Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihalampi. Näytä kaikki tekstit

Meidän piha yläilmoista katsottuna

Meillä mies puhdisti katon alkuviikosta ja vihjaisin hänelle, että voisi kuvata pihaa sieltä korkeuksista. Itse en kovin herkästi katolle kiipeä, vaikka olenkin joskus joutunut sinne lumihommia tekemään. Jokatapauksessa kuvia sain, siispä tässä meidän piha yläilmoista kuvattuna:

ETUPIHA

Tontin etureunassa kuten kaikilla muillakin reunoilla on koristearoniasta pensasaita. Etureunan aita istutettiin muita myöhemmin ja samalla sen yhteyteen tehtiin iso istutusalue. Alueen molemmissa päissä on lumipalloheisit, jotka siirrettiin pensasaidan alta pois. Nykyisillä paikoilla ovat olleet suhteellisen kirvattomia sekä kasvaneet alkuperäistä kasvupaikkaa paremmin.
Myöhemmin istutusalueen yhteyteen kaivettiin pihalampi, joka yhdistyi siihen luontevasti. Se sai ympärilleen myös istutusalueen sekä koristekivialueen.

Kolmion muotoinen pionipenkki sai nimekseen Ikuisuuspenkki. Se on ollut paikallaan vasta kaksi vuotta. Siinä kasvaa tammentaimi, sipulikukkia sekä Lidlin juurakoista kasvatetut pionit.

Kuvan vasemmassa reunassa näkyy pihasaunaa, pionikaari sekä isompi istutusalue.


ULKOSAUNAN ALUE

Ulkosauna oli ennen huvimaja ja sen ympärille rakennettiin molemmin puolin isot istutusalueet. Saunan ympärillä olevassa pionikaaressa kasvaa mummun perintöpionit liki 60 vuoden takaa. Ne on siirretty lapsuudenkodistani meille kun oman talon rakensimme v. 2000.
Alueella kasvaa myös kaksi omenapuuta, jotka mukavasti tuottavat satoa nyt jo vuosittain.

Huvimajasta tehtiin ulkosauna v. 2016 ja se oli kyllä ihan huippuidea!

Kuvan vasemmassa alareunassa näkyy hieman istutusallasta, jossa kasvaa herukkapensaita 3 kappaletta: punaista, mustaa ja valkoista, yksi kutakin. Suurta satoa niistä ei saada, mutta mustista olen hilloa tehnyt. Punaiset ja valkoiset syödään suoraan pensaasta :)


KASVIHUONEEN ALUE

Tontin takareunassa on hyötytarhan alue, jolla on myös kasvihuone. Kasvarissa kasvattelen tomaattia, kurkkua sekä kesäkukkia. Koko alue on katettu kivituhkalla, joten se on helppo pitää siistinä. Kasvihuoneen kyljessä on kaksi isoa kasvulaatikkoa, joissa kasvaa perunaa sekä vaihdellen vihanneksia. Nyt ajattelin laittaa vähän suorakylvökukkaa toiseen sipulien kaveriksi. Kasvihuoneen toisella puolella on isot puutarhakompostit.



SISÄÄNTULOPIHA

Sisääntulopihan puolella näyttää tältä. Mustilanhortensiat rajaavat ikäänkuin nurmialueen omaksi osiokseen.


Vastakkaisella puolella on roskakatos, leikkimökki sekä pihavarasto.


Pihavaraston jälkeen tulee uusin istutusalue, jolla tällä hetkellä kasvaa vasta kirsikkapuut.


Takapiha on pelkkää nurmikkoa, sillä leveyttä siellä ei ole kovin paljon. Toki sinne saisi tehtyä istutusaluetta, mutta toistaiseksi mennään nurmikolla.

