Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkukat. Näytä kaikki tekstit

Pihan syyssiivousta

 Onpas taas ollut pitkä blogitauko! Tuntuu, ettei muka ehdi koskaan koneen ääreen. Totuushan on, että kyllä ehtisi. Sitä vaan keksii aina jotain muka tärkeämpää, vaikka tämä blogi oli itselle aiemmin todella tärkeä. Olen aina tykännyt kirjoittaa, mutta jotenkin tämä nykyajan kiireinen elämäntahti imaisee mukaansa. Koitan nyt elvyttää sekä blogia, että itselleni tärkeää kirjoittamista. 

Tänään oli pihan ja kasvihuoneen siivouspäivä, joka kylläkin jatkuu huomenna kun ei päivän aikana kaikkea ehdi tehdä. Eikä oikein jaksakaan. 

Siivoilin kesäkukka-amppelit viimeinkin pois, vaikka pelargoniat kukkivat vielä ihan täysillä. Viimeöinen pakkanen ei juurikaan ollut niitä puraissut. 




Muratit olivat tuplanneet kokonsa kesän aikana. Niitäkään ei ollut pakkaset haitanneet ollenkaan. Ruukutin niistä osan ja toin sisälle talvehtimaan. Osan kaivoin kohopenkkiin toivoen, että menisivät siellä talven yli. 




Pelargoniat päätin säästää kaikki. Leikkasin niitä reilusti ja poistin kaikki kukinnot. Istutin ne uuteen multaan ja toin sisälle kattoikkunoiden alle talveksi. Nämä oli niin komeana koko kesän, että olisi kiva jos saisi samat istutella myös ensi keväänä.



Vielä pitäisi japaninvaahterat siirtää varastoon talveksi. Ne alkaa olla jo niin isot, että tilan kanssa on jo vähän ahdasta. Mietinkin, että uskaltaisikohan niitä tähän aikaan vähän leikata? 

Leppoisaa lauantai-iltaa sinulle ♥ 


Rottinki amppelin uudistaminen terassiöljyllä

Viime keväänä kun kaivelin istutusastioita talven jäljiltä esille niin mietin mitä tekisin näille punotuille amppeleille. Vuosien saatossa niiden väri oli haalistunut käytännössä kokonaan, mutta tykkäsin niistä silti. Vaikka ne olivatkin jo reilusti yli 10 vuotta vanhoja niin yksikään niistä ei ollut rikki. Lisäksi ne sopivat meidän pihan ja puutarhan tyyliin edelleen täydellisesti! 




Niinpä sitten jostain sain idean kokeilla uudistaa ne ja samalla palauttaa entisen värin takaisin. Varastosta löytyikin terassiöljyä purkin pohjat, joten tartuin tuumasta toimeen ja käsittelin amppelit sillä. 




Ensimmäinen öljyllä käsitelty amppeli näytti todella hyvältä, joten uskalsin käsitellä loputkin. Lopputulos oli hyvä! Auringonhaalistamista tuli jälleen uuden näköisiä ja muutoinkin käsittely varmasti antoi lisää käyttöikää. Ja mikä parasta, käsittelynhän voi uusia taas kun alkaa näyttää siltä, että tarvetta on. 


   


Eiköhän nämä kestä taas seuraavat 10 vuotta! 




Viime kesän kukkaset riippuamppeleissa oli lankaköynnöstä ja pelargonioita. Hempeät yhdistelmät ♥




Seinäamppeleissa puolestaan pelargonien seurana oli hopeaputous. 




Tulevana keväänä on tarkoitus maalata meidän talo uudelleen ja eri värillä. Vaikka tykkäänkin vihreästä värinä edelleen, niin talomme väriin olen kyllästynyt. Uusi väri tuo jatkossa nämä amppelit ja kukat paremmin esille ja kasvien vihreyskin pääsee paremmin korostumaan. Tästä voi jo päätellä, että uusi maali ei ole vihreä =D Se olisi voinut hyvin olla, sillä sellainen tumma oliivinvihreä oli yksi vaihtoehto kun uutta väriä mietittiin. Päädyttiin kuitenkin vaihtamaan täysin väriä, joten siitä lisää juttua tulossa myöhemmin. 

