Satupuutarha

Satupuutarha

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Taimitilaus ja kesäkukka kylvöjen suunnittelua

Ajatukset alkavat väkisinkin kääntyä kohti kesää. Kodin Kukat -taimikuvastokin saapui juuri sopivasti ruokkimaan suunnitelmia ensi kesän kukkaistutuksista. 

Amppeleihin tilasin nyt taas perinteiseksi osoittautuneita pelargoneja. Viime vuonna tein poikkeuksen, ostin verbenaa. Se oli virhe. Tai sitten vika oli kesässä, mutta näyttävyydessä ne jäävät kalkkiviivoille verrattuna pelargoneihin. 
Tänä kesänä amppeleihin tulee siis sekoitus tummanpunaista ´Royal Night´ ja valkoista ´White Glacier`. 




 Tilasin viime keväänä ensimmäisen kerran samasta paikasta verenpisaran taimia. Ne kasvoivat todella hyvin ja olivat loppukesästä kuin pieniä pensaita. Toinen silloin tilaamani lajike oli `Blue Sarah. Sen kukka on sinivalkoinen ja se oli todella hienon näköinen. Harmikseni olin liian hidas niiden sisälle tuomisessa syksyllä ja pakkanen ehti puraista. 
Nyt tilasin tuota samaista lajiketta uudelleen ja yritän olla viisaampi sen kanssa ensi syksynä. 


Tikkaiden ruukuissa on tainnut aina olla pelakuita, mutta nyt tein poikkeuksen. Tilasin niihin punaisia ja valkoisia miljoonakellon taimia. 
Luulisin, että voisi toimia aika hyvin. 


Perennojakin tilasin samalla muutamia lajeja. Lähinnä täydennystä entisten kaveriksi. 
Tarhapäivänhattuja hankin puutarhalta pari vuotta sitten ensimmäisen kerran. Lajike oli silloin `Cheyenne Spirit`. Niistä osan vei ensimmäinen talvi ja niinpä ostin lisää viime kesänä taas pari. Niiden kohtalostahan ei vielä ole tietoa, mutta ennakoin jo vähän ja tilasin niitä lisää. Neljä tainta ei vielä takaa näyttävyyttä, mutta kun siihen lisätään 6 kappaletta lisää niin tilanne alkaakin olla jo toisenlainen :)
Näitä siis tulossa:


Sinisten ja valkoisten jaloritarinkannusten kaveriksi tuonne Syreenipenkkiin tulee  10 kpl ´Magic Fountain` värisekoituksen ritarinkannuksia. 

  
Olihan tuossa kuvastossa vaikka mitä ihanuuksia, mutta yritin (vielä) tässä vaiheessa ajatella järjellä tätä hommaa. Mopo kun ehtii karata käsistä vielä monesti mitä lähemmäs kevättä ja kesää mennään! 

Siemenkylvöjä en ole vielä tehnyt, eikä mulla oikein olekaan sellaista mikä pitäisi näin aikaisin kylvää. Odottelen rauhassa sinne maaliskuulle ja katson sitten, mitä kylvetään jos kylvetään. 

Oikeastaan viime kesänä pääsi itse kylvetty tähtisilmä yllättämään niin positiivisesti, että sitä kai täytyy nytkin laittaa. 

22.7.2015

13.9.2015 
 Samettikukasta on tullut myös yksi suosikkikasvatettava. Keräsinkin talteen siemenet tästä kelta-oranssista sekä kermanvalkoisesta isosamettikukasta. Niitä on saatava ensi kesäksikin. 

Kuten huomaatte, on tarhuri päässyt pikkuhiljaa vauhtiin. Ainakin ajatuksen tasolla. Niin se luonto hoitaa asiat, sillä yksi syy tähän on pidentynyt valoisan aika. Ihanaa!

Ja Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille puutarhaystävät!! Osalla taitaakin olla lomaviikko edessä. No, pari työviikkoa tässä ja sitten pääsen itsekin lomailemaan. Tai miten sen nyt ottaa...
 

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Talvisia kuvia ja vähän vihreääkin

Kelit on olleet varsin talviset viime päivinä. Pakkanen ei kuitenkaan ole paukutellut vaan lähinnä napsunut nurkissa. 
Viime lauantaina töistä tultuani hörppäsin kupposen kahvia ja katselin samalla ikkunasta ulos. Oikein ääneen ihmettelin sitä, että kello oli jo melkein puoli kuusi illalla ja ulkona oli valoisaa kuin päivällä! 
Niinpä säntäsin kameran kanssa pihalle ja napsin muutamia talvisia kuvia. Harvemmin tulee otettua talvella kuvia kun tuntuu että kaikki se kuvaamisen arvoinen on siellä lumen alla. 



Tässä alla on villiviinit, ruusut ja hortensiat. Jonkinlainen lumipeitto päällänsä kuitenkin.

Tästä alimmasta talvikuvasta tuli mun oma suosikki. En varsinaisesti harrasta valokuvaamista eikä minulla siihen oikein taitoja ole, mutta tässä kaikki jotenkin omaan silmään natsasi. 
 


