Puutarhalehdet inspiraation lähteenä ja arvonta!

Puutarhalehdet ovat yksi suurimmista inspiraation lähteistä kun mietin tai suunnittelen jotain uutta. Eikä aina tarvitse olla edes suunnittelemassa kun jokin mukava idea tulee vastaan lehden sivuilla. Innostuksen alkutaipaleilla tilasin Kotipuutarha -lehden ja sen tilaus jatkuikin useamman vuoden. Minulle on tullut myös OmaPiha - ja ViherPiha-lehdet, näistä jälkimmäinen viime vuoteen saakka. Kaikkiin olen ollut ihan tyytyväinen ja jokaisesta olen saanut hyviä vinkkejä sekä todella hyödyllistä tietoa mm. kasvatusohjeita ja lajiketietoutta. 

Irtonumeroita olen ostanut puolestaan ulkomaisista lehdistä. Osa on jo vanhoja, mutta niin vain niistäkin löytyy muka jotain uutta joka selaamiskerralla! Nämä ovat niitä aarteita, joita tuskin hävitän koskaan, sillä asiat näissä eivät vanhene. 





Keväällä kun puutarhakuume alkoi hiljalleen nousta, tutkailin eri lehtivaihtoehtoja. Täällä blogistaniassakin vilahteli muutamia päivityksiä ulkomaisista lehdistä, joten päädyin sitten tutkimaan niitä minäkin. Aikani vertailtuani eri lehtien sisältöjä päädyin tilaamaan maaliskuussa englantilaisen Gardener´s World -lehden.  Odotus on ollut melkein sietämätön kunnes muutaman sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen ensimmäinen lehti saapui viikko sitten! 







Mikäli olette seuranneet BBC:n Gardener´s World -puutarhaohjelmaa niin tässä lehdessä esiintyvätkin ovat tuttuja. Monty ja Alan ovat molemmat suosikkejani♥

Ensimmäisen saamani lehden perusteella olen tyytyväinen valintaani. Tätä ihanuutta on tiedossa vielä 11 numeron verran :) 
 Ja jotta sinullakin olisi mahdollisuus tutustua tähän lehteen ja muodostaa oma mielipiteesi niin laitetaanpa pystyyn arvonta! 
 Vastaamalla seuraaviin kahteen kysymykseen olet mukana Gardener´s World heinäkuun numeron arvonnassa, sillä minulle toimitettiin 2 kpl kyseistä lehteä. 

1. Luetko puutarhalehden kannesta kanteen vai sieltä täältä pääasiassa kuvat katsellen? 
2. Hyödyllisin ohje minkä olet lehdestä saanut tai paras idea jonka olet toteuttanut omalla pihallasi/parvekkeellasi?

Aikaa vastailla ja osallistua lauantaihin 5.8. saakka. 

En edellytä lukijana olemista, mutta laitathan yhteystietosi kommenttikenttään, jotta lehti tulee myös perille. Kaikki osallistuvat tuolla yhdellä kommentoinnilla eli yhdellä arvalla. Jään innolla odottamaan vastauksianne!

ONNEA ARVONTAAN JOKAISELLE TASAPUOLISESTI!
 

9 kommenttia

  1. Kiva kun sinulla on tuollaista luettavaa😍👌 puutarha ohjelmat on mukavaa katseltavaa..Kun ammattilaiset on asialla niin se työnjälki on ihan uskomattoman hienoa!! Itsellä tulee kyllä selattua lehdestä mielenkiintoiset jutut ja sitten kuvia on kiva katsella😊Kaunista Kesäiltaa sinne🌹

    VastaaPoista
  2. Itse luen aina puutarhalehdistä minusta sillä hetkellä mielenkiintoisimmat jutut. Palaan lehtien pariin myöhemmin monta kertaa, ja aina löytyy jotain "uutta".
    Paljon ohjeita, ideoita ja inspiraatiota olen niistä saanut. Parhaita ei tule mieleen. :)

    VastaaPoista
  3. Minä luen puutarhalehdet kannesta kanteen, hyvin tarkasti. Vaikea sanoa, mikä on paras/ tärkein juttu, mitä olen toteuttanut puutarhassani. Ehkäpä se on nuo kasvatuslaatikot...

    VastaaPoista
  4. Minä olen tilannut vuoronperään milloin mitäkin suomalaista puutarhalehteä, vaan nyt alkoi kiinnostaa ulkomaisetkin. Osallistun siis oikein mielelläni arvontaan. :) Luen aina puutarhalehdet kannesta kanteen, ja joka jutusta löytyy yleensä jotain pohtimisen aihetta. Parhaita ideoita on varmaankin löytynyt eri kasvilajeista ja -lajikkeista kertovista jutuista, ensimmäisenä tulee mieleen eri kärhölajikkeita esitellyt juttu. Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
  5. Suomalaiset puutarhalehdet luen kannesta kanteen... useaan kertaan.
    Ruotsalaisia puutarhalehtiä olen silloin tällöin ostanut. Ihania ideoita niissäkin. Englantilaisiin en ole tutustunut, mutta nuo Alanin puutarhaohjelmat tv:ssä ovat mielenkiintoiset. Puutarhaunelmia - ohjelmasta pidän eniten. Siinä esitellään puutarhoja, jotka muotoutuvat vähitellen ja ovat kaikki persoonallisia. Taisi olla jostakin puutarhalehdestä napattu idea nuo pihamme kohta 10 vuotta vanhat kasvatuslaatikot. Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  6. Onpa kivan näkönen lehti, Alanin ohjelmaa oonki seuraillu Areenasta tämän kesän, tekevät kyllä tosi ihania pihoja!
    Harvemmin tulee luettua lehtiä ihan kannesta kanteen, pääasiassa selailen ensin ja kuvien perusteella luen sit juttuja kokonaan jos joku sytyttää 😉 vinkkejä tulee kyllä kateltua paljonki mut en oo tainnu suoraan mitään ideaa tai ohjetta niin ottaa, tykkään tehä omalla tyylillä, niin että täällä pihalla jotenki näkyy se omaleimaisuus. 😊

    VastaaPoista
  7. Uuden lehden luen yleensä kannesta kanteen, jo luetuista luen sitten joskus mielenkiintoiset jutut uudestaan. Ulkomaisia puutarhalehtiä en ole lukenut, niistä saisi varmaan erilaisia ideoita.
    Blogissani olisi sinulle myös haaste.

    VastaaPoista
  8. Joskus olen tilannut sekä Viherpihaa ja Kotipuutarha-lehteä, mutta siitä on jo aikaa. Saatan ostaa silloin tällöin irtonumeroita, mutta olen pysytellyt kotimaisissa lehdissä. Nykyään etsin ideoita enemmänkin pinterestistä, josta englanninkielisillä hakusanoilla löytyy vaikka mitä.
    Toivottavasti vielä ehdin osallistua arvontaan. Nykyään käyn tosi harvoin täällä blogimaailmassa.

    VastaaPoista
  9. Puutarhalehtiä tulee luettua paljon mielenkiintoiset artikkelit ja kauniit inspiroivat puutarhakuvat kiinnostavat. Seuraan myös puutarhaohjelmia silmä kovana joista tällä hetkellä (idolini) Alan Titmarshin sarja ihan must. Löysin tänne kun etsin uusia puutarhaideoita omaan blogiini. Täältä löytyykin paljon kiinnostavaa luettavaa joten tulin ja jäin. Terkuin Katja https://paleredrose.blogspot.fi Tervetuloa visiitille!

    VastaaPoista