Featured Slider

Kranssikausi alkoi jo!

Niinpä vaan ollaan jo marraskuussa ja sehän tarkoittaa sitä, että kranssikausi on täällä! Olen vasta vähän ehtinyt verrytellä sormia, mutta lähiviikkojen aikana päästään jo tosi toimiin. 

Aloittelin vähän erilaisella havutyöllä tämän kauden. Löysin alkusyksyn kirppiskierrokselta hienon sydämen mallisen metallikehikon ja näin siinä heti potentiaalia havukoristeeksi. Kehikkoon oli kieputeltu valoköynnös, jonka irrottelin ensimmäiseksi pois, sillä sen johto oli katkaistu eikä siitä olisi ollut mitään hyötyä. 



Lähdin sommittelemaan sammalesta osiota, jonka kiinnitin kukkalangalla kiinni kehikkoon. Lisäilin katajaa vastakkaiseen yläreunaan ja näiden osioiden päälle vielä männynoksan. 



Loput aukkokohdat täytin hopealangalla ja lisäsin vielä päällimmäiseksi pätkän oksaa sekä ison kävyn. Koko komeuden kieputtelin vielä kertaalleen kukkalangalla ympäri, että paketti pysyy varmasti kasassa. 



Lopputulos on kutakuinkin sellainen kuin ajattelinkin 😊 Mietin vielä, että lisäisin tähän valoketjun. Mitä mieltä olet? 



Seuraava työ onkin sitten jättikranssi tuohon varaston seinälle. Edellisvuoden kranssi on saanut olla seinällä viime viikkoon asti! Kesällä vähän hävetti aina kun ajoi pihaan, mutta kun se ei ollut koko aikaa silmien alla niin ei sitä muistanut ottaa poiskaan.  Nyt sen väri oli oikeastaan vuodenaikaan sopiva, kauniin ruskainen =D 

Seuraavassa postauksessa voisinkin kertoa miten jättikranssin viime vuonna tein. Siihen asti heipähei! 

Pihan syyssiivousta

 Onpas taas ollut pitkä blogitauko! Tuntuu, ettei muka ehdi koskaan koneen ääreen. Totuushan on, että kyllä ehtisi. Sitä vaan keksii aina jotain muka tärkeämpää, vaikka tämä blogi oli itselle aiemmin todella tärkeä. Olen aina tykännyt kirjoittaa, mutta jotenkin tämä nykyajan kiireinen elämäntahti imaisee mukaansa. Koitan nyt elvyttää sekä blogia, että itselleni tärkeää kirjoittamista. 

Tänään oli pihan ja kasvihuoneen siivouspäivä, joka kylläkin jatkuu huomenna kun ei päivän aikana kaikkea ehdi tehdä. Eikä oikein jaksakaan. 

Siivoilin kesäkukka-amppelit viimeinkin pois, vaikka pelargoniat kukkivat vielä ihan täysillä. Viimeöinen pakkanen ei juurikaan ollut niitä puraissut. 




Muratit olivat tuplanneet kokonsa kesän aikana. Niitäkään ei ollut pakkaset haitanneet ollenkaan. Ruukutin niistä osan ja toin sisälle talvehtimaan. Osan kaivoin kohopenkkiin toivoen, että menisivät siellä talven yli. 




Pelargoniat päätin säästää kaikki. Leikkasin niitä reilusti ja poistin kaikki kukinnot. Istutin ne uuteen multaan ja toin sisälle kattoikkunoiden alle talveksi. Nämä oli niin komeana koko kesän, että olisi kiva jos saisi samat istutella myös ensi keväänä.



Vielä pitäisi japaninvaahterat siirtää varastoon talveksi. Ne alkaa olla jo niin isot, että tilan kanssa on jo vähän ahdasta. Mietinkin, että uskaltaisikohan niitä tähän aikaan vähän leikata? 

Leppoisaa lauantai-iltaa sinulle ♥