Istutusalueen siistiminen

Mennäänpä ajassa vähän taaksepäin. 
Eräänä toukokuun viikonloppuna päätin tarttua härkää sarvista ja puhdistaa lammen takana olevan istutusalueen. Se on ollut huonossa jamassa jo pari kesää ja viime kesän jäljiltä mm. vuohenputki oli päässyt rehottamaan holtittomasti. Unohdin ottaa kuvan lähtötilanteesta ja ehkä hyvä niin. Tässä kuitenkin pieni maistiainen: 


Vuohenputkea, tarhakalliokieloa ja jotain kellokukkaa, joka on kyllä ennemmin rikka kuin kukka. 
Nostelin kaikki ylös ja puhdistin koko alueen juurista niin hyvin kuin se on mahdollista. Lisäksi lapioin vanhaa maata kerroksen pois. 


 Kiven edessä kasvavat kuunliljat oli ainoat kasvit jotka sai jäädä paikoilleen. Toisen omenapuun runkoa pitkin kasvaneen alppikärhönkin poistin kokonaan. 


Penkkiin tuotiin auton peräkärryllinen uutta multaa. Teimme sen itse. Kaivoimme metsäpalaltamme turvemultaa, johon sekoitimme hiekkaa ja kalkkia. Multa lannoitettiin vielä y-lannoksella. 
 

Tällekin alueelle pitäisi tehdä nyt istutussuunnitelma. En muka ole ehtinyt, mutta se ehkä korjaantuu parin päivän päästä alkavalla lomalla. Kuunliljoja uudelleenistutin takaisin kun niitä jaoin pienemmäksi. Hyvin ne ovat ainakin lähteneet uudessa maassa kasvamaan! 




Vähän suunnittelin tuohon kiven taakse kotkansiipisaniaista, sillä se on päässyt leviämään vähän liikaakin tuolla Omenapuupenkissä. 
Lumikärhö voisi olla upean näköinen kiivetessään tuon kiven päälle ja peittäen sen valkoisilla kukillaan ♥ 
Tarhavarjohiippa puolestaan peittäisi nopeasti ja sen punertava lehtien väri keväällä ja syksyllä toisi hieman väriä istutukseen. 
Varjoyrttiä kasvaa tuolla Omenapuupenkissä ja sitä voisi levittää myös tänne tuomaan korkeusvaihtelua.

Näitä siis suunnittelin, mutta tällaista sinne istutin: 



Kärkkäisellä oli poistossa paahteesta kärsineitä kasveja ja bongasin sieltä nämä hortensiat. Olivat niin kauniin punaisia, että pakkohan ne oli kotiuttaa. Tuonne koristeomppujen alle ne sitten istuttelin. Katsotaan miten selviävät talvesta. Ainakin viime kesäinen on hyvin talvehtinut ja kasvanut tuolla Kirsikkapuupenkissä. 

Alennusmyynnistä ostin tähän penkkiin vielä kaksi aika isoa tarhavarjohiipan ruukkutainta. Jaoin molemmat vielä kahtia, joten sain tuplasti taimia. Aika näyttää miten menestyvät tuolla paikalla. Istutin sekaan vielä muutaman kukkasipulin; tulppaaneja ja narsisseja. Nyt se saa olla rauhassa ensi vuoteen asti.  
 

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

12 kommenttia

  1. Siirsitkö kielot vai hävitit? Minulla kasvaa kalliokieloa omassa pihassa puutarhan ulkopuolella. Olen kerran yrittänyt siirtää sitä mutta ei onnistunut. Mietin onko vaikea saada kasvamaan vai oliko vain huonoa tuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirsin osan samaan paikkaan ja osan toiseen penkkiin. Aiemminkin olen siirtänyt ja saanut kyllä menestymään. Yritähän vain uudestaan!

      Poista
  2. Kuunliljat sopivatkin hyvin tuohon siistitylle alueelle kiven kupeeseen. Ne pärjäävät myös mainiosti kamppailun montaa rikkaruohoa vastaan. Hyvät kasvivalinnat alueelle muutoinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Kuunliljat on viihtyneet tässä niin hyvin, että niiden paikka oli ehdottomasti selvä. Tässä on sopiva puolivarjo, mitä ei oikein muissa penkeissä meidän pihalla olekaan.

      Poista
  3. Se kellokukka oli varmasti vuohenkello. Tosi viheliääne hävitettävä. Toivottavasti onnistuutta. Siinonki ny kivat kasvit, jokka rehevöötyyvät nopiaa peittäen multapinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se, vuohenkello! Enpä usko onnistuneeni sen hävittämisessä lopullisesti sillä sitä puskee vähän joka puolelta pihaa. Ehkä kuitenkin vähän hillitsi leviämistä...

      Poista
  4. Tuo vesi on kyllä niin rauhoittava elementti, olisipa omallakin pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä pois antaisi ja suosittelen jokaiseen pihaan ainakin jossain muodossa :)

      Poista
  5. Tekee niin hyvää siivota joku pihan ongelmakohta! Onhan tuossa ollut urakka, mutta lopputuloksena on paljon uutta istutustilaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee! Ja se että kädenjäljen näkee heti, sehän se vasta palkitsevaa onkin :) Puhtaalta pöydältä on aina mukava lähteä suunnittelemaan ja istuttamaan uutta.

      Poista
  6. Kivan näköinen istutusalue ja vielä reilun kokoinenkin. Hortensia on upean värinen ja kuunliljat sopivat aina kauniisti kivien ja veden kanssa yhteen. Hyvät kasvivalinnat muutenkin. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Voihan se olla, että ensi kesänä joutuu jotain vähän muokkaamaan kun näkee miten kasvit lähtee kasvamaan. Toivottavasti kaikki selviää talvesta, millainen siitä sitten tuleekaan:)

      Poista