Iloinen yllätys!

No hei! Tulin pikaisesti käymään. Pihalla ollaan oltu viime päivät ja kun ilmat on olleet noinkin upeat niin millään ei ole tahtonut malttaa sisälle iltaisin tulla. Jos edellinen kirjoitukseni oli kevätraportti niin tässä onkin varsin kesäiset tunnelmat jo! 
Puihin tuli lehti parissa päivässä, nurmikko alkoi vihertää hetkessä ja se on meillä ehditty jo kahdesti leikatakin. Kukkapenkeissäkin näkyy jo enemmän vihreää kuin multaa. Alla kuvat samasta kohtaa etureunan penkistä, ensimmäinen kuvattu viime sunnuntaina ja jälkimmäinen tänä iltana. 


kuvattu su 19.5.2013

kuvattu pe 24.5.2013

kuvattu su 19.5.2013

kuvattu pe 24.5.2013

Viime kesänä ostin kaksi uutta pionia, valkoisen `Krinkled White`ja keltaisen `Shining Light`. Ehdin jo luulla, että menivät talven mukana kun minkäänlaista merkkiä ei alkanut näkyä. Mutta pääsivätpä yllättämään ja niin vain työnsivät vartensa mullan läpi ja saivat tämän puutarhurin ikionnelliseksi! Kun nämä joskus kukkivat niin mitähän silloin tapahtuu? Tarhuri varmaan sekoaa onnesta! 


Paeonia lactiflora Krinkled White

Itoh hybridi Shining Light
Tuo keltainen pioni myytiin paikallisella taimitarhalla ihan tavallisena, hintakin oli vain 6,90€. Kun etsin netistä tietoja kyseisestä pionista niin sainkin tietää sen olevan Itoh hybridi. Se on rekisteröity vuonna 1980 ja tuotu Japanista aikoinaan nimellä `Tokonoh Kagayaki`. Nämä tiedot löytyivät Warmerdam Paeonia -sivulta. Kohta minulla onkin kaksi näitä Itoh hybridi pioneja kun Pihakutsuilta tilaamani `Bartzella`kotiutuu. Sekin on keltainen ja sille on paikka tuolla Syreenipenkissä. 

Tämä oli tällainen pikakatsaus viime päivien tapahtumiin. Lisää seuraa myöhemmin! Heippa!



2 kommenttia

  1. Jopas tässä nyt sekoillaan, siellä ja täällä ;) Ens viikon loppupuolella lähtee auto taimienjakokierrokselle. Iso urakka tässä on kyllä edessä, lähes 1000 tainta pitää käydä läpi ja pakata...huh. Mutta eiköhän siitä selvitä. :) Menestystä vaan hybridille, toivotaan että jaksaa jatkossakin kasvaa ja kukkia, jospa se intoutuis kasvamaan kun saa kaverin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi joi! Tuskin maltan odottaa sun käyntiä! Onpa sulla siinä urakkaa selvitellä mikä taimi kenellekin, ei ihan heti käy kateeksi! Täällä odotellaan lapio valmiina istutuspuuhiin :)

      Poista