Lumi toi joulufiiliksen tullessaan!

Pakko tehdä vielä toinen päivitys tälle päivälle. 
Meille satoi nimittäin viikonloppuna lumi ja mulle iski ihan joulufiilis! 
Kävin jo hankkimassa ekat lahjat ja paketoinkin ne. Ikinä ennen en ole ollut näin ajoissa liikkeellä. 
Tänään kävin jo joulukoristeita, tuikkukippoja ym. joulutavaraa läpi. Osa päätyy kirppikselle jonkun muun joulua suloistuttamaan. Itsellekin jäi vielä ihan omiin tarpeisiin asti. Miten onkin tullut hankittua kaikenlaista, kun tila saada ne esille on kuitenkin rajallinen??

Sisälle virittelin ensimmäiset valot. Paperitähdet pääsivät olohuoneen ikkunoille tuomaan lämmintä valoaan. Näissä on niin ihana tunnelma, etten kaipaa muuta valoa tuohon tilaan. 


Yritäppä kuvata kännykällä niin ettei olisi ihan valopallona! Ehkä tuosta käy idea kuitenkin ilmi. 



Pihalla on ehditty viikonlopun aikana jo kovasti temmeltää. Kummasti sai nuorimmainenkin virtaa lumesta ja sen tuomasta valoisuudesta! 
No tarttuihan se itseenkin. 

Toivoisin niin kovasti säätietojen olevan tälläkertaa väärässä, kun ovat luvanneet lämpenevää jo puoliväliin viikkoa. Haluaisin pitää tämän lumen. 
Pliis!
 

Haastajana Vaahteranlehden Leena Vaahteranlehdellä -blogista

 Viidennen ja tälläerää viimeisen haasteen sain Vaahteranlehden Leenalta Vaahteranlehdellä -blogista.





Ja tässä Vaahteranlehden Leenan kysymykset:



1. Mikä tuo iloa sinulle juuri nyt?
Ihan tämä tavallinen arki. Se että lapset ovat jo aika isoja ja nyt on aikaa enemmän omille ja miehen kanssa yhteisille jutuille. 

  2. Mikä on ollut mennen kesän ilonaihe puutarhassasi?
Vaikka kesä ei säiden puolesta ollutkaan kummoinen, saimme paljon juttuja tehtyä pihalla. Reunakivetysten ja huvimajan ympäristön uudistaminen ei olisi kuumemmassa säässä ollut kovinkaan herkkua. Toisaalta se projekti olisi saattanut jäädä tekemättä jos olisi ollut hellekesä. 

3 Mitä pihajuttuja suunnittelet ensi kesäksi?
Pihan etureunan penkki kaipaisi täydellistä läpikäyntiä. Olen sitä lykännyt jo pari vuotta...
Terassin viereen suunniteltu pergolan rakentaminen toivottavasti jatkuu ensi kesänä. 

4. Miten rentoudut?
Tekemällä mieluisia juttuja kuten käsitöitä tai lukemalla. Joskus saatan katsoa tallennuksilta jonkun "hömppäelokuvan". En oikein osaa olla tekemättä mitään. 

5. Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?
Ulkomaille. Kohteesta ei niin väliä kunhan siellä olisi mielenkiintoista tekemistä ja katseltavaa sekä suhteellisen lämmintä:)

6. Mikä on ihanin puutarha-aiheinen kirja, jonka olet lukenut?

Sellaista puutarhakirjaa ei taida olla, jonka olisin lukenut kannesta kanteen. Olen enemmän sellainen selailija. Sykähdyttävin kohtaaminen oli Kukoistava Kotipuutarha -kirjan kanssa. Olin sitä jo pari vuotta katsellut "sillä silmällä", mutta sen hinta ja mun budjetti eivät kohdanneet. Sattumalta törmäsin siihen uudelleen eräässä ale-laarissa. Hintakin oli erittäin kuluttajaystävällinen, joten mukaan lähti! 

7. Mikä kasvi on seuraavana hankintalistallasi?
En kovin suunnittele etukäteen hankintoja, jos ei ole jotain tiettyä projektia tulossa. Ajatuksissa on kuitenkin jossain lähitulevaisuudessa tehdä pieni havualue ja siihen joudun hankkimaan jotain uuttakin. Harmi:)

  8. Mitä teet silloin, kun et puuhaile puutarhassa?
Ulkoilen, luen, ompelen, vietän aikaa perheen kanssa.

9. Minkä kukan odotat kukkivan myös ensi kesänä puutarhassasi?
Pionien <3
Kunpa kukkisivat nekin pionit jotka eivät vielä ole koskaan kukkineet!

10. Mitä eläimiä pihallasi liikkuu?
Siili, naapurin kissat ja koirat, orava, lintuja ja pörriäisiä. 

11. Mistä blogisi nimi tulee?
Ihan mielikuvituksettomasti omasta etunimestä ja pihastamme, jonka voisi sanoa jo olevan puutarha:)


Lämpimästi kiitoksia kaikille haastajille! 
Näihin oli todella mukava vastata. 

Haaste on kiertänyt aika monessa blogissa ja tälläerää en jaa tätä enää eteenpäin. Ellet vielä ole haastetta saanut, nappaa tästä toki mukaasi ja vastaile haluamiisi kysymyksiin. Jätä kommentti, mikäli teet niin, jotta osaan käydä lukemassa sinun vastauksesi:)