Eukalyptuksen kasvattaminen siemenestä osa 2

Tammikuussa kirjoittelin eukalyptuksen kylvökokeilusta. Siemeniä oli kahta eri lajiketta Baby Blue ja Polyanthemos. Molempien kylvökset iti alkuun nopeasti ja itämisprosenttikin oli korkea. Olin ihan että vau! Mitä kaikki puheet kasvatuksen haasteista oikein olikaan? 

Sehän kyllä selvisi sitten aika nopeasti. Ensinnäkin itämisen jälkeen kasvu tuntui pysähtyvän kokonaan. Yksi toisensa jälkeen pikkuruiset taimet nuupahti ja kaikki tuntui kuolevan käsiin, vaikka miten yritit hoitaa ja huolehtia. 

Lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vain kolme tainta selvisi, yksi Baby Blue ja kaksi Polyanthemosia. Näitä taimia olen nyt vaalinut ja hoivannut parhaani mukaan. Reipas viikko sitten istutin ne isompiin ruukkuihin ja siirsin kasvihuoneeseen. Hitaasti nämä kyllä kasvaa! 





Yhteenvetona eukalyptuksen kasvattamisesta voin todeta, että haastavaa on sekä yllättävän hidasta. Kuitenkin onnistuessaan erittäin palkitsevaa. Joinain vuosina siemeniä on ollut vaikea saada, mutta tänä vuonna niitä oli tarjolla useammassa paikassa. Ostin omani Siemenvesalta sekä Kukkatarhureilta. Siemeniä jäi vielä, joten aion kyllä kokeilla ensi keväänä uudestaan.

Syksyllä ollaankin sitten uuden haasteen edessä kun nämä pitäisi saada talvetettua. Hyviä vinkkejä siihen otetaan vastaan :) 
 

5 kommenttia

  1. Tuata ei oo koskaa tullu eres miälehen kasvattaa. Olishan se hianua saara kimppuuhin omat eukalyptukset. Ohan nua kolome paremmin ku ei mitää. Mulla meni ainaki nelijät siämenkasvatukset 100% mönkähän. Hoksasikko jotaki kasvatukses, minkä teet ens vuanna toisin paremman tuloksen saavuttamiseksi vai olikohan säkästä tai siämenten laarusta kiinni. Onnia jatkokasvatuksehen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tuurilla näissäkin asioissa mennään. Samanlaiset lähtökohdat oli kaikilla ja samaan tyyliin hoidin ja silti kävi näin. Ehdottomasti aion kokeilla ensi keväänä uudelleen. Paljon muuta ei sitten tullutkaan kasvateltua tälle kesälle.

      Poista
  2. Heippa! Kiva kuulla että eukalyptukset lähtivät kasvamaan vaikka työläs prosessi oli. Olen itse pohtinut josko lähtisin ensi kesäksi kokeilemaan samaa. Itsekin haaveilen leikkokimppuihin hyödyntämistä. Kokeilitko käyttää esikasvatuksessa kasvilamppua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kannattaa kyllä kokeilla, vaikka mun kokeilu ei onnistunutkaan ihan niinkuin olin ajatellut. Laitan itsekin tammikuussa uuden satsin kasvamaan. Mulla oli kyllä kasvilamppu, mutta vain yksi ja sen alla muitakin taimia.

      Poista
  3. Thank you for being a hub of practical knowledge and wisdom.

    VastaaPoista