Näytetään tekstit, joissa on tunniste vahakangas. Näytä kaikki tekstit

Pupukasseja!

 Vaikka pihalla ei juurikaan ole tapahtunut mitään niin sisällä puolestaan on täysi härdelli päällä! Lähestyvät Joululahjamessut on pitäneet minut niin kiireisenä, että lokakuun bloggaamiset jäi välistä. Työhuoneessa on kankaita, lankoja ja askartelutarvikkeita iloisessa sekamelskassa ja jokin koko ajan vaiheessa. Tai useampi yhtäaikaa! 

Ompelublogeissa, facebookin ryhmissä ja Instagramissa on syksyn aikana vilahdellut kuvia suloisista pupurepuista ja -kasseista. Eräs ystäväni kysyikin, että onnistuisiko sellaisten ompelu hänen tyttärilleen. Niinpä kaavoitin sitten oman kassin ja tein siitä kaksi eri versiota. Tämä on se ensimmäinen: 



Materiaali on tekstiilivahakangasta, pupun korvissa fleecea ja laukun vuori puuvillakangasta. Kaikki tarvikkeet löytyi omasta kangaskaapista. 

Toiveen pohjalta lähdin vielä muokkaamaan kassia vähän kapeammaksi, mutta korkeus säilytettiin. Tähän malliin mahtuu vaikkapa juomapullon lisäksi pikku pyyhe. Käy mainiosti vaikka jumppakassiksi. 


 Materiaaliksi siskosten kasseihin valikoitui ruusukultainen keinonahka ja vuoriksi vaaleanpuna-valkokuvioinen puuvillakangas. Ompelumerkit olen tilannut Ommelkuplalta ja laitoin näihin eriväriset erottamaan kumpi on kummankin kassi.


 
 Näitä kasseja on tulossa myös tuonne messuille myyntiin. Lisäksi muutama tilaustyö pitää vielä ennen joulua näistä tehdä valmiiksi. 

Paikallinen Halpa-Halli poisti jokin viikko sitten vahakankaat valikoimastaan ja myi loput 1€ metrihintaan. Ostin kolmisen metriä kivaa pallokangasta ajatuksena käyttää sitä mm. laukkuihin. 
Muuten kiva materiaali, mutta vuoritetussa versiossa aika kankeaa kun piti pienen kääntöaukon kautta kääntää laukku oikeinpäin. Kyllä sen sai, mutta pintaan jäi hieman ryppyjä. Vuoriton laukku tästä kyllä onnistuu mainiosti! 



Päällitikkaus jättää ikävän jäljen vahakankaaseen mikäli se ei mene putkeen ja joutuu purkamaan. Siksi en tässä tikkauksia käyttänyt. 

Mustan kanssa yhdistettynä tästä tulisi varmasti aika kiva. Ja kauppakassi kokoisena sekä kestävä että käytännöllinen. Taitaa mennä kokeiluun...

Ja kokeiluista puheenollen, tämä pupureppu pikkuisilla korvilla on yksi sellainen. Nämäkin tarvikkeet on kaikki omista kaapeista. Naru on jotain anorakkinarua ja päistään todella hapsuuntuvaa, joten ei paras vaihtoehto tähän. Pakko oli kuitenkin saada valmiiksi, jotta näkee, että kannattaako jatkojalostaa. Ehkä kannattaa. 


Paljon pyörii päässä uusia ideoita, joita haluaisi kokeilla. Ensin on kuitenkin hoidettava nämä messut ja saatava sinne kaikki valmiiksi. Pääteltävänä on vielä kymmenisen paria villasukkia, ommeltava loput laukut ja hiuspompulat. Aikaa on onneksi vielä pari viikkoa, joten eiköhän tässä valmista tule ajallaan. 

Tänään on kuitenkin juhlittu Isää ♥ 
 Meillä juotiin ensimmäiset kakkukahvit jo ennen aamuseitsemää! Iltapäivällä laitettiin yhdessä ruokaa kun koko perhe oli koolla pitkästä aikaa. Kävimme vielä lasten papalla ja mummulla kakkukahvilla koko porukalla.

Miten teillä on Isänpäivää vietetty? Entä kuinka olet selvinnyt marraskaamoksesta vai onko se edes vaivannut? 

Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle!