Nyt on kaikki syksyn kukkasipulit istutettu!
Meni kyllä jo vähän väkisin tekemiseksi, mutta siellä ne nyt on, maan uumenissa muhimassa.
Muutamaan vuoteen en olekaan syyssipuleita laittanut ja viimemmäksi ne on olleet narsisseja. Kyllästyin siihen kun tulppaanit taantuvat niin nopeasti. Tänä syksynä iskikin sitten jonkin laatuinen mielenhäiriö ja ostin liki 200 sipulia. Pääasiassa niitä tulppaaneja.
Suurimman osan tilasin Korpikangas Siemen -verkkokaupasta kun olivat puoleen hintaan. Tuo ylärivin 2 kg:n pussi, keltaiset tulppaanit ja alimmat narsissit on puolestaan Lidlistä.
Suurin osa upposi tuonne penkkeihin, mutta jotain laitoin ruukkuihinkin ja upotin kasvulaatikkoon. Nostelen ne sieltä sitten keväällä ylös ja terassia koristamaan.
Kirsikkapuupenkkiin oli suorastaan ilo istuttaa kun maa oli niin pehmeää ja muhevaa. Sinne upposikin puolet sipulimäärästä!
Pionipenkki on ollut viime vuosiin saakka koskematon muiden kasvien osalta. Pikkuhiljaa olen siirtänyt sinne suikeroalpia ja se onkin levinnyt mukavaksi matoksi jo osaan penkistä. Nyt uskaltauduin istuttamaan tulppaani-narsissi sekoituksen pionien väleihin. Mukavaa että on jotain muutakin odotettavaa ennen pionien kukintaa!
Ihanan värikästä pihalla on tälläkin hetkellä vaikka mikään ei enää juurikaan kuki. Aronia ja villiviini ovat molemmat pukeutuneet ruskan väreihin. Varsinkin aronian värikirjo jaksaa ihastuttaa joka vuosi.
Ei tämä villiviinikään huonommaksi jää!
Ihanaa alkavaa syksyistä viikkoa ja mukavaa lomaa syyslomalaisille!
Tulppaani taantuvat nopeasti. Lidlin 2kg:n pussin tulput on kukkineen minulla jo kaksi vuotta peräkkäin erittäin hyvin, eikä peruslajia olivat, paketissa ei ollut lajikenimeä. Mutta on ne ihania vaikka olisivat yhden kevään ilo.
VastaaPoistaPidetään siis peukkuja, että keväällä saadaan nauttia kukkaloistosta :)
PoistaTulppaanit ovat aika lyhytikäisiä, mutta Darwin hypridi Apeldoon on tosi kestävä ja kukkii joka kevät ongelmitta. Tulppaaneja en ole tänä syksynä hankkinut lainkaan, mutta muutaman pussillisen narsisseja istutin tänään.
VastaaPoistaNarsissit on kyllä ihania ja ainakin meidän pihassa viihtyneet hyvin vuodesta toiseen. Ja lajikkeita on vaikka minkälaisia ♥
PoistaSipulikukkien istutus on ihan mukavaa puuhaa kun on hyvin muokattu alusta. Minä istuttelin tänä syksynä sipulit suoraan perennojen joukkoon ja olihan siinä ihan hommelia, että sain kaikki suht koht hyvin maahan juuriston joukkoon. Saa nähdä nyt jaksavatko keväällä nousta. Kaunis valikoima tuppuja on tulossa sinne, mielenkiinnolla odotellaan kevään kukkaloistoa. Lupsakkaa viikkoa sinne. -Katja
VastaaPoistaMulla oli nyt apuvälineenä sellainen kukkasipulikaira. Sillä oli aika kätevää tehdä kolo ja peittääkin se. Näpäärä vehje, suosittelen! Mukavaa viikkoa sinullekin!
PoistaKaunista kevättä on siellä odotettavissa! Marja-aronian syysväri on kyllä upea!Mukavaa viikkoa:)
VastaaPoistaToivon kyllä kovasti, että tulppaanit keväällä nousisivat :) Pitäisi opetella vielä hyödyntämään nuo aronian marjatkin. Niistä tulee kuulemma hyvää smoothieta.
PoistaTuo sipulimielenhäiriö on jotenkin tarttunut tänä syksynä aika moneen, mikäli blogeihin on uskomista, samoin kävi minulle:) Toivotaan, että vaivamme palkitaan keväällä! Kirsikkapuupenkkisi tulee olemaan niin ihana!
VastaaPoistaJoo, aika paha oli tuo häiriö mullakin. Ei pitäis mennä tuonne Korpikankaan sivuille. Yhtäkkiä vaan huomasin, että ostoskorissa oli vaikka ja mitä ja klik, olin ne jo maksanutkin! Sinne oli tullut muuten lisää alesipuleita...
PoistaTäällä laitettiin jo peukut pystyyn että talvi olisi hellä noille teidän istutuksille, voi miten jännä onkin sitten keväällä tarkkailla mitä kaikkea sieltä nouseekaan:) Kyllä nuo syksyn värit on vaan upeita! Varsinkin tuo Aronian syysväri on ihan minun lemppareita♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥
VastaaPoistaNo sitä hellää talvea kyllä minäkin odotan! Ja kunnon lumipeitettä ainakin kukkapenkkien päälle :)
PoistaIhanaa kukintaa luvassa keväällä! Kauniita syyskuvia! Mukavaa loppuviikkoa!
VastaaPoistaKunpa kaikki menisikin nappiin ja kukinta onnistuisi! Toivotaan suotuisia kelejä :)
PoistaSullon sipulihommakki jo tehtynä. Ny onki kiva orottaa kevättä. Mullon tulput viäläki laittamatta. Pitää varistella sitte lehtiä päälle, ettei maa heti jääry. Jäi ny vähä turhan myähälle. Komiaa, tua aronia-airan leiskuva ruska.
VastaaPoistaMietin kyllä, että tuliko kiirehdittyä noiden sipuleiden kanssa, mutta siellä ne nyt on. Aroniasta lähtikin melkein kaikki lehdet tuon kuvan ottamisen jälkeen =(
Poista