Viherkasvien lisääminen jakamalla ja pistokkaista


Muutama viikko sitten alkoi viherpeukaloa kutkutella siihen malliin, että jollekin oli alettava. Niinpä kannoin kaupasta kotiin muutamat multapussit ja aloitin jo multien vaihdot viherkasveille. Osa kasveista olikin jo hieman kärsineen näköisiä ja kaipasivat kovasti uutta voimaa. 

Useimmat kauppojen viherkasvit on istutettu turpeeseen, joten mullanvaihto olisi hyvä tehdä heti kotona. Syksyllä kun päivä lyhenee niin kasvien vedentarve vähenee. Jos kasvi on istutettu turpeeseen tulevat sen huonot puolet esille. Turve nimittäin pysyy pitkään liian märkänä, jolloin on vaara että juuret mätänevät. Jos se puolestaan pääsee kastelujen välillä rutikuivaksi, on sen uudelleen kostuttaminen vaikeaa. 

Nämä siemenestä viime vuonna kasvatetut klementiinit olivat tehneet jo komeat juuret. Niille vaihdoin mullan ja istutin ne isompiin ruukkuihin.


 

Sieltä jo pohjarei'istä juuret kasvoivat ulos ja olihan tuo melkoinen sykkyrä kun ruukun poisti! Tässä oli kaksi taimea kietoutuneena toisiinsa ja samanlaisena ne istutin uudelleenkin kun yhteiselo näytti sujuvan.



Olin aina ajatellut, että kultaköynnös olisi helpoimmasta päästä viherkasveja, mutta alkoi jo näyttää aika huonolta. Tämä Happy Leaf ei näyttänyt yhtään iloiselta! Lehdet alkoivat kärjistä ruskistella vaikka yritin pitää kosteuden mahdollisemman tasaisena, jopa antaa pinnan kuivahtaa välillä. 

Vaihdoin sillekin uuden mullan ja jaoin kasvin kahteen ruukkuun. Jospa se siitä vähän piristyisi ja lopettaisi murjottamisen. Ostin tämän ihan alkuvuodesta ja multa oli aika turvemaista ja haperoa, joten olikin hyvä vaihtaa parempaan.





Verkkomaija otti mallia tuosta kultaköynnöksestä ja alkoi murjottamaan. Senkin lehdet vaihtoivat väriä vihreästä ruskeaksi ja ehdin jo todella huolestua. Ruukku oli ihan täynnä juuria, joten siinä ehkä syy moiseen. 




Varovasti erottelin juuristoa, että sain vanhan mullan ravisteltua pois. Sitten vaan istutus isompaan ruukkuun ja uuteen, ravinteikkaampaan multaan. 

 

Vuosi sitten ostin tämän amerikanmuorinkukan sen kauniiden lehtien takia. Se on viihtynyt hyvin ja kasvanut pituuttakin kovasti. Nyt päätin kuitenkin latvoa sen ja ottaa lehtipistokkaita. 

 

 

Nipsaisin kaksi pisintä latvaa poikki niin, että sain niistä molemmista vielä kaksi pistokasta. Pistokkaat katkaisin juuri lehtihangan yläpuolelta ja niin, että niihin jäi jonkin verran vartta jokaiseen.



 

Yhteen ruukkuun istutin kaksi samaan ja loput kaksi omiinsa. Katsotaan miten onnistuu, sillä en ole aiemmin tällä tavalla lisännyt kasveja. Tosin en ole tainnut muutenkaan huonekasveja lisäillä muuta kuin kiinanruusua vesilasissa juurruttamalla. Olisikin hienoa, jos nämä lähtisivät kasvamaan kunnolla, sillä tämä muorinkukka on niin kaunis ♥

 


 


Nyt kun mullanvaihdosta on kulunut jo muutama viikko olen varovasti alkanut lannoittaa kasveja. Käytössäni on Biolanin Ravinneneste, joka on kasteluveteen lisättävä eloperäinen ravinneliuos ruukkukasveille. Annosteluohjeena kasvukaudelle (helmi-lokakuu) on lisätä 1/3 mittakorkillista Ravinnenestettä litraan kasteluvettä (10ml/litra). Altakasteluruukkuihin annostus on 1/3 mittakorkillista kahteen litraan vettä (5ml/litra) vesisäiliön täytön yhteydessä.