Tältä näyttää meidän piha yläilmoista katseltuna. Hahmottaa vähän paremmin kuin tästä maantasalta kuvatessa. Hurjasti on kyllä kasvua tapahtunut tässä viikon aikana, sillä kuvissa kaikki näyttää vielä kovin harmaalta. Nyt nurmi on jo ihan vihreä ja tulppaanit kukkii komeasti! Lämpö ja sade teki hyvää ♥


Ihanaa ja kesäistä viikonloppua Sinulle! Nyt nautitaan ♥




Pihalampi

Keväällä puutarhassa toistuvat samat hommat vuodesta toiseen. Meillä yksi niistä on pihalammen tyhjennys ja pesu. Tänä vuonna tuo homma venyi aika myöhäiseen johtuen lämpimistä keleistä. Lammesta otan kasteluveden puutarhaan, joten sen tyhjentämistä ei voinut ajatella ennenkuin sadetta olisi luvassa. Sitähän ei ole ollut. Ja lammen täyttämiseen tarvitaan rankkasade ja mielellään pari päivää kestävä.
Kuun puolivälissä oli viimein sellainen tilanne edessä. Niinpä otimme lammen vettä talteen kastelua varten tynnyriin ja loppu pumpattiin sadevesiviemäriin. 


Allaskumi harjattiin puhtaaksi ja pohjalla olleet substraattipussit nosteltiin ylös ja pestiin, jonka jälkeen ne laitettiin takaisin.


Seuraavan päivän rankkasadetta oikeasti odotin. En olisi uskonut parin sateisen kesän jälkeen toivovani sadetta, mutta nyt toivoin. 

Ei ihan saatu sitä mitä luvattiin...


...mutta viikossa lampi kuitenkin täyttyi. Tällä viikolla saatiin asennettua pumppu pohjalle ja vesi ohjattua tuohon putoukseen. Mies säätikin veden virtausta vähän reilummaksi ja siitä tuli kyllä hyvä. 
Olinkin jo kaivannut tuota vedensolinaa! Sen ääni on niin rauhoittava. 


 

Hetkiä ilta-auringossa

Päivän kauneimmat hetket ovat varhainen aamu, jolloin aurinko vasta herättelee luontoa sekä ilta, juuri silloin kun aurinko jo hiljalleen laskee taivaanrannan taakse. Nämä kuvat ovat ilta-auringon hellimiä. 


Kovin on jo rehevää! 

 
Ensimmäiset kiinanpionit kukkii kohta ♥  Kuolanpionit sen sijaan lopettelee kukintaansa. 




Tarhakellukka ´Bell Bank´

  
Japaninakileija ´Blackcurrant Ice´  


Tästä sinikuunliljan, särkyneen sydämen ja hopeatäpläpeipin väriyhdistelmästä tykkään kovasti. Kuunliljat on muutenkin kauniita ja helppohoitoisia kun saavat kasvaa hyvässä mullassa suotuisalla paikalla. Ja täyttävät nopeasti oman paikkansa niin ettei rikkakasveille jää elinmahdollisuutta. 

 


Tämä isokonnantatar sinnikkäästi kasvaa tällä paikalla, omenapuun katveessa vaikka sen kerran jo siitä kitkin pois ja siirsin toiseen paikkaan. Hän on päättänyt tässä kasvaa, joten kasvakoon sitten!


 Jos kaikki menee hyvin, meille näyttäisi tulevan kaikkien aikojen omenasato! Molemmissa omppupuissa on hurjan paljon alkuja. No, toisaalta ihan loogista sillä ne kukkivat komeammin kuin koskaan ja pölyttäjiäkin oli mukavasti liikkeellä.


En varmaa ikinä kyllästy tähän näkymään: vastaleikattu nurmikko, ilta-auringon värittämät kasvit, sininen taivas ja oma piha. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee?

