Tulppaanit maassa!

Nyt on kaikki syksyn kukkasipulit istutettu!
 Meni kyllä jo vähän väkisin tekemiseksi, mutta siellä ne nyt on, maan uumenissa muhimassa. 
Muutamaan vuoteen en olekaan syyssipuleita laittanut ja viimemmäksi ne on olleet narsisseja. Kyllästyin siihen kun tulppaanit taantuvat niin nopeasti. Tänä syksynä iskikin sitten jonkin laatuinen mielenhäiriö ja ostin liki 200 sipulia. Pääasiassa niitä tulppaaneja. 


Suurimman osan tilasin Korpikangas Siemen -verkkokaupasta kun olivat puoleen hintaan. Tuo ylärivin 2 kg:n pussi, keltaiset tulppaanit ja alimmat narsissit on puolestaan Lidlistä.
Suurin osa upposi tuonne penkkeihin, mutta jotain laitoin ruukkuihinkin ja upotin kasvulaatikkoon. Nostelen ne sieltä sitten keväällä ylös ja terassia koristamaan. 

Kirsikkapuupenkkiin oli suorastaan ilo istuttaa kun maa oli niin pehmeää ja muhevaa. Sinne upposikin puolet sipulimäärästä!




 
Pionipenkki on ollut viime vuosiin saakka koskematon muiden kasvien osalta. Pikkuhiljaa olen siirtänyt sinne suikeroalpia ja se onkin levinnyt mukavaksi matoksi jo osaan penkistä. Nyt uskaltauduin istuttamaan tulppaani-narsissi sekoituksen pionien väleihin. Mukavaa että on jotain muutakin odotettavaa ennen pionien kukintaa! 

Ihanan värikästä pihalla on tälläkin hetkellä vaikka mikään ei enää juurikaan kuki. Aronia ja villiviini ovat molemmat pukeutuneet ruskan väreihin. Varsinkin aronian värikirjo jaksaa ihastuttaa joka vuosi. 


Ei tämä villiviinikään huonommaksi jää!
 

Ihanaa alkavaa syksyistä viikkoa ja mukavaa lomaa syyslomalaisille! 

Pionien syysistuttelua ja pihahommia

Tulipa tehtyä ihan täysi työpäivä tuolla pihahommissa tänään! Sää oli aivan täydellinen siivoukseen ja istutteluun. Aurinkokin välillä pilkahteli pilvien lomasta vaikka muutoin olikin pilvinen sää. Kylmä ei kuitenkaan ollut ja se olikin mukavinta kun on ulkohommista kyse. 

Keskiviikko iltana huomasin vilkasta keskustelua Suomen Pioniseuran facebook -ryhmässä ja joku olikin jakanut Lidlin mainoksesta kuvan. Torstaiaamuna tulisi pionin juurakoita myyntiin todella edullisesti. Niinpä minäkin vähän järjestelin aamun työvuoroani niin, että pääsisin heti aamukahdeksalta apajille! 

Olin aamun ainoa pioninjuurakoiden metsästäjä ja ihan rauhassa sain valkata laatikon läpi kunhan se oli minulle ensin kuormasta kaiveltu :) Ensi vilkaisulta näytti, että tarjolla oli vain sellaisia lajikkeita joita minullakin jo oli. Tarkemmin pusseja nosteltuani huomasin että uusia lajikkeita oli sittenkin suurin osa laatikon sisällöstä. Voi voi, tästä tulisikin vaikeaa... 

Nämä lopulta lähtivät mukaan: 







Muistin ihan viime hetkellä pyöritellä pusseja ja varmistaa, että kaikissa olisi useampi silmu näkyvissä ja onneksi joka pussista löytyi ainakin muutama.  

Tänään olikin sitten istutuspäivä. Paikkaahan minulla ei näille ollut, joten ajattelin istuttaa ne väliaikaisesti tuonne kasvihuoneen vieressä oleviin kasvulaatikoihin. Keväällä täytyy sitten miettiä minne näille tekisi penkin. Nyt ei enää puhtia olisikaan sellaisiin hommiin. 

Tein näistä istutuskartan, ja varustin vielä joka juurakon nimilapulla varmuuden vuoksi. Saa nyt sitten nähdä kestääkö nämä laput tuolla mullassa. Päällystin nuo pahviliuskat kontaktimuovilla, jotteivät ainakaan heti nimet häviäisi.


Laatikkoon kaivelin sitten istutuskuopat, juurakot kuoppaan oikealle korkeudelle ja lopuksi silmujen päälle reilut 3cm karkeaa hiekkaa ettei vesi jää seisomaan. 



On kyllä jännittävää keväällä nähdä, onnistuinko tässä! 

Hurjan paljon on tullut uutta tietoa tuon Pioniseuran jäsenyyden myötä. Tuntuu, että tässä harrastuksessa on pääsyt ihan uudelle tasolle! Ehkä tulevaisuudessa uskaltaudun jakamaan noita minulle rakkaita mummun pionejakin. Tähän asti ne on saaneet kasvaa juuri sillä paikalla jolle ne on aikoinaan istutettu eikä niihin ole koskettu.  

Pionien istuttaminen oli vain yksi homma päivän tehtävälistalta.  Sain viimeinkin kerättyä kesäkukat kompostiin. Täydessä kukassa ne olivat vieläkin ja vähän kirpaisi ne tyhjentää ruukuistaan. 


Ensin ajattelin heittää pelargoniatkin tuonne kompostin syövereihin, mutten sitten raaskinutkaan. Purkitin ne uudestaan ja leikoin matalammaksi. Kiikuttelen ne sitten sisälle talvehtimaan. Hyvää pistokasmateriaaliakin niistä olisi tullut, mutten jaksanut siihen hommaan enää ryhtyä. Joskus pitää vaan ymmärtää höllätä ja itseni tuntien se hetki oli tässä. 

Muraatit purkittelin myös ja nekin pääsevät sisätiloihin talveksi. Joskus olen laittanut tuonne kukkapenkkiin lammen reunalle ja taisipa jokunen talvehtiakin siellä. Nyt otan nämä kuitenkin sisälle sillä uudistan vähän huonekasveja ja heittelen huonolla hoidolla olleita pois. 


Parin viikkoa sitten kerättiin ensimmäiset omenatkin. Toinen puu tyhjennettiin kokonaan ja komea sato siitä saatiinkin. Kolme ämpärillistä laitettiin jakoon ja lopuista tehtiin pari omenapiirakkaa, omenapaistos ja hilloa. Kyllä nyt taas kelpaa talvella lättyjä paistella ja hillon sekä jäätelön kera herkutella!


 Ulkona alkaa olla hommat hyvällä mallilla. Vielä pitää ruusut suojata ja kukkasipulit istutella. Muutamia siemeniäkin ehkä kerätä talteen. Sitten saa talvi tulla ja minä siirryn sisähommiin 😊