Eilen saatiin vihdoinkin kunnolla sadetta, kun ukkoskuuro pyyhkäisi illalla yli. Jouduin jo viikonloppuna ja alkuviikosta kastelemaan penkkejä kun näytti menevän niin kuivaksi ja kituliaaksi. Nytkin ukkonen hieman kauempana kolistelee, muttei sada ainakaan vielä.
Kävin kameraa ulkoiluttamassa ja samalla napsin kuvia kukkivista juuri nyt.
Komeimmin kukkivat nämä kaksi värilijaa. Näiden kanssa samaan paikkaan olen aikoinaan istuttanut myös `Stargazer`-liljan, mutta se ei ainakaan vielä näytä kukkivan. Sitä oli 20 vuotta sitten hääkimpussani keskuskukkana ja siksi halusin sitä tuonne penkkiinkin :)
Viime vuonna hankittu tähtililja kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Kukka on hyvin vaatimaton, varsinkin kauempaa. Läheltä katsottuna se näyttää herkältä ja kauniilta. Ja väristä tykkään kovasti.
Tämän päivänliljan kukinto puolestaan on kaikkea muuta kuin vaatimaton. Hän on kuningatar! Lajike on `Rajah`.
Omistamistani neljästä kärhöstä kukkii nyt kaksi. Omenapuuta pitkin kasvava kärhö näyttää rehevöityvän vuosi vuodelta. Ruukussa kasvava `Multi Blue`puolestaan on jaksanut pinnistellä sekin useamman kukan tänä vuonna. Kamera vähän vääristää väriä, oikeastihan kukka on violetimpi.
Jatkuu...
Minäkin ostin tuota tähtililjaa pari taimea alkukesästä. Millaisessa paikassa/maassa se sinulla kasvaa?
VastaaPoistaTähtililja kasvaa omenapuun alla ihan penkin reunalla. Paikalle paistaa aurinko suoraan ehkä puoleen päivään saakka. Kasvualusta on hiekalla parannettua metsänpohja multaa.
Poista