 


Viikonlopulle on lupailtu upeaa säätä. Sadettakin ehkä hieman saadaan jossain vaiheessa, eikä se olisi pahitteeksi ollenkaan. Meillä on edelleen pihalampi tyhjentämättä ja puhdistamatta kun sateita ei ole ollut näköpiirissä. Otan siitä kaiken kasteluveden, joten en ole sitä uskaltanut pumpata tyhjäksi. Parasta olisi tietysti se yöllinen sade:)

Puutarhan trendit 2018

Uusi kasvukausi lähestyy ja samalla on hyvä tehdä pieni katsaus tulevan kauden trendeihin. Kyllä, luit oikein. Trendit jyllää tässäkin maailmassa :) Tutkailin ihan kotimaan julkaisuja sekä artikkeleita maailmalta ja tässä niiden pohjalta tekemäni kolmen kohdan listaus: 

1. Kestävät valinnat, ekologisuus 

Luontoystävällisen ja kestävän kehityksen mukaisen puutarhan luominen omalle pihalle ei ole ollenkaan vaikeaa. Itseasiassa jokainen puutarhaharrastaja joka keräilee eri kasveja ja lajikkeita ja näin ollen suosii monilajisuutta, muokkaa puutarhaansa sen myötä ekologisempaan suuntaan. Monilajisuuden myötä puutarhan kukoistus on varmistettu. Vaikka säät eivät aina suosisikaan, jokin laji menestyy aina. Itse olen hamsteri joka harrastuksessa ja se näkyy myös pihalla :)


Puutarhan ekologisuutta edistää myös esim. sadeveden kierrättäminen ja sen hyötykäyttö kastelussa. Meillä sadevesi laskee pihalampeen, josta sen käytän kasteluun. Ennen lampea meillä oli sadevesitynnyrit talon nurkalla, jonne sadevesi kerättiin ja käytettiin sieltä. Sekin oli hyvä, mutta joskus vesi loppui jos ei satanut pitkään aikaan ja oli turvauduttava hanaveteen. Lammesta tykkään sillä siitä ei vesi ihan heti lopu:)



  Muita puutarhan ekologisuutta edistäviä asioita ovat: 
  • kotimaisten kasvien suosiminen
  • istutusalueiden kattaminen
  • taimien kasvattaminen itse
  • kompostointi
 
2. Violetit vihannekset ja uudet maut 

Violetit vihannekset ovat tämän vuoden hitti keittiöpuutarhassa mikäli uskomme trendiennusteeseen. Ja miksipä emme uskoisi? Tähän kohtaan onkin heittää omakohtainen kokemus, nimittäin kasvatin pari vuotta sitten violettia porkkanaa. `Purple Haze`oli lajikkeen nimi ja ihan makoisia olivat.





Muita violetteja vihanneksia joita voisi kokeilla on tomaatti "Chocolate Cherry", tumman viinirypäleen värinen ja kuuleman mukaan herkullinen maultaankin. Myös "tavallinen" punakaali saa tänä vuonna värinsä puolesta tittelin Trendivihannes! 

Oman ruoan kasvattaminen on tänä päivänä paljon helpompaa myös parvekkeella tai patiolla, sillä ruukkuviljelyyn soveltuvien hyötykasvilajikkeiden määrä on kasvussa. Myös eksoottisempien lajien kirjo on tänä päivänä mittavampi ja tietoa kasvattamiseen on hyvin saatavilla. 

3. Alfresco living

Tämä trendi olikin mielenkiintoinen kääntää tänne koti-Suomeen sopivaksi. Alfresco -termi tarkoittaa ulkona tapahtuvaa tekemistä. Esimerkiksi dining alfresco on ruokailemista ulkona, ulkoilmassa. Ei ravintolassa tai sisätiloissa vaan esimerkiksi patiolla, puistossa tai puutarhassa. 
Alfresco living voisi olla vapaasti käännettynä ulkoilmaelämää. Panostetaan pihan ulkotiloihin, patioon tai terassiin ja siellä oleiluun ja elämiseen. 

Tähän kyllä mielelläni panostaisin ehkä vielä nykyistäkin enemmän. Jos saisin toteuttaa kaikki suunnitelmani mitä päässä pyörii niin laajentaisin terassiamme ja tekisin siitä juuri sellaisen hengailuun, oleiluun, löhöilyyn sopivan tilan. Sohvaa, riippukeinua, ruokailuryhmää yms. Toisin sanoen ulko-olohuoneen. Minut tuntevat kohottelevat tässä kohtaa kulmiaan syystä, että pihalla ollessani puuhaan aina jotain. En malta olla paikallani. Mutta jos olisi hyvä tila niin ehkä sitten malttaisin :) Jotain tällaista kuin seuraavissa Pinterest -kuvissa.



Itse olen enemmän sellainen oman tieni kulkija, eikä tällaiset trendilistaukset juurikaan vaikuta tekemiseeni. Teen niinkuin itsestä hyvältä tuntuu ja omaan silmään kivalta näyttää. Silti oli ihan mielenkiintoista peilata omaa tekemistä ja kokemuksia noiden trendijuttujen kautta ja huomata olleensa trendikäs ihan huomaamatta 😊 


Pihalammen pesua ja kitkentäpuuhia

Hellurei!
Täällä sitä ollaan pikkuhiljaa entisellään. Viikko sitten juhlittiin keskimmäisen ylioppilasjuhlia ja niistä toipumiseen itsellä meni noin viikko! On siinä vaan monenlaista miettimistä kun tuollaiset isommat juhlat järjestää. 
Tämä viikonloppu onkin tarjonnut kunnon puitteet toipumiselle sillä aurinko ja lämpö on hellinyt molempina päivinä. Eilen istuteltiin esikoisen ja hänen tyttöystävänsä kanssa heille kesäkukat ja samalla muutamat itsellekin. Haksahdin sujauttamaan ostoskassiin vaaleat isosamettikukat sekä nämä kauniit pelargoniat. 


Juhlaviikonlopulle laitoin jo amppelit, joihin tuttuun tapaan tuli riippapelargonit, riippalobelia sekä murattia. 


Meillä oli juhlapöydissä kukka-asetelmissa ruukkuruusuja ja murattia. Ne siirsin alkuviikosta ruukkuihin ulos. 


Tänään oltiinkin sitten koko päivä pihalla. Säätiedoitus lupaili iltapäiväälle sateita ja niiden uhka niskassa aloitin tämän kevään kitkentäurakan tuosta Omenapuupenkistä. Ajattelin saavani osan penkistä kitkettyä ennenkuin alkaa satamaan, mutta sainkin kokonaan! 




 Kitkemisen välissä tyhjennettiin ja pestiin tuo pihalampikin. Jälleen kerran totesimme, että sitä hommaa ei voi jättää tekemättä. Onhan siitä oma vaivansa, mutta toisaalta kun sen saa tyhjennettyä, itse pesu käy aika nopsaan. 


 Vesi pumpataan ylimenoputkeen, joka laskee sadevesiviemäriin. Ihan viimeiset vedet joita pumppu ei saa pumpattua, lapioitiin ämpäriin ja siitä kottareihin. Kottikärryt tyhjennettiin tuohon samaiseen viemäriin. 


Pesen allaskumin ihan katuharjalla, vettä välillä suihkuttaen. Lammen pohjalla olevat möhkäleet ovat allassubstraattia, jotka laitoin tuollaisiin verkkopusseihin. Nostan ne keväisin tuolta lammen pohjalta pesun yhteydessä ja suihkutan ne päällisinpuolin puhtaaksi. Ensi keväänä täytyy varmaan jo uusia nekin. 
Nyt vain odotellaan huomista sadepäivää, jotta lampi täyttyisi. 

Aika uskomatonta, että viime lauantaina meillä oli +6 astetta lämmintä ja nyt on ollut liki 20 astetta enemmän! Kyllä sen tuolla pihalla huomaakin, että lämpö on viimein tullut. Kasvit oikein ampaisivat kunnon kasvuun ja moni on kaksinkertaistanut kokonsa viime viikosta. 

