Pihakierros ja taimitilaus

Muutama viikko sitten tilasimme äidin kanssa kimpassa taimia. Viime viikolla ne vihdoin tulivat. 
Meille kotiutui 10 kpl jaloritarinkannuksia.


Näistä muutaman taimen kunto hieman arvelutti, mutta katsotaan josko virkistyisivät kun pääsivät multiin. 
Tämä oli sellainen sekoitus erivärisiä Magic Fountain -ryhmän ritarinkannuksia. Kuvaston tekstin mukaan ei tarvitse tuentaa, kasvaa n. 80cm korkeaksi. Nämä olisi tarkoitus istuttaa tuonne sivupenkkeihin taustalle. Jotain perussinistä ritarinkannusta siellä jo kasvaakin ja viime kesänä hankin pari valkoista ja yhden vaaleanpunaisen. 

Pihalla näyttää aika karulta vielä. Pääsiäisen aikaan sain siistittyä kaikki istutusalueet ja siivosin kasvihuoneenkin. Nyt saisi ilmat lämmetä, jotta alkaisi vihertää kunnolla. 

 Sinivuokko, krookukset ja kevätkaihonkukka jo kukkivat. Ylhäällä keskellä kuolanpionin muhkeat alut! Eivät syksyllä paleltuneetkaan, vaikka niin pelkäsin. 

Oikeassa yläreunassa tähkäliljan alut. Tämä on ollut viime kesästä asti tuossa purkissa, odottaen lopullista sijoituspaikkaansa. Mulle ihan uusi tuttavuus, mutta kun tuossa nimilapussa luki kukanväriksi lime niin se matkasi kaupasta meille! 

Oikealla alhaalla kuvassa lumipalloheiden silmut. Komeat on nekin. 
Isossa kuvassa tämän kevään projekti. Kasvit ylös kaikki, totaalinen puhdistus ja uudelleen järjestely. Tähän olisi se suunnitelma pitänyt talven aikana tehdä, mutten saanut aikaiseksi. 
 Täytyy lähteä vaan liikkeelle. Kyllä se siitä muotoutuu matkan varrella. No ei vaiskaan, kyllä pitää jonkinlainen suunnitelma tehdä. Siinäpä sitä seuraavaksi hommaa! 

10 kommenttia

  1. Meillä on kevät aika samoissa! Odottelen yöksi sadetta, kuivuus jo vaivaa ainakin pieniä syksyllä istutettuja taimia (niitä jotka ovat hengissä talven jäljiltä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä olisi pieni sade pahitteeksi. Taisikin ennuste luvata yöksi ja huomisellekin. Kohta meillä pihat vihertää:)

      Poista
  2. Sadetta täälläkin odotellaan, muuten ei kevät kunnolla käynnisty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikein tunnu käynnistyvän. Kylmäksikin meni ainakin täällä meidän suunnalla. :(

      Poista
  3. Paljoa ei ollut satanut, mutta huomasihan tuon eron heti, kyllä vihersi ja komiasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Vielä vähän lisää lämpöä ja auringonpaistetta niin kyllä siitä kevät tulee!

      Poista
  4. Pihakierrokset ovat alkaneet - se on siis kevät! Kumpa pian täälläkin, lunta nakkelee, entiset eivät ole sulanneet pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan auringonpaistetta sinnekin pian, jotta pääset kunnolla sinäkin pihatöiden alkuun :) Kuulin, että hiihtämään teidän suunnalla vielä hyvin päästään..

      Poista
  5. Meille tuli oikein kunnon takatalvi. Maa on valkoinen. Mulle oli kiva yllätys, että viime keväänä siemenistä kasvattamani ritarinkannukset näyttävät nousevan reippaina, jolleivät nyt sitten paleltuneet tuonne lumen sekaan.

    VastaaPoista
  6. Täällä satoi eilen räntää, rakeita ja vettä ja oli todella koleaa! Yöpakkasiakin on ollut useana yönä ja luvattiin vielä eteenkinpäin. Penkeissä kuitenkin näkyy elämää ja se on hyvä se!
    Onpa hyvä että ritarinkannuksesi ovat selvinneet:) Jospa ne eivät ihan vähästä hätkähtäisi.

    VastaaPoista