Vertikaalinen puutarha ja e-kirja vinkki

Enää vajaa viikko pääsiäiseen ja kolme kuukautta juhannukseen! Kevät on siis ihan kulman takana tai ainakin pitäisi olla. Silti meillä on satanut viime päivinä lunta. Ennestään sitä on n. 70 cm vahvasti jokapuolella pihaa ja mun puolesta riittäisi jo! 
Tämän lumitilanteen takia en ole kiirehtinyt siemenkylvöilläkään, vaikkakin tomaatinsiemeniä ostin jo pussillisen uusia. Entisiäkin toki olisi, mutta teki mieli vähän uusiakin 😊 
Monella taimikasvattajalla on jo täysi pöhinä päällä siementen ja taimien kanssa. Osalle homma voi olla ihan uutta ja mietityttää se, että mitä kasvattaisi ja miten kasvattaisi. Siihenpä minulla on vinkata vähän apuja. 

Pääsin tutustumaan blogiyhteistyön merkeissä ihan uuteen e-kirjaan nimeltä Puutarhan ja parvekkeen hyötykasvit ja trendit

Ebook viljelykasvien-ja-suuntauksia-for-puutarha ja parveke 

Kirjassa esitellään kymmenen helposti kasvatettavaa hyötykasvia puutarhaan tai parvekkeelle. Lisäksi tutustutaan luonnonmukaiseen puutarhanhoitoon sekä opetellaan rakentamaan vertikaalinen puutarha. 
Kirja on puutarhaharrastusta aloittavalle oiva tietopaketti, jossa läpikäydään perusasiat suunnittelusta aina kasvualustan ja kasvien valintaan saakka. Myös pidempään puutarhailua harrastaneelle kirjasta löytyy mielenkiintoisia juttuja. 
 e-kirjaan pääset tutustumaan maksutta tästä

Tuo kirjassakin esitelty vertikaalinen puutarha oli sellainen asia, joka sai omat ajatukset hieman uusille urille. Ihan liian vähän tulee hyödynnettyä kaikkea olemassaolevaa tilaa. Joka kevät tuskailen kasvihuoneessa sitä, että mihin kaikki purkit saa mahtumaan. Istutusallas, lattia ja yksi hyllykkö tulee käytettyä joka sentiltä, mutta entäs huoneen "ilmatila"? 




Amppeleille on olemassa kyllä paikat, mutta silti kasvihuoneeseen saisi sivuseinille lisää hyllytilaa esim. riippuvilla hyllyillä kuten näissä seuraavissa Pinterestistä lainatuissa kuvissa.


Portfolio - 'RHS-Chelsea-flower-Show' : Lucyina Moodie - Interior Stylist




Hanging planter shelves                                                                                                                                                                                 More

Tuota alemman kuvan lautahyllyä voisin kyllä tulevana kesänä kokeilla. Lautaa löytyy kyllä omasta takaa ja terrakottaruukkuja olen hamstrannut vuosien varrella useita. Nytpä pääsisivät käyttöön nekin, jotka tuolla varaston hyllyä lämmittelevät. 

Toinen paikka missä tätä vertikaalista puutarhaa voisi toteuttaa on tuo uusi pergolaseinä. Pihan puolella kasvaa säleikkövilliviiniä sekä köynnösruusuja, mutta terassin puolelle voisi lisätä muutamia ruukkuja ja niihin riippuvia kukkia tai köynnöksiä. Niiden taustana olisi sitten tuo upea viherseinä. 

 Miten sinä maksimoit käytettävissä olevan tilan? 

Tällaisissa ajatuksissa kohti pääsiäisviikkoa

P.S. Tiesitkö että Klingel tarjoaa verkkokaupassaan muotia kaiken ikäisille ja -kokoisille? Vaatteiden ja asusteiden lisäksi valikoimassa on kaikenlaista kivaa kotiin ja sisustukseen, puutarhaa unohtamatta. Verkko-ostoksille pääset tästä 😉


 

13 kommenttia

  1. Lunta löytyy, eikä oo kiirus mihinkää, siksi onki aikaa kehitellä uusia juttuja pihalle. On kans kehitteellä joku seinäjuttu terassille. Tuahon teirän perkoolahan sellaane sopiiski mainiosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kevätpuoli talvesta on oikeastaan aika petollistakin aikaa. Tarhuri alkaa heräillä talviunesta ja kaikenlaiset pihaideat valtaa ajatukset...:)

      Poista
  2. Juuri nyt on se hetki vuodesta, jolloin todella kaipaan lisäneliöitä kaikille taimille. Ilmatilan hyödyntäminen on hyvä idea, samoin tuo lautahylly alkoi kiinnostaa. Minulla on vanhat a-tikkaat, jonka olen todennut kivaksi pienten ruukkukasvien säilytypaikaksi😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neliöt tulee kyllä aika usein vastaan tässä taimikasvatusvaiheessa. Minä myös peukutan kierrätykselle, sillä siinä on vain mielikuvitus rajana :)

      Poista
  3. Kuistille minin pitäisi saada keväisin lisätilaa tallille. Silloin tuollaiset riippuvat hyllyt olisivat oikein hyvät! Täytyy laittaa mietintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Pinterestistä noita ideoita löytyy vaikka mitä ja minkälaisia. Se on aika vaarallinenkin paikka 😉

      Poista
  4. Tuollaista samantapaista roikkuvaa hyllyä olen ajatellut sisälle taimikasvatukseen. Saisi kaiken ikkunatilan hyötykäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi kyllä kätevä! Keittiön ikkunalle sopisi myös hyvin jos laittaisi yrttejä kasvamaan 😊

      Poista
  5. Tosi hienot nuo lautahyllyt! Korkeuserot kyllä lisäävät näyttävyyttä. Hyvää pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein lattiatilasta hyödynnetään joka neliö, mutta ei tulekaan ajatelleeksi tilan hyödyntämistä korkeussuunnassa. Noille lautahyllyille ehdinkin jo miettiä kaikenlaisia ulkonäköjuttuja: köysien paikalla voisi olla kettinkiä ja lautaosat voisi käsitellä petsillä tms. Toisaalta vanha harmaantunut lautakin olisi kivan näköinen..
      Kivaa Pääsiäistä sinulle!

      Poista
  6. Kiva yhteistyö, onnea siitä♥ Tuo e-kirja kuulostaa oikein hyvältä, pitääkin käydä tutustumassa siihen tarkemmin..minä kun olen niin tumpelo "puutarhuri" että kaikki apu on tarpeen:) Tuo lautahylly on kyllä kätevä! Mukavaa pääsiäisviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa käydä lukemassa tuo kirja, sillä siinä oli oikeasti hyviä juttuja ihan jokaiselle tarhurille :) Leppoisaa Pääsiäistä sinulle ♥

      Poista