Tämä Syreenipenkki näyttää tällaisenaan aika hyvältä, eikä rikkaruohoja liiemmälti ole. Tähän ehdin jo istuttaa lahjaksi saamani pionit. 



Tarhakalliokielo 

Kotkansiivet availevat kippuraisia päitään 
Omenapuutkin ovat ihan juuri puhkeamassa kukkaan!



Ja kasvihuonekin on tyhjentynyt siitä purkkien määrästä mikä siellä vielä viikko sitten oli. Altaaseen sain viimeinkin istutettua tomaatit ja kurkut. Aika surkimuksia ovat vielä, mutta jospa siitä vielä tukevoituvat. 


Ja ne purnukat, ne muuttivat tänne: 


 Ihana ja rentouttava viikonloppu siis takana! Toivottavasti oli sinullakin!
 

Rikkaruohosavottaa!

Kyllä tahtoo olla niin, että työ haittaa harrastuksia! Viikolla ei pahemmin tuonne pihalle ehdi mitään tekemään, mutta onneksi on viikonloput. Siellä on tänään pyllistelty 6-7 tuntia melkein putkeen. Vähän välillä kaffiteltiin ja jotain haukattiin, että jaksettiin. 
Ja tuleehan sitä valmista sellaisessa ajassa. 


Tämä lumipalloheisien alusta oli ihan villiintynyt ja siellä kasvoi monivuotisten kanssa yhtä komeasti juolavehnä, niittyleinikki ja jotain muitakin sortteja eitoivottuja. 
No eipä kasva enää! 
Samalla karsin vähän noita lumipallon alimpia oksia kun roikkuivat melkoisen alhaalla. On heti ilmavamman näköinen. Harmi kun ei tullut otettua sitä Ennen -kuvaa. No, koittakaa kuvitella tämä ruohittuneena. 

Viikolla uutisoitiin maata lähestyvästä hirmumyrskystä siihen malliin, että keräilin kaiken mahdollisen irtotavaran pihalta suojaan. Odotettiin myös rankkasateita, osittain siinä toivossa, että pihalampi täyttyisi niiden aikana. No, ihan niin ei mennyt. Tuuli ei saanut tuhoa aikaiseksi, eikä pihalampi ihan täyttynyt.


Ehdinpä puhdistaa tuon Syreenipenkinkin melkein kokonaan päivän aikana. Siellä huomasin talven tekemiä tuhoja. Mm. syysleimuja ei ollut noussut kuin muutama, meksikonhanhikit oli suurimmaksi osaksi menetetty, sammalleimussa oli muutama vihreä alku ja viime kesänä hankittu pioni ´Coral Sunset`ei ole noussut ollenkaan. Aika rankkaa. 


Ritarinkannukset ja kultapallot sitä vastoin ovat tehneet hurjasti jälkeläisiä! Niitä oli ympäri penkkiä. Pakko oli nyppiä poiskin. Kuvassa taaimmaisena näkyvän Unkarinsyreenin sidontanaru oli katkennut ilmeisesti siinä tuulessa ja koko puu oli kenollaan. Se täytyy käydä tukemassa uudelleen. Nyt laitoin vain väliaikaiseksi tueksi talikon nojaamaan sitä vasten. Huomenna korjataan asia.

Etureunanpenkin toinen pää näyttäisi voivan suhteellisen hyvin. Talvi oli sille armollinen ja kaikki siinä kasvaneet säilyivät. 

  
 Loppuun vielä kuva tulevasta perunasadosta. Tai ainakin varsista. 


Nämä potut ovat saaneet kasvaa lasin alla tähän päivään saakka. Nyt oli pakko nostaa lasi pois kun varret ottivat jo siihen kiinni. Toivotaan, ettei hallaöitä enää tulisi. 
Näistä ehkä pääsee jo juhannuksena yhdet uudet perunat keittelemään :)

Nyt leppoisaa lauantai-illan tai melkein yön jatkoa! 
Palaillaan!
 