Mitä veikkaat talomme uudeksi väriksi? 
 

Kesäkukkien talvikylvö

 Viime kevään esikasvatusrumbasta juuri ja juuri hengissä selvinneenä päätin järkeistää hommaa tänä keväänä. Ensimmäinen ajatus oli mennä kahden pysähdyksen taktiikalla eli jakaa siemenistä suurin osa suorakylvettäviin ja sitä kautta minimoida esikasvatettavien osuus. Kuulosti omaankin korvaan sangen kypsältä ratkaisulta. 


Samettikukka Strawberry Blonden kymmenet taimet keväältä -22


Helmikuun alussa postilaatikkoon kolahteli puutarhalehtien uudet numerot ja sielläpä vastaan tuli termi talvikylvö. Olin siitä kuullut aiemminkin, mutta olin yhdistänyt sen enemmänkin hyötykasveihin kuin kesäkukkiin. Artikkelissa vilahteli kuitenkin kesäkukkienkin nimiä, joten aiheeseen oli perehdyttävä hieman tarkemmin. 

Talvikylvön ideana on, että siemenet ovat ulkona tai kasvihuoneessa odottamassa itämisen mahdollistavaa lämpötilaa. Eli kun maa alkaa lämmetä, siemenet alkavat itää. Ulkona viileässä kasvu on hitaampaa kuin sisällä, mutta taimista tulee topakampia. Kylvää kannattaa silloin kun luntakin on riittävästi, etenkin jos kylvät ulos. Tammi-maaliskuu on talvikylvöille yleensä hyvää aikaa. Silloin on vielä lunta, mutta keväiset säät eivät ole enää kovin kaukana. Talvikylvö sopiikin parhaiten lyhyen esikasvatuksen vaativille ja viileästä pitäville lajeille kuten esim. orvokille, kehäkukalle ja tuoksuherneelle. Sitähän oli kokeiltava! 




Kylvöastioiksi olin säästellyt kaikenlaisia rasioita mitä nyt kotitaloudessa tulee vastaan eli mm. tomaatti- ja salaattirasioita. Täytin ne kylvö- ja taimimullalla, jonka kostutin hyvin . Kokeiluun lähti kesämalvikki, tuoksuherne, oma asterisekoitus, kosmoskukka, iso-olkikukka sekä punarevonhäntä. Pinnalle ripottelin kevyen kerroksen multaa ja sitten rasiat pääsivät kasvihuoneeseen. Jatkossa kastelu hoituu lumella. 



Nyt sitten jännätään, miten tämä kylvötapa onnistuu! Viikon päästä olisi tarkoitus aloitella myös esikasvatettavien kylvöt sisälle. Hyvin olen hillinnyt itseni tänä keväänä :) Mites sinä, millä mallilla sinun kylvösi ovat? Aiotko kokeilla jotain uutta tänä vuonna? 

Sepä olisi enää pari päivää jäljellä tätä kuuta ja sitten alkaakin jo kevätkuukaudet. Ihan mahtavaa! Edessä on vuoden paras aika ♥ 


Leikkokukkakesä ♥

Viime kesänä hurahdin ihan täysin kimppujen ja asetelmien tekemiseen! Vähän oli tullut harjoiteltua muutamiin oman perheen juhliin aiemmin, mutta nyt raaskin tehdä ihan itselle arkeen. Meillä olikin koko kesän ajan tuoreita kukkia joko kimppuna tai asetelmaksi tehtynä. Suurin syy tähän tietystikin oli se, että ensimmäistä kertaa ikinä meillä oli leikkokukkapenkki. Siinä kasvoi astereita, tsinnioita, daalioita, auringonkukkia, tähtiputkia ja punahattuja. 

