Eilen oli huikean hieno päivä! Vihdoinkin ehdin puuhastelemaan tuonne pihalle ja oikeasti hommat etenikin. Kukkapenkit sain kaikki puhdistettua talventörröttäjistä ym. kuolleista kasvinosista. Mukavasti sai komposti täytettä. Kasvihuoneen vieressä olevat kasvatuslaatikot mylläsin myös ja nostin lasit päälle. Nyt saa multa rauhassa lämmetä kylvöjä varten. Kasvihuoneeseen en vielä ehtinyt koskea, mutta sen vuoro on varmaankin huomenna.
Kovin paljoa ei vielä elämää penkeissä näkynyt. Narsisseja toki näyttäisi nousevan mukavasti sekä jotkin perennat jo vihersivät, kuten ritarinkannuksen kivat tupsut.
Sisällä puolestaan vihertää Kodin Kukilta tilatut taimet. Ovat aika pontevan oloisia:
Punahattua, verenpisaraa, bataattia ja ritarinkannusta. |
Miljoonakelloa, riippapelargonioita sekä ritarinkannusta. |
Alkuvuodesta leikkaamani pasuunankukka voi myös hyvin pistokkaineen. Pistokkaat pitäisi jo kovasti istuttaa multaan sillä juuret ovat todella komeat. En vain ole muka ehtinyt. Emokasvi on myös kasvattanut melkein puolimetrisen uuden kasvun! Aika huikea vauhti.
Kuukausi sitten oli jo pakko heittää multaan jotain siementä kun en mitään ollut kylvänyt. Laitoin sitten samettiruusuista viime vuonna keräämiäni siemeniä ja nehän itivät ihan parissa päivässä. Koulintavaihe olisi seuraavaksi edessä.
Tällaista saatu aikaan tällä viikolla. Jos kelit jatkuu yhtä upeina niin kohta pääsee nauttimaan puutarhasta ihan täysin siemauksin :)
Kauniita, keväisiä kuvia. Ihanaa kun saa puuhata ulkona ja nauttia auringosta. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaMinä ainakin sain lisää energiaa tuon päivän jälkeen, vaikka kroppa olikin hieman toista mieltä. Mukavaa viikonloppua sinullekin!
PoistaKevät on kyllä upeaa. Nyt on ollut niin lämmintä, että kasvit kasvavat ihan silmissä. Hienoja taimia sinulla: )
VastaaPoistaKiitos! Tekisi mieli jo päästä istutuspuuhiin:)
PoistaNyt on saatu nauttia lämmöstä ja auringosta. Ihanaa puuhailla pihalla!
VastaaPoistaKyllä tätä on odotettukin! Onneksi vielä pari päivää saa nauttia näistä keleistä:)
PoistaSamoissa hommissa oltu täälläkin. :) tosin mä en malta viiä kompostiin noita törröttäjiä, mä poltan mieluummin, se on jotenki nii mukavaa ja savun tuoksu kuuluu kevääseen. ;)
VastaaPoistaTästä se taas lähtee:)
Poista