Pihalammen puhdistus

Viime viikonloppuna otettiin miehen kanssa urakaksi pihalammen tyhjentäminen ja puhdistus. Taisin skipata tuon homman viime keväänä kokonaan, joten nyt oli pakko tarttua toimeen. 
Allaspumpulla pumpattiin vedet ylimenoputken kautta sadevesiviemäriin. Loput mitä ei pumppu saanut enää nostettua, lapioitiin käsipelillä ämpäriä apuna käyttäen. 


Pohjalle oli kertynyt kaikenlaista puunlehti- ym. roskaa. Sen lisäksi pohjalla oli sinne viime keväänä levitetyt allas-substraatit. Lammen vesi menee aina kesän päälle vihreäksi ja sameaksi ja kokeilimme tuota substraattia siihen ongelmaan. Substraatti on suodattavaa allassoraa, joka ehkäisee levän muodostumista ja sitoo itseensä altaaseen tulevaa pölyä ja likaa. Samalla se antaa hyvän kasvualustan hyödyllisille mikro-organismeille, jotka huolehtivat luonnollisella tavalla altaan vedestä. 
Meidän lammessa en juurikaan huomannut sen vaikutusta. Päätimme kuitenkin kerätä sen talteen ja huuhdella puhtaaksi. Kokeillaan laittaa se puhdistettuna vähän matalampaan kohtaan lampea, jotta se olisi helpompi jatkossa puhdistaa.

Onhan se vähän ällöttävän näköistä likaisena....
 Kun lampi oli tyhjä, pestiin allaskumi vielä puhtaaksi oikein harjan kanssa. Eipä sitä kaikkia kivenkoloja saa kunnolla puhdistettua, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin. 



 Puhdistamisen jälkeen vähän fiksailtiin reunoja. Muutama isohko kivi oli vyörynyt tuonne pohjalle ja ne nostettiin takaisin paikoilleen. Myös reunoille oli tullut paljaita paikkoja joista muovi pilkotti. Ladottiin kiviä niille paikoille uudestaan. 
Todettiin, että kivikuorman voisi hakea tai vaikka useammankin ja latoa tuohon tasanteelle jolla mies tuossa kuvassa seisoo, lisää kiviä. Miksei täyttäisi vaikka koko lammen pohjaakin kivillä. 


Aina kun jonkin homman aloittaa, tahtoo se poikia joko uusia töitä tai hyviä ideoita. Tämänkin operaation aikana mietittiin tuota vesiputouksen kohtaloa. Olimme ensin muuttamassa sitä toisenlaiseksi, mutta se viimeisenpäälle hyvä idea toteutuksesta jäi vielä puuttumaan. Niinpä päätimme tämän kesän mennä entiseen malliin. Jos jotain hyvää juttua tulisi vastaan niin sitten toimimme sen mukaan. 
Urakan lopuksi vielä käännettiin katolta tuleva vesikouru ohjaamaan sadevedet lampeen. Nyt vaan odotellaan, että lampi täyttyy. 

Sainpa tässä viikolla käytyä istutusalueetkin läpi ja puhdistettua rikkaruohoista. Pionipenkki sai perinteisen Biolanin Lannoittavan Multakatteen pinnalleen. Kyllä nyt taas kelpaa kukkavartta pukata. Nuppuja olikin pioneissa ihan mukavasti jo alullaan. 
Huomenna lähden sitten kesäkukka ostoksille säätä uhmaten. Poutaa taisi ennuste huomiseksi lupailla, mutta kovin lämmintä ei kuitenkaan tänne meille. Nytkin illalla kun puhdistin loppupätkän penkkiä niin tuulivaatteiden alla oli pitkät kalsarit ja merinovillainen paita! Pipon sentään jätin pois, mutta hupun jouduin välillä vetämään päähän, ettei korvat paleltuisi tuolla tuulessa!!
Toivotaan, että pian lämpenisi. Viimeistään heinäkuussa kun alkaa kesäloma :)