Alkukesän kimppuun keräsin kukat luonnosta ja omalta pihalta.






Viime kesä oli todellinen pionikesä! Laskin pihan pionien nuppuja hetkeä ennen kukintaa ja menin laskuissa sekaisin jossain 400 paikkeilla.... Nyt raaski tehdä pionikimppuja muistakin kuin vain Sarahista =D 
Pionien kanssa ihanasti sopii jättipoimulehden kukat. 





Ihan eri ilmeen saa kun yhdistää pionin ja jättipoimulehden kanssa jalopähkämöä sekä harjaneilikkaa. 




Mieheni syntymäpäiväjuhliin tein elokuun alussa pöytäkoristeet. Daaliat ja asterit oli silloin parhaimmillaan ja mustilanhortensiakin hiljalleen aloittamassa kukintaa. Muraatin oksalla sekä jättipoimulehdellä vähän vihreää joukkoon. 




 
Muutamaa viikkoa myöhemmin uudistin saman asetelman. Poistin daaliat sekä lisäsin liljan ja valkoisen asterin. Ilme ja värimaailma vaihtui täysin näin pienillä muutoksilla. 


     
 

Loppukesän kimpussa pääosassa ihana `Chamois Turm` kiinanasteri ♥ lisukkeena valkoista asteria, tsinnioita, pompom daalioita, `Green Twister` punahattua sekä kultapiiskua. 




Seuraava väri-iloittelu teemalla "kaikkea on" =D 




                   




Yksi loppukesän kohokohta oli tämä `Cafè Au Lait` daalian kukinta. Kukat oli valtavan kokoiset! Niinpä ne eivät paljoa seurakseen vaatineet. Vain vähän vihreää, punalatvan kukintoja sekä vaaleanpunaista morsiusharsoa. 






Leikkokukkiin on tarkoitus keskittyä tulevanakin kesänä, jotta saa taas tehdä kimppuja ja asetelmia. Tsinnioita on tilattuna jo monta eri lajiketta ja daaliat on talvisäilössä. Astereiden siemeniä jäi viime kevään kylvöiltä ja keräsin myös syksyllä talteen. 
Uutena kokeilen eukalyptusta sekä sirosudenporkkanaa. Omista varastoista löytyi pussillinen punarevonhäntää, joten jospa niillä saisi täytettä kukkivien joukkoon. Ja ehtiihän tässä vielä täydentää kokoelmaa jos tarve vaatii :) 

Ensi kuun jälkeen on jo maaliskuu ja silloin voi aloittaa esikasvatuksen melkein kaikilla leikkokukilla. Osan aion kyllä kokeilla suorakylvönä niin ei tarvitse hukkua taimipotteihin keväällä. 

Millaiset suunnitelmat sinulla on tulevalle kesälle? Aiotko kasvattaa kesäkukkia ja mitkä on sinun suosikkisi? 


Nopea kesäkukkaistutus + biohiiliasiaa

 Reilu viikko sitten tein ensimmäisen kesäkukkaistutuksen auringonlämmöstä hurahtaneena. Puutarhamyymälässä on ollut sellainen kuhina viime viikkoina, että väkisinkin tarttui pieni pelko siitä, että jääkö itselle mitään! 

Kauppareissulla sitten nappasin mukaan yhden istutuksen verran kukkasia sekä multasäkin. Useamman vuoden ajan kukkaroni on suosinut näitä Biolanin valmistamia Rainbow -multia. Nyt huomioni kiinnittyi erityisesti  tähän kesäkukkamullan joukossa olevaan biohiileen. Se sitoo itseensä vettä ja luovuttaa sitä hitaasti kasvien käyttöön. Näin kastelun tarve vähenee ja kasteluväli pitenee. Biohiilen ansiosta multa ei myöskään pääse kovettumaan eikä liettymään.

