttiin vesiohenteiseen Tikkurilan Pika-Tehoon. Sävy on Takorauta. Siitä tuli juuri oikean värinen kun tavoitteena oli tuo kasvihuoneen rungon väri.
Seuraavaksi pääsekin istutuspuuhiin!!!