Onhan talvinenkin maisema ihan kaunista katsella, mutta eniten itseä sykähdyttää kuitenkin seuraavanlainen näkymä:


Tällaiset IHANAT alut oli viikko sitten leikattuihin pasuunankukan kapuloihin ihan kuin varkain ilmestynyt. 
Tuossa ne on silmien alla olleet koko ajan, mutta nyt oikein nostin maljan nenän eteen ja kas, vihreää näkyy! 
Ihan on kuulkaa huippu fiilis! 
Eka ajatus olikin, että miksi ihmeessä en ole tätä tehnyt aiemmin???

Kapulan toisessa päässä, sinne minne olettaisin juurien ilmestyvän, ei vielä näy mitään oleellista muutosta. Mutta eiköhän ne juuretkin sinne ilmesty, jos kerran varressakin vihertää. 

Emokasviakin piti käydä tiirailemassa sillä silmällä, mutta siellä ei mitään muutosta näkynyt. Lorauttelin sitten reilusti vettä sillekin. 

Tällaisiin iloisiin tunnelmiin päätän raporttini tänään. Mukavaa loppuviikkoa! 

 

maanantai 8. helmikuuta 2016

Pasuunankukan leikkaaminen

Puolitoista vuotta olen lykännyt pasuunankukkani leikkaamista, mutta nyt ajattelin tarttua toimeen. Pasuuna on vain kasvanut pituutta koko olemassaolo ajan, eikä kukista ole ollut tietoakaan. 
Olen kuitenkin ollut epävarma sen leikkaamisen kanssa etten vain tyrisi sitä täysin ja sitten tuo kauniskukkainen kasvi kuolisi. 
Onneksi netistä löytyy jos minkälaista keskustelupalstaa, jolla tätäkin asiaa on käsitelty. Niinpä päätin useasta samansuuntaisesta ohjeesta rohkaistuneena pätkiä pasuunan kapuloiksi. Kääk!

Lähtökohta oli tämä:



Ohjeiden mukaan pasuunan voi leikata syksyllä kun se viedään varastoon/sisätiloihin. Tällöin kesän aikana kasvanut pasuuna on helpompi talvettaa kun se mahtuu pienempään tilaan. Oletus tietenkin se, että se on kasvanut huomattavasti. 
Pasuunan voi leikata myös keväällä. Tällöin kapulat voi juurruttaa joko vesilasissa tai sitten ne voi pistellä multaan juurtumaan. Kummin vain ja pian sinulla on uusia alkuja ruukutettavaksi tai lahjoitettavaksi. 
Itse ajattelin juurruttaa kapulat vesiastiassa, jotta konkreettisesti pääsen näkemään juurten kasvun. 

Tämän meidän pasuunan runko tai varsi on suunnilleen peukalon vahvuista. Aseena leikkaamiseen mulla oli hedelmäveitsi (haloo!!) ja sakset. No aikamoinen homma noilla välineillä. Leikkurit oli kasvihuoneessa, jonka ovi on näin talvisin jäässä. Mitään sahateräistä en tähän hätään löytänyt enkä talouskäytössä olevia veitsiä uskaltanut tähän ottaa kun tuo pasuuna on niin myrkyllinen. 
Enemmänkin voimalla kuin varsinaisesti leikkaamalla sain lopulta rungosta kaksi kapulaa. 
 


Jäljelle jäi noin kolmasosa lähtöpituudesta. Vähän kyllä nyt jännittää ja hirvittää, että mitenkähän tälle käy! Olisiko ollut parempi odottaa vielä vaikka kuukausi? No, tehty mikä tehty. Ja onhan tämä koko talvenkin tehnyt uutta lehteä, jotta ehkä se tästä sai uutta potkua. 

 

Näiden juurien kasvattelua tässä sitten seuraillaan seuraavat päivät, viikot, kuukaudet...:) 

Ja näistä olen luvannut Karolinalle sen yhden pistokkaan melkein kaksi vuotta sitten. Nyt ollaan jo lähellä:)

Ai niin. Tämä mun pasuuna on vaaleanpunakukkainen ja lajike Dalen´s Pink Amour. 

 

perjantai 5. helmikuuta 2016

Mikä mättää...

... kun ei tahdo olla virtaa oikein mihinkään?

 Täällä kyllä käyn melkein päivittäin lukemassa muiden juttuja, mutta omaan ei tahdo irrota jutun juurta sitten millään. Ilmeisesti tarhuri on vielä jonkin asteisessa talvihorroksessa tai sitte syvähkössä koomassa. Jokin lääke tähän pitäisi nyt löytää ja pian!

Lähetin rakkaalle puutarhaystävälle useamman pussillisen siemeniä ja ajattelin siinä samalla saavani jonkinlaisen kipinän taas tähän hommaan, mutta ei. 
Viikolla tuli Kodin Kukat taimiluettelo ja sieltäkin yritin saada jotain innostusta, mutta tuloksetta. Yleensä selailen tuonkin kuvaston heti hiirenkorville, mutta nyt riitti yksi läpilukaisu. En ymmärrä? 

Bannerin kuvan sentään sain vaihdettua ja siitä tulikin nyt reilusti keväisempi. Että ehkäpä se tästä taas lähtee:)
Ei mulla muuta. 

-Satu-