Niinpä on aloitettu vielä yksi projekti tälle kesälle. Kauan olen suunnitellut pientä hyötytarhaa; muutamaa marjapensasta, mansikkaa ja ehkä salaattia yms. Paikkaa olen mietiskellyt jo vuoden ajan ja niinkuin kaikilla hyvillä ideoilla on tapana, kaikki loksahti eräänä kauniina kesäpäivänä kohdalleen. Tämän myötä saan siistittyä kasvihuoneen ympäristön ja tehtyä oman penkin marjapensaille.
Tästä se lähti:
Tähän asti pääsin viikko sitten. Nurmikko oli aamukasteesta kostea, joten siihen jäi hyvin jäljet kun "piirtelin" ääriviivoja. Muurikivet ovat olleet jemmassa jo muutaman vuoden ja ajattelin niiden sopivan tähän oikein hyvin. Puutarhurin vinkistä kokeilin tuota nurmikon kuorimista lapion sijaan talikolla. Äitienpäivälahjaksi saamani kanttausrauta osoittautui myös tässä hommassa kelpo peliksi. Sillä vaan rajat nurmikkoon ja nurmikko valmiiksi paloiksi. Sitten nostellaan palaset talikolla pois. Älyttömän nopea verrattuna lapion kanssa äheltämiseen!!
Penkin pohjalle laitoin suodatinkankaan ja ladoin siihen päälle muurikivet. Alimmassa kuvassa penkin tulevat asukit vasemmalta oikealle: Valkoinen Suomalainen, Mikael ja Katri. Toisinsanoen valko-, musta- ja punaherukat.
Tähän ollaan nyt päästy. Alue on rajattu antiikkikivellä ja suodatinkangasta levitetty pohjalle. Näiden kuvien jälkeen tuo keskimmäisessä kuvassa näkyvä koivu vielä kaadettiin. Sen kannon kanssa on ähelletty nyt jonkin aikaa. Tarkoitus on katkoa juuret ja nykäistä kanto pois, jotta tuohonkin saa suodatinkankaan levitettyä. Siinä kyljessä vielä hommaa hieman hidastaa vanha männynkanto. Noilla kahdella puulla on ollut aika tiivis liitto kun ovat niin toisiinsa kietoutuneet, että irroittaminen on todella työlästä! No tänään otetaan järeämmät aseet käyttöön niin eiköhän homma taas edisty :)
Ai niin, suodatinkankaan päälle levitetään n. 5 cm kerros kivituhkaa ja sitä kuormaa tässä nyt odotellaan :)
Kesäprojekteja osa 3: Istutusalueen laajennus
perjantai 16. elokuuta 2013
Tämä viimeisin projekti oli varsin pieni, mutta hikinen. Uuden portin molemmin puolin oli ajatus istuttaa säleikkövilliviinit ja tulevalla istutuspaikalla oli pelkkä nurmikko. Niinpä molemmin puolin jo olemassaolevia kukkapenkkejä piti hieman laajentaa. Toinen puoli tarvitsi vain hieman uutta multa-aluetta, mutta toiselle pitikin sitten jo kaivaa enemmästi.
Kuorin alueelta nurmikon pois n. 10 cm syvyydeltä. Villiviinille kaivoin n. 40 cm syvän istutuskuopan ja istutin sen uuteen multaan. Vaikkei alue ole tämän isompi, tuntui kaivaminen aika työläältä. Lähes jokaisella polkaisulla lapio karahti kiveen ja niitä nousikin ihan mukava määrä tuolta. Sinänsä mulla ei ole mitään kiviä vastaan, päinvastoin! Saanpa näitäkin sijoitella nyt mieleisilleni paikoille vähän elävöittämään pihaa.
Uuden alueen nurmikosta erottaa punatiilireuna. Samaa tiiltä olen käyttänyt muissakin alueissa rajaamiseen ja onneksi sitä oli vielä omissa varastoissa jäljellä sopiva määrä. Pohjalle laitoin reilun kerroksen sanomalehtiä. Senkin olen hyväksi havainnut aiemmista projekteista. Nuo sivun isot istutusalueet on molemmat tehty tällätavalla.
Sitten vain uutta multaa reilusti, tässä tapauksessa n. 30 cm vahvasti. Tähän ei ollut tarjolla kuin seulottua peltomultaa ja vähän nyt jännään kuinka sen kanssa käy. Hyvänoloista se oli, ei siinä mitään, mutta tykkään enemmän metsänpohja mullasta. Se on todella muhevaa ja multavaa ja siitä on helppo muokata sopiva kasvualusta mille tahansa.
Tämä uusi pätkä on vielä varsin paljas. Jotain siihen kuitenkin jo tänä syksynä istuttelen. Kasvivalintoja hieman rajoittaa tuo takana kasvava koristearonia aita. Kovin korkeaa kasvia tähän ei voi laittaa. Tuossa kuvan vasemmassa laidassa näkyykin jo olemassaolevaa: pikkusydäntä ja jalopähkämöä. Olisiko ideoita??

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)