Ihanat asterit ♥

Leikkokukkapuutarhan tulevia kukkasia miettiessäni mieleen ensimmäisenä tulivat ihanat asterit. Olin talvella nähnyt kuvia upeista kimpuista, joissa oli Chamois Turm lajiketta ja niitähän oli saatava. Sopivasti osui kohdalle ruotsalaisen Impectan tarjouskin, ota 3 maksa 2. Tilasin sitten kuutta erilaista lajiketta =D





Vuosia takaperin olen kasvattanut astereita ja muistikuva oli, että helppoja kasvatettavia olivat. Ihan oikein muistin! Laitoin siemenet multaan ja osan turvenappeihin. Kylvöastiat peitin muovipusseilla ja nostin takan päälle lämpöön. Itivät ihan muutamassa päivässä. 







Parisen viikkoa saivat kasvaa kylvöalustassa ennen kuin koulin omiin purkkeihinsa. Taimia onkin nyt varsin runsaasti tulossa, sillä laskin yhteensä 96 purkkia astereita =D. Ehkä lähti vähän lapasesta, mutta toisaalta paljon kanssa pärjää kyllä vai miten se meni...

Nyt tuosta koulimisesta on kulunut jo pari viikkoa ja taimet näyttää aika komeilta. Osa lajikkeista on kasvanut huomattavasti isommaksi kuin toiset. Silvery Blue on selkeästi rotevakasvuisin näistä Impectalta tilatuista. Chamois Turm tulee hyvänä kakkosena. 







Mikäli sää on suotuisa pääsen istuttamaan nämä ulos kesäkuun alkupuolella. Osa tulee varmaankin ruukkuihin, mutta suurin osa on tarkoitus kasvattaa penkissä. 

Kasvuolosuhteiltaan asteri tarvitsee runsasravinteisen maan ja riittävästi kastelua. 
Asterin kukinnot ovat kerrottuja ja suuria, jopa 10 cm halkaisijaltaan. Kasvi haaroittuu yleensä hyvin ja kukkii pitkään, heinäkuun alusta pakkasiin saakka. Leikkokukkana se on erityisen kestävä ja siksipä se olikin yksi niistä kukista, jota leikkokukkapuutarhaani halusin. 

Tässä vielä listattuna esikasvatuksessa olevat asterit: 

  • Chamois Turm
  • Silvery Blue
  • Tiger Paw Chinchilla
  • Princess Patricia
  • Princess White
  • Princess Yellow

Eihän tässä ole enää kuin kuukausi niin päästään nämäkin istuttamaan ulos, toivottavasti! Nautitaan sitä ennen toukokuun päivistä ja hiljalleen heräilevästä luonnosta. Mukavaa Vapunpäivän iltaa juuri sinulle! 

10 kommenttia

  1. Asterit on ihania! Minäkin laitoin jotain vanhoja siemeniä multaan, mutta ei niistä ole tainnut itää yksikään. Tälle kesälle en taida enää ehtiä kasvattamaan uusia. Ensi vuonna sitten. Leikkokukkapuutarha on ollut minullakin pitkään haaveissa. Nyt, kun mökkipihamme alkaa olla siinä kunnossa, että sinne pääsee tekemään istutuksia, täytyy miettiä hyvää paikkaa leikkokukkapenkille. Toteuttaminen jäänee ensi vuoteen, kun tälle kesälle on jo niin monta muuta suunnitelmaa. Odotan mielenkiinnolla, minne päädyt perustamaan oman leikkotarhasi ja millaisia kimppuja pääset luomaan. Tuo 'Chamois Turm' on älyttömän söpö. Täytyypä laittaa lajikenimi muistiin. Aurinkoista toukokuuta ja onnea leikkokukkapuutarhallesi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Topakasti ovat kyllä kasvaneet. Toivottavasti leikkotarha onnistuu ja pääsen tekemään himoitsemiani kimppuja :)

      Poista
  2. Tosi hyvältä näyttävät asterin taimesi, saat noista kauniin kukkaloiston. En ole itse kasvattanut astereita, pitää muistaa jatkossa tämäkin vaihtoehto. Kauniita kukkia on niin paljon :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivinen yllätys on asterien kasvu ollut itsellekin ja tuskin maltan odottaa niiden kukintaa!

      Poista
  3. Sinulla on komeat taimet ja kukintaa on luvassa paljon. Minä olen ostanut joskus torilta näitä maljakkoon. Ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Asterit on kyllä kauniita ja lopulta aika helppoja kasvatettavia.

      Poista
  4. Tosi hyvin kasvavat. Omani kituvat jostain syystä, siemenet kyllä olivat viime vuotisia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei vanhemmat siemenet itäneet ollenkaan. Jännä miten näissä niin tarkkaa ja jotkut muut lajit saattaa itää monen vuoden vanhoista siemenistä.

      Poista
  5. Hyvän näköiset asterin taimet ja ihanat lajikkeet! Minullakin on tänä vuonna muutama asteri tulossa mutta ei sentään ihan noin paljoa :D Saat kyllä kunnon leikkokukkapenkin noista. Tsempit taimille ja aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli taas sellainen keväthullaantuminen että lähti vähän laukalle näiden kanssa! Asterit kun ei ole ainoita leikkoja mitä tässä olen siemenestä kasvattamassa... =D

      Poista