Tonttulakkeja messuille

Edellisessä postauksessa kerroinkin valmistelevani myytävää joululahjamessuille. Mietin villasukkien lisäksi muitakin artikkeleita ja yhtenä vaihtoehtona päädyin tonttulakkeihin. Siispä kaivelemaan nettiä ja vähän vinkkiä kaavoitusta varten. Ohjeitahan löytyi kyllä monenlaisia.
  Lopulta piirsin kaavan itse kun olin ensin vähän mittaillut päänympäryksiä sekä lakin korkeutta. Kaava osoittautui heti käyttökelpoiseksi ja ensimmäiset lakit tein jälleen omasta kaapista löytyneestä trikoosta. 



 Näin tämän raitakankaan heti jouluisena kunhan lisäisin siihen punaista resoria ja punaisen tupsun. Muuta jouluista tai tonttulakkimaista kangasta minulta ei sitten löytynytkään, joten mars! ostoksille. 
Paapiin tehtaanmyymälästä Kokkolasta ostin ihania Herttanen, Myyryn Karkkikepit sekä Joulutähti -trikoita.  



Nämä kaikki valkoisilla resoreilla ja tupsuilla. Ostin syksyllä sellaisen PomPom makerin, jolla tupsut syntyy melkein itsestään. Helppo tehdä vaikka tv:tä katsellessa! Ei tarvitse pahvikiekon kanssa väkertää...

Kokeilinpa samalla hieman toisen värisiäkin tonttulakkeja, sillä tästäkin kankaasta tuli jotenkin jouluinen fiilis. Vaikka väri ei olekkaan yhtään jouluinen...Mielenkiinnolla odotan käykö nämä kaupaksi vai onko perinteiset värit enemmän messukansan mieleen. 


Valmiina on melkein 30 tonttulakkia! Osassa on tupsut ja osaan laitoin kulkusen. Pienimmät lakit sopivat alle vuoden ikäiselle ja isoimmat menevät 10-vuotiaalle. 
Muutamassa tonttulakissa somisteena rusetti tai sitten raidallinen resori. 

Nämä lakit ja paljon muuta on siis myynnissä tulevana lauantaina 1.12. Ylivieskan Liikuntakeskuksessa Joululahjamessuilla klo 9-15 välisenä aikana. Nähdään siellä!

12 kommenttia

  1. Oi ihanuus mitä lakkeja, nuo menevätkin varmasti kuin kuumille kiville:) Olet kyllä taitava! Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ♥ Vähän jännittää, onko ihmisillä ostohousut jalassa ja onko tuotteet sellaisia, että ne kiinnostaa. No, jos ei kauppa käy niin lähipiiri tietää mitä saa joululahjaksi ;)
      Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Luulis kelepaavan. Modernisootuja versioota peruspunaasesta tonttulakista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauantain jälkeen ollaan viisaampia! Kova luotto kuitenkin itsellänikin on näihin tonttulakkeihin. Ja muutaman olen jo tilauksestakin tehnyt, joten ehkä siitäkin voi jotain johtopäätöksiä vedellä :)

      Poista
  3. Oletpa ollut ahkerana! Harmillista etten pääse messuille lauantaina, järjestän silloin synttäreitä. Joulumarkkinoilla ja -messuilla on kivaa käydä. Pääsee oikeaan joulutunnelmaan ja aina sieltä jotain kivaa löytyy itselle tai pukin konttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut mukava tavata ihan kasvokkain, mutta mukavaa puuhaa sinulla tiedossa siltikin lauantaille :) Toivottavasti ehdin itsekin vähän kierrellä messuilla, sillä lahjat on vielä hankkimatta!

      Poista
  4. Onpa hauskoja, välillä muutakin kuin pelkkää punaista. Nuo raitapipotkin on ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on viime vuosina näkynyt paljon ompeluryhmissä ja blogeissa näitä jouluisista kuoseista tehtyjä lakkeja ja onhan ne kivaa vaihtelua sille perinteiselle yksiväriselle😀

      Poista
  5. Kun metsät ovat täynnä ihanaa askartelumateriaalia, on hyvä innostuakin tekemään kransseja ja muita koristeita!
    Söpöjä pipoja!!! <3

    Lempeää joulunodotusta sinne!

    VastaaPoista