Päivän kauneimmat hetket ovat varhainen aamu, jolloin aurinko vasta herättelee luontoa sekä ilta, juuri silloin kun aurinko jo hiljalleen laskee taivaanrannan taakse. Nämä kuvat ovat ilta-auringon hellimiä.
Ensimmäiset kiinanpionit kukkii kohta ♥ Kuolanpionit sen sijaan lopettelee kukintaansa.
Tämä isokonnantatar sinnikkäästi kasvaa tällä paikalla, omenapuun katveessa vaikka sen kerran jo siitä kitkin pois ja siirsin toiseen paikkaan. Hän on päättänyt tässä kasvaa, joten kasvakoon sitten!
Jos kaikki menee hyvin, meille näyttäisi tulevan kaikkien aikojen omenasato! Molemmissa omppupuissa on hurjan paljon alkuja. No, toisaalta ihan loogista sillä ne kukkivat komeammin kuin koskaan ja pölyttäjiäkin oli mukavasti liikkeellä.
En varmaa ikinä kyllästy tähän näkymään: vastaleikattu nurmikko, ilta-auringon värittämät kasvit, sininen taivas ja oma piha. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee?
♥
Viikonlopulle on lupailtu upeaa säätä. Sadettakin ehkä hieman saadaan jossain vaiheessa, eikä se olisi pahitteeksi ollenkaan. Meillä on edelleen pihalampi tyhjentämättä ja puhdistamatta kun sateita ei ole ollut näköpiirissä. Otan siitä kaiken kasteluveden, joten en ole sitä uskaltanut pumpata tyhjäksi. Parasta olisi tietysti se yöllinen sade:)
Tarhakellukka ´Bell Bank´ |
Japaninakileija ´Blackcurrant Ice´ |
Tästä sinikuunliljan, särkyneen sydämen ja hopeatäpläpeipin väriyhdistelmästä tykkään kovasti. Kuunliljat on muutenkin kauniita ja helppohoitoisia kun saavat kasvaa hyvässä mullassa suotuisalla paikalla. Ja täyttävät nopeasti oman paikkansa niin ettei rikkakasveille jää elinmahdollisuutta.
Tämä isokonnantatar sinnikkäästi kasvaa tällä paikalla, omenapuun katveessa vaikka sen kerran jo siitä kitkin pois ja siirsin toiseen paikkaan. Hän on päättänyt tässä kasvaa, joten kasvakoon sitten!
Jos kaikki menee hyvin, meille näyttäisi tulevan kaikkien aikojen omenasato! Molemmissa omppupuissa on hurjan paljon alkuja. No, toisaalta ihan loogista sillä ne kukkivat komeammin kuin koskaan ja pölyttäjiäkin oli mukavasti liikkeellä.
En varmaa ikinä kyllästy tähän näkymään: vastaleikattu nurmikko, ilta-auringon värittämät kasvit, sininen taivas ja oma piha. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee?
♥
Viikonlopulle on lupailtu upeaa säätä. Sadettakin ehkä hieman saadaan jossain vaiheessa, eikä se olisi pahitteeksi ollenkaan. Meillä on edelleen pihalampi tyhjentämättä ja puhdistamatta kun sateita ei ole ollut näköpiirissä. Otan siitä kaiken kasteluveden, joten en ole sitä uskaltanut pumpata tyhjäksi. Parasta olisi tietysti se yöllinen sade:)
Ihania kukkia ja kuvia! Pionit on yksiä minun lempikasveja. Olipas hauskannäköinen tuo isokonnantatar..sellaista en olekkaan ennen nähnyt:) Kaunista kesäpäivää ja mukavaa alkavaa viikonloppua♥
VastaaPoistaPionirakkautta täälläkin tunnustetaan ♥ Ihanaa viikonloppua sinullekin!
PoistaHienoja kuvia. Kovin vehreää ja kaunista.
VastaaPoistaKiitos! Vehreyttä jaksan itsekin hämmästellä liki päivittäin. Varsinkin kun mielessä vertaa edellisiin keväisiin...
PoistaKaunista on! Meille taas ei taida tulla kuin muutama omppu, kukkia oli hyvin vähän. Viime syksynä tuli kyllä omppuja ämpäreittäin.
VastaaPoistaMeilläkin viime vuonna molemmat puut kukki ihan muutamalla kukalla ja silti kummasti sai kerätä monta ämpärillistä omenia. Nyt kukkia oli oksat täynnä, että jo vähän hirvittää mihin noiden kanssa vielä jodutaan...no ystävät ja sukulaiset saa sitten yllinkyllin omenoita :)
PoistaKaunista ja vehreää. Meillä kuolee kohta kasveja, jollei saada vettä. Näyttää, että pari pallotuijaa on jo kuollut.
VastaaPoistaHuomenna olisi luvassa sadetta ainakin meillepäin, taisi olla sinne teillekin :) Nautin näistä hellepäivistä, mutta odotan kyllä luvattuja sadepäiviäkin aika innolla. En olisi uskonut...
PoistaHauska tapaus tuo isokonnantatar. Omenapuun suojissa on ilmeisesti hyvä asustaa. :) Kauniita kuvia, tuolla on taatusti ihanaa nauttia ilta-auringosta. :)
VastaaPoistaOsalla kasveista näyttää olevan voimakas omatahto :) On taas parina iltana saanut nauttia ilta-auringosta. Huomiseksi luvatusta sateesta aion myös nauttia!
Poista