 



Tähän istutukseen valitsin pari persikkaisen väristä tähtisilmää sekä hopeaputouksen. Molemmat ovat olleet viime kesien kestosuosikit, joten mitäpä sitä hyväksi havaittuja vaihtamaan! 

Tähtisilmät olivat kasvattaneet komeat juuristot. Tähän muuten kannattaa jo ostovaiheessa kiinnittää huomiota. Ruukun voi ihan irrottaa ja kurkata miltä ne juuret näyttävät. Mitä valkoisemmat ja tuuheammat niin sitä terveemmät ne ovat. Tarkista myös ettei taimessa ole tuhoeläimiä. Käpristyneet, keltalaikkuiset lehdet ja epämuotoiset kukat ovat selkeitä merkkejä kasvintuholaisista.

 Istutusastian pohjalle laitoin ruukkusoraa reilun kerroksen ja sen päälle palasen suodatinkangasta. Näin multa ja sora eivät sekoitu. Multatilaa ruukkuun jää silti reilusti ja se onkin edellytys hyvälle kasvulle.

 


 

Kastellut olen tätä pari kertaa tässä reilun viikon aikana, eikä se ole päässyt välillä kuivumaan. Biohiili näyttää siis toimivan! 

Tässä vielä muistilista kesäkukkaostoksille: 

  1. Mieti millaiselle kasvupaikalle kasvin hankit ja tee valinta sen mukaan. Varjon kasvi ei menesty paahteessa ja päinvastoin. 
  2. Valitse pirteä ja tuuhealehtinen kasvi. Jos kasvi näyttää valmiiksi apealta ja lehdet/versot roikkuvat se kärsii joko liikakastelusta tai kasteluntarpeesta. Kummassakin tapauksessa laatu on jo kärsinyt.
  3. Tarkista juuret! 
  4. Katso, ettei kasvissa ole tuhoeläimiä. Käpristyneet lehdet tai epämuodostuneet kukat ovat selviä merkkejä tuholaisista. 
  5. Valitse mieluummin tuuhea ja monihaarainen kuin harva ja hontelo kasvi. Hyvin haaroittunut kasvaa nopeammin tuuheaksi.

 

Aurinkoa viikonloppuusi!

Kolmannet amppelit toden sanoo...

Tänä vuonna ajattelin oikaista kesäkukka-amppeleissa ja ostaa vaihteeksi valmiit. Eipä olisi kannattanut. 
Puutarhalla menin sekaisin runsaista ja kauniista pelargonia-lumihiutale amppeleista ja kiikuttelin sellaiset kotiin. Kun olin ne paikalleen ripustanut niin itkuhan siinä meinasi tulla! 


Nyt varmaan ihmettelet, että miksi, sillä kaunishan tuo on? 
Jotenkin vaan unohdin jo valmiit ruukkuistutukset, joissa on vaaleanpunaisia enkelipelargoneja. Mun silmiin nämä riiteli todella pahasti...

Ajatus oli, että näitä nyt sitten on katseltava koko kesä, sillä ei kai kukilla palautusoikeutta mahda olla. Päätin kuitenkin kysäistä ja soittelin puutarhalle samantien. Ilman muuta saisin käydä vaihtamassa amppelit paremmin yhteensopiviin, vastasi puutarhuri. Olin ihan ihmeissäni, mutta kipinkapin lähdin vaihtamaan! 

Vaaleanpunaisia mustasilmäsusanna amppeleita olin jo aiemmin katsonut ihaillen ja sellaisiin vaihtui nämä kukkaset. 

Juhannuskuva...
Nyt värit ainakin sopivat paremmin muihin istutuksiin. Tosin pinkit amppelit kannakkeineen hieman häiritsivät, mutten saanut siirrettyä näitä enää omiin rottinkisiin amppeleihin. Olivat niin kovasti kietoutuneet jo kiinni. 

