Saanko esitellä : Kirsikkapuupenkki

Tekaisinpa sitten pihaan uuden kukkapenkin! No, tekaista on ehkä hieman liian nopea ilmaisu tälle pari kuukautta kestäneelle projektille...
Sattuipa niin somasti tässä alkukesästä, että mies ovelasti syötti minulle ajatuksen uudesta istutusalueesta. Meillä on tuossa ulkovaraston ja talon välissä kasvanut kolme ´Tammelan Kaunotar´-pihasyreeniä. Ne istutettiin aikanaan näkösuojaksi kun pensasaita oli vielä varsin matala. Sittemmin aita kasvoi täyteen mittaansa ja syreenien alkuperäinen tehtävä menetti merkityksensä. Syreenit saivat kasvaa kaikessa rauhassa tarhurin myllertäessä tontin toisella reunalla vuosikaudet. 


Tänä kesänä syreenien kukinta oli aikaisempia vuosia komeampaa. Liekö aavistaneet tulevan ja antoivat parastaan? No aikansa kutakin, sillä ajatus uudesta penkistä alkoi houkutella aina vaan enemmän. Niinpä laitoin facebookin kirppisryhmään ilmoituksen, että saa käydä kaivamassa kunhan lupaa antaa hyvän kodin. Kaikki varattiin samantien. 

Kun viimeinenkin syreeni oli haettu, pääsin itse asiaan eli penkin perustamiseen. 



Poistin kaikki syreenin juurenkappaleet mitä oli jäänyt jäljelle ja huolella käänsin maan läpikotaisin. Alakuvassa ensimmäinen hahmotelma penkistä. Pari päivää sitä katselin ja totesin ihan liian pieneksi. Siihen ei mitenkään mahtuisi kaikki ne mitä olin suunnitellut istuttavani. Kuvassa esimerkkinä terassihortensia sekä Endless Summer -hortensia. 


 Mieskin oli sitä mieltä että liian pientä ei kannata tehdä, joten eikun lapion varteen uudestaan!


Niinpä aikani nurmeen piirreltyäni alkoi penkin uusi, kookkaampi muoto hahmottua. Tähän jo mahtuisikin jotain! 

Paraatipaikalle pääsi lammen vieressä kituisasti kasvanut kirsikkapuu, jonka mukaan penkin nimesin. Toivon, että tässä olisi sille suotuisampi paikka kasvaa. 


Kirsikan kavereita penkissä on  edellämainitut hortensiat, oman pihan penkeistä siirretyt jaloangervot sekä köynnöshortensia.
 


Köynnöshortensialle ehkä täytyy laittaa jonkilainen tuki myöhemmin, mutta se saa nyt alkuun kasvaa lamoavasti. 


Paikallisella puutarhalla oli kaikki perennat puoleen hintaan ja sieltä kotiutin näitä keijunkukkia tähän uuteen penkkiin. Valikoituivat vain ja ainoastaan värinsä takia ♥ 

Muuta en tänä syksynä aio tähän enää istuttaa paitsi kukkasipuleita kevättä varten. Pitää sitten miettiä mitä muuta laittaa. Nythän nämä ovat pääasiassa syyskukkijoita melkein kaikki, joten jotain tarttee lisätä. Nyt mennään kuitenkin tällä setillä ensi kevääseen saakka.

14 kommenttia

  1. Unelmapaikka istuttaa kukkasipuleita kun ei tarvitse varoa juuria ja multa on valmiiksi pöyhitty. Eiköhän kirsikka viihdy uudessa paikassa, ei ne aina ole niin ronkeleita siirrosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuonne on mukava upottaa osa noista parista sadasta sipulista :D
      Toivomme kirsikalle menestystä uudella paikalla, sillä olisi mukava saada siitä joskus satoakin!

      Poista
  2. Meikälääne täälä lukoo tekstiä silimät pyäriänä, että alunperin miähen irea?!?! Meillä isäntä vaa toppuutteloo tai ainaki yrittää :D
    Ny onki talavella kiva miättiä loppuja istutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo miehenpuoli on päässy tässä yllättämään minutkin ideoillaan! Se alkaa olla kohta yhtä höperö pihan suhteen kuin minäkin!
      Luulen kyllä, että talvella voipi iskeä idealla tai muutamalla penkin istutusten suhteen ;)

      Poista
  3. Miehesi on aarre! Meilläkin jarrutellaan kummasti mun visioiden äärellä. No ehkä ne on vähän suureellisia... jalat maassa eläminen tulee tutuksi, kun on ihan oma jarru puutarhapuuhiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se helpottaa tätä harrastamista jos saa siihen puolisolta tuen, vaikka hänkin joskus jarruttelee villimpiä suunnitelmia :)

      Poista
  4. Voi vaan kuvitella kuinka kauniilta tuo penkki näyttääkään ensi kesänä!! Sinulla on sitten aarre miehenä:)♥ Oikein hyvää syksyistä viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aarteen omistan ♥ toivottavasti talvi on suotuisa kasvien kannalta ja pääsee nauttimaan tuosta uudestakin penkistä. Mukavaa syksyn jatkoa sinullekin!

      Poista
  5. Uuden istutsalueen tekeminen on mukavaa, suunnittelu ja kasvien hankinta.. ja mikä sen mukavampaa, kuin odottaa tulevaa kesää, miten uusi penkki pääsee kukoistamaan. Jaloangervoja minäkin aina jaan ja siirtelen uusiin istutusalueisiin, kun ovat niin helppoja ja näyttäviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin kyllä hurjasti uuden perustamisesta! Pitäisi vaan aina muistaa, että sitä on sitten hoidettavakin jatkossa;) Tuntuikin vähän hassulta, että sai penkin melkein täytettyä omilla kasveilla.

      Poista
  6. Hyvännäköinen alue tuli ja hyvä kun suurensit. Ainahan niistä pakkaa tulemaan liian pieniä. Minä en olis raaskinut antaa noin komeita syreeneitä pois.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän mietin, että olisiko pitänyt tehdä vielä isompi, mutta jos siltä keväällä tuntuu niin laajentaa sitten vielä. Ei tuo syreenien antaminen itsellekään ihan helppoa ollut, mutta onneksi ne saivat uudet kodit.

      Poista