Kasvihuoneen muurausta

Vajaa kuukausi sitten päästiin aloittamaan kivijalan muuraus kun ilmat hieman lämpenivät. Viikolla ei iltaisin ole ollut järkeä muurata, sillä töiden jälkeen siinä ei montaa tuntia ole aikaa. Niinpä muuraus on keskittynyt viikonloppuihin tai tässä tapauksessa muutamaan. 

Hieman hitaasti etenee tämä meidän kasvihuoneprojekti, mutta jotain on sentään saatu aikaiseksi. Tässä tehtiin testiladontaa, millä kuviolla lähdetään muuraamaan ja missä värijärjestyksessä. Päädyimme puolen kiven juoksulimitykseen. 

Värisävyjä on ainakin 4-5 ja teinkin miehelle valmiiksi ladontaa oikeaan järjestykseen tuohon harkkojen viereen. Osa tiilistä on todella tummia ja niitä pyrin latomaan niin, etteivät ne olisi kovin vierekkäin.

 

 

Edestä katsottuna vasemman puoleiseen päätyyn tulee keskelle muuraus ylös asti. Muurauksen molemmille sivuille tulee ikkunat. Tähän päähän muurataan myös savupiippu. 

 


Tässä näkyy tuo "eteinen". Se on mitoitettu puhtaasti parioven sekä sivulle tulevien ikkunoiden mukaan. Näen siinä jo muutaman amppelin sekä pelargoniat hyllyillä  ♥  Ensi keväänä sitten!

 

Oikeassa reunassa näkyy tuota muurattua kasviallasta, joka jatkuu L-muotoisena takaseinälle puoliväliin asti. Jos oikein tarkasti katsoo kuvaa, niin viimeisenä siinä näkyy yksittäinen lokero. Se on pohjasta auki (kun muualla on styroxi)  ja siihen istutetaan viiniköynnös. Siirrän siihen joko pergolan vierestä Zilgan tai hankin siihen ihan uuden.



Tällä hetkellä muurattuja kerroksia on kuvasta poiketen jo kauttaaltaan 4. Tulee vielä kaksi kerrosta lisää, mutta altaat jäävät todennäköisesti 5 tiilen korkuiseksi. 

Seuraavaksi mies pääseekin tekemään runkoa ja mulla alkaa ikkunoiden maalaushommat. Säätkin näyttäisivät suosivan ensi viikolla :) 

Aurinkoa viikonloppuusi!



8 kommenttia

  1. Tulee mahtava huone. Meilläkin jätettiin viiniköynnöksen kohta maakosketukseen, saa juuret hakeutua mahdollisimman syvälle. Hankin jo viime syksynä siihen siemenettömän 'Mars' lajikkeen, reppana oli valeistutuksessa vanhassa kasvihuoneessa ja ihme ja kumma selvisi hengissä talven yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo vielä tarkemmin katellu miten pergolan asukit Zilga ja Supaga on talvesta selvinneet. Innolla odotan tulevia kasvihuoneviiniviljelmiä 😁

      Poista
  2. Tuasta tuloo tooosi hiano! Ei taira olla vapaa-aijan ongelmia?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Just tuumailtiin isännän kans että ens kesälle ei sitte suunnitella mitään projekteja 😁 Nyt on ollu vähän kaikenlaista yhtäaikaa... mut eihän me kyllä osata olla vaan 🙈

      Poista
  3. Siitä se pikku hiljaa edistyy :) Aurinkoista viikkoa ja alkavaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeistään kesälomalla sitten vähän paremmin kun on aikaa 😊 mukavaa kesäkuun alkua sinullekin!

      Poista
  4. Upea kasvihuone teille tulee varmasti. Meillä on vanha kasvihuone, mikä on tiilistä muurattu. Meidän täytyisi tosin uusia nyt muuraukset ja tässä olisikin varmaan koko kesän projekti ellei ammattilaisen apuun tartuta. Savupiipun muuraus on ainakin hankala projekti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä onkin urakkaa kun muurausta lähtee uusimaan!

      Poista