                               


Joko sinä olet vaihtanut mullat huonekasveille? Entä otatko pistokkaita? Kuulisin mielelläni mitkä ovat mielestäsi helpoimmat tavat lisätä sekä varmimmat kasvit eri lisäystavoille :) 

Mukavaa sunnuntaita Sinulle! 


7 kommenttia

  1. Itse en ole vielä ehtinyt viherkasvien kimppuun tänä keväänä. Ilman muuta otan pistokkaita sopivista kasveista :) Sinulla on kivoja kasveja :D
    Kultaköynnöksestä sen verran, että se ei tykkää liika kosteudesta, mieluummin multa saisi välillä kuivahtaa melkein korpuksi ja lehdet vähän vaikka lupsottaa. Olen kerran märännyttänyt kultaköynnökseni ja nyt nyt varon liikakastelua. Talvisydännä kastelen ehkä kerran kuussa. Toivottavasti omasi virkoaa tuosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyy muistaa malttaa kastella maltilla. Onneksi se ei näytä ainakaan huonoa tykänneen mullanvaihdosta, joten ehkä tässä on vielä toivoa :) Jostain olen lukenut, että kirjavalehtiset kasvit on muutenkin hieman oikukkaita verrattuna maatiaissukulaisiinsa. Liekö pitää tässäkin paikkaansa ;)

      Poista
  2. Joillekkin oon mullat vaihtanu tai siirtäny suurempahan ruukkuhun. Lähinnä pelargoonien kimpus oon ollu. Nua kirijavalehtiset kasvit on hianoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vielä pelakuut vanhassa mullassa, joten seuraavaksi niiden kimppuun :)

      Poista
  3. Huonekasvit on täälläkin jo käsitelty. Suurimmalta osalta kaivoin vain pinnasta sen verran vanhaa multaa pois kun sain ja laitoin lannoiterakeita ja uutta multaa tilalle. Osan istutin suurempaan ruukkuun, mutta yhdeltäkään en puhdistanut kovin tarkkaan vanhoja multia pois.
    Olen lisännyt pistokkaista lähinnä kesäkukkia ja murattia, kun ei noita huonekasveja kovin montaa ole eikä lisää mahdu. Harrastan itse ainoastaan suoraan mullassa juurruttamista ja hyvin ovat kaikki kasvit juurtuneet. Varmin kasvi juurtumaan on varmasti rahapuu. Minulta irtosi rahapuustani viime kesänä yksi lehti, joka unohtui ruukun pinnalle köllöttelemään. Kun syksyn tultua alkoi huonekasvien hoito muistua mieleen enemmän, huomasin lehden juurtuneen ja alkaneen kasvattaa jo uutta pientä versoakin. Mullanvaihdon yhteydessä erotin taimen omaan ruukkuunsa lasten hoivattavaksi ja katkaisin sille kaveriksi yhden väärään suuntaan kasvavan latvan. Sekin varmasti juurtuu pian, jos kerta yksittäinen irronnut lehtikin juurtui ihan omin avuin ja vielä kesähelteellä, jolloin aurinko välillä porotti suoraan ruukun pinnalle ja kasteluväli saattoi olla kolmekin viikkoa.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoimmille kasveille kuten kiinanruusut olen myös vaihtanut vain pintamullat. Toki jossain vaiheessa täytyisi sitten uusia koko kasvualustakin, mutta toistaiseksi ovat voineet hyvin noinkin. Pistokaslisäys on kyllä mielenkiintoista puuhaa ja pitäisi sitä harrastaa enemmänkin :)

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista