Taimitilaus ja kesäkukka kylvöjen suunnittelua

Ajatukset alkavat väkisinkin kääntyä kohti kesää. Kodin Kukat -taimikuvastokin saapui juuri sopivasti ruokkimaan suunnitelmia ensi kesän kukkaistutuksista. 

Amppeleihin tilasin nyt taas perinteiseksi osoittautuneita pelargoneja. Viime vuonna tein poikkeuksen, ostin verbenaa. Se oli virhe. Tai sitten vika oli kesässä, mutta näyttävyydessä ne jäävät kalkkiviivoille verrattuna pelargoneihin. 
Tänä kesänä amppeleihin tulee siis sekoitus tummanpunaista ´Royal Night´ ja valkoista ´White Glacier`. 




 Tilasin viime keväänä ensimmäisen kerran samasta paikasta verenpisaran taimia. Ne kasvoivat todella hyvin ja olivat loppukesästä kuin pieniä pensaita. Toinen silloin tilaamani lajike oli `Blue Sarah. Sen kukka on sinivalkoinen ja se oli todella hienon näköinen. Harmikseni olin liian hidas niiden sisälle tuomisessa syksyllä ja pakkanen ehti puraista. 
Nyt tilasin tuota samaista lajiketta uudelleen ja yritän olla viisaampi sen kanssa ensi syksynä. 


Tikkaiden ruukuissa on tainnut aina olla pelakuita, mutta nyt tein poikkeuksen. Tilasin niihin punaisia ja valkoisia miljoonakellon taimia. 
Luulisin, että voisi toimia aika hyvin. 


Perennojakin tilasin samalla muutamia lajeja. Lähinnä täydennystä entisten kaveriksi. 
Tarhapäivänhattuja hankin puutarhalta pari vuotta sitten ensimmäisen kerran. Lajike oli silloin `Cheyenne Spirit`. Niistä osan vei ensimmäinen talvi ja niinpä ostin lisää viime kesänä taas pari. Niiden kohtalostahan ei vielä ole tietoa, mutta ennakoin jo vähän ja tilasin niitä lisää. Neljä tainta ei vielä takaa näyttävyyttä, mutta kun siihen lisätään 6 kappaletta lisää niin tilanne alkaakin olla jo toisenlainen :)
Näitä siis tulossa:


Sinisten ja valkoisten jaloritarinkannusten kaveriksi tuonne Syreenipenkkiin tulee  10 kpl ´Magic Fountain` värisekoituksen ritarinkannuksia. 

  
Olihan tuossa kuvastossa vaikka mitä ihanuuksia, mutta yritin (vielä) tässä vaiheessa ajatella järjellä tätä hommaa. Mopo kun ehtii karata käsistä vielä monesti mitä lähemmäs kevättä ja kesää mennään! 

Siemenkylvöjä en ole vielä tehnyt, eikä mulla oikein olekaan sellaista mikä pitäisi näin aikaisin kylvää. Odottelen rauhassa sinne maaliskuulle ja katson sitten, mitä kylvetään jos kylvetään. 

Oikeastaan viime kesänä pääsi itse kylvetty tähtisilmä yllättämään niin positiivisesti, että sitä kai täytyy nytkin laittaa. 

22.7.2015

13.9.2015 
 Samettikukasta on tullut myös yksi suosikkikasvatettava. Keräsinkin talteen siemenet tästä kelta-oranssista sekä kermanvalkoisesta isosamettikukasta. Niitä on saatava ensi kesäksikin. 

Kuten huomaatte, on tarhuri päässyt pikkuhiljaa vauhtiin. Ainakin ajatuksen tasolla. Niin se luonto hoitaa asiat, sillä yksi syy tähän on pidentynyt valoisan aika. Ihanaa!

Ja Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille puutarhaystävät!! Osalla taitaakin olla lomaviikko edessä. No, pari työviikkoa tässä ja sitten pääsen itsekin lomailemaan. Tai miten sen nyt ottaa...
 

16 kommenttia

  1. Ihania kasveja olet hankkimassa. Tähtisilmää en ole kasvattanutkaan. Pistänkin hankintaan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Ihania kasveja olet hankkimassa. Tähtisilmää en ole kasvattanutkaan. Pistänkin hankintaan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Ihania!
    Vielä en ole päättänyt mitä uutta yritän tänä vuonna kasvattaa... ehkäpä jotakin näistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulisipa vain hyvä ja suotuisa kesä kasvatusten suhteen. Tähtisilmää voin kyllä suositella lämpimästi ja samettikukka on myös aika helppo kasvatettava:)

      Poista
  4. Hyvin olet suunnitellut ensi kesän kukkia. Hyviä valintoja varmasti. Kiitos hyvistä vinkeistä. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä Anneli! Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Kauniita kukkia sulle tulossa! Tuo sinivalkoinen verenpisara on ihana, suomen värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpäs onkin Suomen värit:) Isänmaallisuus <3

      Poista
  6. Oletpa päässyt jo hyvin vauhtiin. Sinivalkoista verenpisaraa minäkin ihastelin. Aivan upealta näyttää. Voiko sitä talvettaa? Minä olen huono tilaamaan mitään postimyynistä. Haluan aina itse nähdä mitä olen ostamassa, niin vaatteissa, kuin kasveissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuon verenpisaran pystyy talvettamaan. Minä vain en nyt siinä onnistunut, mutta aion yrittää uudelleen. Mitä tilaamiseen tulee niin tuolta Kodin Kukat -postimyynnistä on saanut hyvät taimet. Siltä pohjalta uskallan kyllä suositella.

      Poista
  7. Ihanaa Satu! Siellähän on herätty kevääseen:) Samaista luetteloa olen selannut ja tilauskin on vireillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuo lisääntynyt valon määrä joka herättelee uinuvan tarhurinkin :) Joko löysit omat suosikkisi tuosta luettelosta? Kuulinkin, että tilausta pukkaa...!

      Poista
  8. Innostuin tästä postauksesta selailemaan Kodin kukkien luettelua vähän tarkemmin ja se on kyllä pullollaan kaikkea kivaa! Nyt pitää vaan päättää, että missä vaiheessa mopon uskaltaa käynnistää, sillä sen jälkeen sen kaasutin tahtoo jäädä jumiin täydelle teholle. :)

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla sellainen "ammattitauti" tässä hommassa tuo mopon keuliminen:)
      Hei, ihanaa Lontoon matkaa teille! Kävin lukemassa sivujasi ja huomasin, että matkaa pukkaa. Ota paljon kuvia, että saadaan sitten mekin nauttia :)

      Poista
  9. Minäkään en ole ikinä saanut verbenoja pysymään kauniina. Kunpa muistaisin sen aina keväällä, kun komeita on myynnissä. Tosin aika paljon on vuosikymmenten aikana oppinut, mitkä kasvit ovat kauniita kuvissa ja itsekin saattaa niistä kauniin kuvan saada, mutta sitten niissä voi olla monia vikoja minkä takia olen niitä kaivellut pois ;) Kauniita, houkuttelevia kukkakuvia. Toi tummanpunainen kerrottukukkainen pelargoni on iahn vietävän nätti ;)

    VastaaPoista