Tikusta asiaa

Tämä on sellainen pakkopostaus. Se tehdään silloin kun on pakko ilmaista, että täällä ollaan vaikkei varsinaista asiaa olisikaan.
Syynä hiljaiseloon tietty loppuvuoden kiireisin aika töissä ja kotonakaan ei tekemisiä tarvitse keksimällä keksiä. Puutarhahommista vietetään ihan totaalista lomaa tällä hetkellä!
No mutta kuten otsikkokin lupasi niin jotain asiaakin on luvassa. Muistatteko tämän postauksen vuosi sitten? Innostuin kokeilemaan kaktuksen risteytystä luettuani aiheesta ViherPiha- lehdestä. Tupsuttelin siitepölyä useammalle kukalle, mutta vain kaksi niistä pölyttyi. Tuossa syksyllä hedelmät alkoivat näyttää kypsiltä, mutta epäilin että kylvöaika ei olisi paras mahdollinen. Varmistin sen vielä puutarhalta ja samaa mieltä oli puutarhurikin. Keväällä sitten kylvetään. 






Nyt kaktus kukkii parhaillaan ja mietinkin että pölyttäisinkö nämäkin kukat? 
Pieni yllätysmomenttikin tässä hommassa on risteytetyn kukan värin lisäksi: mahtaako hedelmä pysyä kiinni kaktuksessa kevääseen asti? Saamieni ohjeiden mukaan kaktusta pitää kastella todella varoen. Mielellään vain kerran kuussa. Tällä edesautetaan hedelmän paikallaan pysymistä. 
Tokihan siemenet voisi ottaa talteen aiemminkin, mutta niiden itävyys ei olisi niin hyvä kuin tuoreiden. 
Joten täällä pidetään peukkuja, että kaikki menisi hyvin tuonne kevätpuolelle saakka :)

Rauhaisaa 2. adventin iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa! Ja muistakaahan olla kilttinä...tontut on jo liikkeellä ;)

Talvi tuli!

Eilen illalla sateli lunta. Tyttö pyöritteli lumesta valtavan lumiukon. Niin ison, että isänsä piti käydä nostamassa pää paikoilleen. Talven ensimmäiset lumityöt sai myös iltasella tehdä. Nukkumaan mennessä oli ihmeen valoisaa. Piti oikein kurkata verhon raosta ulos, että onko jossain jäänyt valot päälle. Ei ollut. Lumi se siellä hohti. 
Aamulla maisema oli täysin valkoinen. Illalla puhdistetusta pihasta ei ollut enää tietoakaan. Lumiukko oli väsähtänyt ja tuiskahtanut raukka nenälleen. Mies teki pikaisesti väylää autolle, jotta lumi ei heti pakkautuisi ajoradalle. Mustilan hortensiat olivat menettäneet korkeudestaan puolet. Niin painavaa tuo satanut lumi oli. Töiden jälkeen yritin pudistella niistä enimpiä lumia pois, mutta totesin sen aika työlääksi. Jospa ne kestäisivät. Kuuleman mukaan ensi viikolla taas lämpenee. Harmi!



 Nautitaan nyt tästä näkymästä edes tämä viikko!