Niin se aika rientää ihan muka huomaamatta ja Satupuutarha -blogi saavutti maaliskuussa 10 vuoden merkkipaalun! Aika hurjaa!!
Ensimmäiset kolme vuotta kirjoittelin tuolla Vuodatuksen puolella, mutta palvelimen kaaduttua ja kuvien hävittyä jonnekin bittiavaruuteen, päätin siirtyä Bloggerin puolelle. Enkä ole katunut.
Blogin alkutaipaleella pidin aktiivisesti myös puutarhapäiväkirjaa blogin rinnalla. Nyttemmin blogista on tullut se päiväkirja ja kansien väliin kirjoittelen vähemmän.
Nyt kun katselee kuvia taaksepäin niin ihan hurjasti on kymmenen vuoden aikana meidän puutarha muuttunut. Tai sanotaanko, että elänyt ja muovautunut meidän mukana. Juhlistamme siis tätä pyöreää kymmentä kuvakavalkaadilla kuluneiden vuosien varrelta, silvupléé!
Tässä kuvia tonttimme sivun istutusalueen, nykyisen Omenapuupenkin muodonmuutoksesta.
![]() |
| Omenapuut ja ensimmäisiä kukkapenkkejä v. 2009 |
| Omenapuut osana istutusaluetta v. 2014 |
![]() |
| Omenapuupenkki v. 2016 |
Tontille rakentamamme huvimajan ympäristö sekä käyttötarkoitus on myös vuosien varrella muuttunut.
| Huvimaja v. 2012 |
![]() | ||
| Huvimaja v. 2015 |
![]() |
| Huvimajasta pihasaunaksi v. 2016 |
Moni pihamme projekteista on syntynyt ilman sen suurempia suunnitelmia. Vähän kuin sivutuotteena jossain toisessa jutussa. Tästä hyvänä esimerkkinä pihalampemme.
Kaadoimme tontin etuosasta useamman männyn, jottei ne kaatuisi myrskyllä talomme päälle. Niistä jäävät kannot kaivatettiin myös pois ja kun kaivuria käytettiin tontilla niin miehen ajatuksesta kaivatettiin samalla pihalammelle kuoppa valmiiksi.
| Tontin etureunaa v. 2011 |
| Pihalampi v. 2014 |
Pisimpään suunniteltu projekti on ehdottomasti tuo viimeisin eli terassin yhteyteen rakennettu pergola. Sitä hahmoteltiin parisen vuotta ennenkuin palaset loksahteli kohdalleen.
![]() |
| Terassin pääty v. 2016 |
| Pergola v. 2018 |
Välillä bloggaan ahkeraan ja välillä tulee pidempiäkin taukoja, niin kai jokaisella pidempään tätä harrastaneella menee. Kommentit on ne joita kuitenkin odottaa ja ne ilahduttaa ja saa jatkamaan. Tylsää olisi jos kukaan ei koskaan kommentoisi, joten kiitos että kommentoit ♥
Haluaisin juhlistaa tätä 10-vuotista taivalta arvonnan merkeissä, mutta täytyy vähän tuumata tuota palkintoa ensin. Siispä siitä ihan oma postaus tässä vähän myöhemmin.
Ihanaa toukokuista lauantai-iltaa juuri Sinulle!





