Puutarhan syystyöt - ajankohtaista nyt

Kasvukausi alkaa olla ohi ja kotipuutarhurin virta vähissä. Vielä on kuitenkin vähän rutistettava ja tehtävä viimeiset syystyöt jotta lepokausi voi alkaa. 



  • Nurmikkoa kannattaa leikata vielä syksylläkin mikäli se kasvaa. Leikkaa kuitenkin vähän kerrallaan. Leikkuujätteen voi jättää nurmikolle lierojen ravinnoksi
  •  Haravoi maltilla. Yksittäiset lehdet kannattaa jättää haravoimatta, sillä maatuessaan ne ravitsevat nurmikkoa. Paksut lehtikerrokset kannattaa haravoida pois tai levittää isommalle alalle. Tällöin ne eivät vahingoita nurmikkoa.  
  •  Suojaa puuvartiset kasvit jäniksiltä ja myyriltä. Tähän sopii erilaiset runkosuojat tai verkot.
  •  Tyhjennä vesiletkut, kerää suojaan työkalut, kastelukannut sekä lannoitteet. Muista myös huolehtia allaspumppu sekä kasvihuoneen automaattiavaajat  talveksi varastoon. 
  • Suojaa ruusut ja köynnökset. Köynnökset kannattaa taivuttaa alas ja ryhmäruusut lyhentää (n. 20 cm uudesta kasvusta) ennen suojausta. Suojaukseen käy kuivat lehdet, havut tai turpeen/mullan ja hiekan seos. Markkinoilta löytyy myös valmista talvensuojaturvetta. Talvella myös voi lisätä lumipeitettä ihan tarkoituksella. 
  •  Istuta tulppaaneja ym. sipulikukkia niin kauan kuin maa on sula. Kerros puidenlehtiä istutusten pinnalla edistää sipulien juurtumista. Istuta suurina ryhminä ja kerroksittain niin saat istutuksiin näyttävyyttä. 
  •  Nyt on aika tehdä myös kukka-asetelmat talveksi. Hyödynnä tässä myös luonnonmateriaalit kuten kävyt, tammenterhot ym. joiden keräämiseen ei tarvita maanomistajan lupaa. Callunat, sypressit, marjakanervat ja pikkuhavut ovat ajankohtaisia ja tarjonta on juuri nyt runsasta. 


Nämä hommat on kaikki vielä itsellä edessäpäin, mutta pikkuhiljaa. Pikkuhiljaa olen onnistunut hieman tykkäämään myös syksystä, joka ennen oli jotenkin masentava vuodenaika. Kuulaat ja aurinkoiset syyspäivät on kauniita ja kun keskittyy katselemaan ympärilleen niin onhan ne syksyn värit vaan niin ♥♥♥

Lisää aiheesta: Voihan narsissit!
                         Kukkasipulit maahan ja yksi uusi pioni

 
                Millä mallilla sinun syystyösi puutarhassa ovat? 

 

4 kommenttia

  1. Pahasti vaihees. Melekee kaikki sipulikki o viälä kaivamata. Kyllä sitä ihimeesti riittää syksyksiki tekemistä. Nurmikkua oon aloottanu leikkaamahan kohta pariviikkua sitte, mutta son vaihees aina vaa. Joka välis sataatirahuttaa jonkullaasen kuuron tai sitte o jotaki tärkiempää tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan itsessäni ihan samat oireet! Mulla sisäharrastukset jo kummasti tahtoo viedä voiton pihan syyshommista, mutta kyllä tästä vielä selvitään :)

      Poista
  2. Tekemistä riittää vielä, tosin kovin paljoa en tee muutenkaan syksyisin. Kukkapenkit ja kasvimaan haluaisin saada kuitenkin kitkettyä ennen talven tuloa. Ja valkosipulit pitää istuttaa myös, katsotaan innostunko tekemään hyötykasvien syyskylvöjä kun eivät oikein onnistuneet edelliselläkään kerralla. Joitain perennoja aion kuitenkin vielä kylvää. Aurinkoisia syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyskylvöjä pitäisi itsenikin vielä vähän tehdä. Kasvihuoneen siivoaminenkin on to do -listalla. Eiköhän tässä ehditä kaikki tarvittava kuitenkin tehdä 😊

      Poista