Mustasilmäsusannat osoittautuivat aika juopoiksi, eikä yhdistelmään yhtään sopineet viime aikojen tuuliset ilmat. Amppelit kuivuivat todella nopeasti vaikka niitä kasteli reilusti päivittäin. Toinen meni pian surkeaan kuntoon. Niinpä täytyi palata ruotuun ja hyväksi koettuun tapaan tehdä itse amppelitkin. 

Ostin pinkkejä pelargonioita sekä alesta lumihiutaleamppelin. Kaksi pelakuuta aina per amppeli ja sitten lumihiutale kahtia, jotta riitti molempiin. Nyt alkoi näyttää tutulta, meille sopivalta ja ennenkaikkea hyvältä.  



Tänään tein vielä seinäamppelitkin valmiiksi. Pelakuuta, riippulobeliaa ja hopeaputousta käytin niihin kaikkiin kolmeen. 


Hopeaputouksesta sainkin myyjältä vinkin, että kannattaa jättää se talveksi ruukkuun, sillä se jäätyy sellaisenaan ja pysyy hyvännäköisenä esim. callunan kanssa. 

Täytyypä vielä tähän loppuun laittaa esimerkki huippuasiakaspalvelusta: 
Kun kävin puutarhalla vaihtamassa ne ensimmäiset amppelit ja pyytelin anteeksi tällaista sähläystä niin puutarhuripa toi minulle leikkokukkakimpun ja sanoi, että tässä sinulle kaupanpäälle tällainen hyvänmielenkimppu! Ihan huippu palvelu ja mikä muistijälki asiakkaalle tällaisesta jääkään ♥ 

Kesäkukkaistutus isoon, syvään ruukkuun

Nyt alkaa olla kesäkukkien istutusaika jo käsillä, sillä kesäkuun 10. päivä on jo ensi viikolla. Ensimmäiset kukat istutin jo parisen viikkoa sitten kun sain äitienpäivälahjaksi kukat. Alkuun ruukkuja sai tosin kantaa hallaöiksi sisälle. Nyt ovat jo hyvin pärjänneet ulkona yöt ja päivät.

Tässäpä vinkki miten istuttaa isoon, syvään ruukkuun. Konkareille tämä on varsin tuttua puuhaa, mutta saattaapa joskus tänne piipahtaa uusikin harrastaja :)


 Laita pohjalle reilu kerros ruukkusoraa, jotta ruukkua jaksaa tarvittaessa siirrellä.


 Ruukkusoran päälle laita pala suodatinkangasta. Näin multa ja ruukkusora ei sotkeudu toisiinsa vaan voit käyttää soran myöhemmin uudelleen: 


Suodatinkankaan päälle kaada reilusti istutusmultaa. Mitä isompi ruukku, sitä enemmän multaa, jotta kukilla on kunnolla tilaa juurtua ja myös kastelu helpottuu.  
Saatavilla on monenlaista erikoismultaa, mm. kastelukiteitä sisältävää kesäkukkamultaa. Näihin käytin tavallista puutarhamultaa, sillä sitä olin jo valmiiksi varastoon ostanut. 


Sommittele kesäkukista mieluisesi asetelma ja istuta kukat. Istuttaessa kannattaa juuripaakkua vähän käsitellä eli jos se on kovin tiivis niin varovasti availen juuristoa vähän eri suunntiin. Tämä edistää kasvin uudelleen juurtumista. 

Näihin ruukkuihin istutin verililjapuun, hopealehteä sekä enkelipelargonia. 


Näille kukille ruukuksi valikoitui kahta kokoa olevat mattamustat, maalaisromanttiset saviruukut. Aiemmin olen suosinut tavallisia, ruskeita saviruukkuja, mutta nyt tuntui, että oli aika uudistaa vähän ilmettä. Näihin ihastuin heti kun ne Prismassa näin! 






Istuttamisen iloa sinulle ja aurinkoista perjantaita!