Niinpä vaan ollaan jo marraskuussa ja sehän tarkoittaa sitä, että kranssikausi on täällä! Olen vasta vähän ehtinyt verrytellä sormia, mutta lähiviikkojen aikana päästään jo tosi toimiin.
Aloittelin vähän erilaisella havutyöllä tämän kauden. Löysin alkusyksyn kirppiskierrokselta hienon sydämen mallisen metallikehikon ja näin siinä heti potentiaalia havukoristeeksi. Kehikkoon oli kieputeltu valoköynnös, jonka irrottelin ensimmäiseksi pois, sillä sen johto oli katkaistu eikä siitä olisi ollut mitään hyötyä.
Lopputulos on kutakuinkin sellainen kuin ajattelinkin 😊 Mietin vielä, että lisäisin tähän valoketjun. Mitä mieltä olet?
Seuraavassa postauksessa voisinkin kertoa miten jättikranssin viime vuonna tein. Siihen asti heipähei!




Ei kommentteja