Cherry Brandy ja akileijat


Eilisellä ostosreissulla mukaan tarttui pussi taimimultaa, ruukkuja ja ihanat, pienet puutarhatyökalut! Siemenpussit ovat niitä viime keväisiä Oulun messuilta hankittuja. Näillä välineillä tehtiin tämän kevään ensimmäiset kylvöt. 
  

Sekoitin taimimultaan vermikuliittia, joka pitää mullan kuohkeana. Ilmava vermikuliitti tuo kasvin juurille happea, nopeuttaa siementen itämistä ja edistää juurtumista.  Pinnalle levitin myös ohuen kerroksen pitämään kosteutta ja estämään mahdolliset viherpeitteet. Tänään kylvin viittä eri akileijaa sekä kaunopunahatun ´Cherry Brandy´.

Aquilegia vulgaris ´Strawberry Ice Cream`

Aquilegia vulgaris ´Pom-Pom´s´mix

Aquilegia clematiflora

Kuvissa olevien akileijojen siemenet hankin Huuto.netistä. Kaikki ovat kauniita ja erilaisia ja toivonkin että kylvöt niiden kohdalla onnistuvat. Onneksi akileija ei kasvatuksen suhteen ole kovinkaan vaativa. Osaa lajikkeista ei kylvöohjeiden mukaan peitetä ollenkaan ja osa taas kevyesti. Näissä kylvöissä laitoin kaikkiin pinnalle kevyen kerroksen tuota vermikuliittia. 

Kesäkukkien kylvämistä olen myös mietiskellyt ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että taidan tyytyä ostamaan valmiit taimet. Niiden kylvämisessä lähtee aina homma lapasesta ja sitten ollaan purkkien sijoittamisten kanssa pulassa. Muistan yhdenkin kevään kun aulan lattia oli parin sadan purkin peittämä, huh! Paikalliselta puutarhalta olen useampana keväänä ostanut koulimisessa ylijääneitä taimia edullisesti ja se onkin osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Muutaman kerran olen tilannut myös valmiit taimet Kauppilalta. 

Miten sinä hankit kesäkukkasi? Ostatko valmiina, taimina vai kylvätkö kaiken itse? 
 


5 kommenttia

  1. Minulla on kukkavaja kohta pullollaan taimia, eli kylvän kaiken itse. Osan kasvatan pistokkaista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kasvattaminen on kyllä äärimmäisen palkitsevaa, kunhan homman saa pidettyä jonkinlaisissa aisoissa! Tai eihän sekään ole toisaalta kuin tilasta kiinni. Jos purkit mahtuu hyvin olemaan niin mikäs siinä, antaa palaa vaan =)

      Poista
  2. Minä en aio kasvattaa itse nyt mitään, basilikan siemeniä ostin yhdellä kauppareissulla vaan vielä nekin on pussissa. :) Ei ole koskaan munkaan kasvattelut kovin hyvin onnistunu niin ehkä on parempi antaa olla. Ite meinaan hankkia kesäkukat nyt tuosta Suviruusun valikoimasta, yllätys yllätys ;) Ne tulee Siipon puutarhalta, kovasti oon kuullut kehuja että heillä on hyvät taimet.

    VastaaPoista
  3. Kovasti täällä mietitään että mitä laittaisin nyt kasvamaan, mutta olen päättänyt että tänä vuonna en kylvä mitään. Saa nähä, yleensä ne epäonnistuu.. Tomaattia ja salaattia ois kiva napsia omasta puutarhasta. Minulla on sinulle jotain blogissani, tulehan piipahtamaan ja ilmoittaudu tapaamiseen (myös s.postilla)! :)

    VastaaPoista
  4. Viimeisimmässä Viherpiha- lehdessä on juttu akileijoista ja paljon hyvää tietoa sen kasvatuksesta.

    VastaaPoista